Kumman valitsisit kumppaniksi?
Olettaen että kummankin kanssa kemiat kohtaa, vaikkakin eri tavalla. A) Henkilö, jonka kanssa olette kuin yö ja päivä monissa asioissa mutta isot kuviot natsaa ja on kemiaa B) Henkilö, jonka kanssa ootte ihan samanlaisia ja jonka kanssa on kemiaa myös.
Muuttuuko B) tylsäksi vuosien saatossa?
Kommentit (5)
No mä en ole omaan makuuni tylsä, eikä mulla tule kaltaiseni kanssa ikinä tylsää. Joten B.
Mulla on yksi ystävä, jonka kanssa olemme paljon samanlaisia (eroavaisuuksiakin kyllä löytyy) ja hän on läheisin ystäväni. Molemmat myös ihailemme toisiamme täysillä, ja pidämme toisiamme todella mielenkiintoisina jne. Vastakkaisten kanssa taas en viihdy niin hyvin, on herkemmin sellaista että pitää piilottaa osia itsestään, joutuu nauramaan tekonaurua jne..... et ei, ei todellakaan sellaista.
Valitsisin jälkimmäisen (tosin ei voi valita kehen mennä paukahtaa rakastumaan). Siihen liittyy sekin, että mua ei tylsyys haittaa, joten oletan että ei varmaan sitten häntä myöskään?
Ja lisäksi olen jo kokenut sen liian erilaisen kanssa seurustelun. Jossain määrin ymmärrän sen "vastakohdat viehättää" ajattelun varsinkin nuorena kun on vielä etsikko iässä, mutta kun sen on kokenut kerran niin ei se enää viehätä.
A.
Tykkään siitä, että toinen pysyy hyvin erillisenä, jopa vähän vieraana tai pikemminkin niin päin kuten mieheni sanoisi, että minä pysyn vähän mysteerinä. Minulla on varmempi ja vakaampi olo kun mies on 100% tyytyväinen suhteeseen ja minä niin tyytyväinen kuin realistisesti koen mahdolliseksi.
Olen kaksi aiempaa pitkää suhdetta seurustellut kanssani tosi samanlaisen tyypin kanssa, niin että juttua riitti ja riitti ja riitti ja oltiin ennen kaikkea parhaat ystävät. Jouduin kuitenkin aina vetovastuuseen ja se molemminpuolinen tunnevellonta, boheemius, herkkyys.. se söi omia haluja. Nykyään tällaiset ihmiset on ystävinä ja juttua riittää.
Mies taas on tosi maskuliininen, näennäisen juro, ahkera, vakaa ja tykkää minusta kuin hullu puurosta. Täydennämme toisiamme ja molemmilla on oma elämä ja edelleen kemiaa riittää vaikka olemme asuneet pitkään yhdessä.
Ihme kyllä, mieheni on myös taitavampi keskustelija kuin nuo kaltaiseni höpöttäjät ja tunteilijat olivat. Hän ei esimerkiksi väistä siihen miellyttämiseen ja epävarmuuteen (kuten minä 🙋) joten kommunikointi sujuu.
Joskus turhauttaa kun hän ei vain tajua jotain taide/fantasia/eläinjuttuja tai varsinkaan näytä tunteitaan samoin kuin minä, mutta hän kuitenkin kuuntelee kärsivällisesti ja haluaa jakaa asioita kanssani.
Minun kohdallani siis jos ihminen on tosi samanlainen niin se ei toimi kuin hyvänä ystävyytenä, koska olen ilmeisesti itsekin hieman ongelmainen ja jos samat ongelmat kertautuvat niin emme voi rakentaa sellaista arkea mistä oikeasti nautin.
Hienoja kommentteja! Just tätä tarkoitinkin, että tää ei ole niin itsestäänselvä asia! Viimeksi ihastuin ihan vastakohtaiseen tyyppiin ja siksi mietin että oliko mulla vaan niin hyvä tsägä. Koska nyt pelottaisi miettiä kumppaniksi liian samanlaista ihmistä. Silti vaihtoehto A) on paljon riskaabelimpi. Joko onnistuu tai on täysi katastrofi 🤔
-ap
B. En nyt ihan kaksosta ota.