Neuvoja kesätyöläiselle ensimmäiseen työpäivään. Miksi ei muillekin työllistyville
Kun heräät työpäivän aamulla, niin älä someta enää, vaan valmistudu siihen työpäivääsi.
Kun olet päässyt sinne työpaikalle niin sulje puhelimen somekanavat. Laita ne äänettömälle. Työpäivän aikana on tarkoitus keskittyä töihin, ei pitää kavereista ajantasalla tapahtumista, tai suunnitella illan tapahtumia yhdessä kavereiden kanssa.
Mikään ei ärsytä työnantajaa enempää kuin se, että roikut puhelimessa kiinni koko työajan. Nyt kun irtsanomista helpotettiin, niin saa potkut työpaikasta aika pikaisesti.
Kommentit (5)
Kyllä ennen työpäivää voi somettaa, mutta töis puhelin pysyy taskus tai repus vähintään äänettömällä. Paitsi tauoilla saa räplätä 😃
Muista että osa uudista työkavereista on vittumaisia ja ilkeitä.
vaikka uusi työkaveri pitäisi ottaa vastaan ihan toisin. Sitä uutta työkaveria varmasti jännittää. Neuvoa, ohjata ja olla positiivinen.
Älä juo kaljaa töissä