Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyydestä
12.01.2026 |
Miksi toiset kokevat jopa vapauttavana ja toiset elämän karmeimpana asiana?
Kommentit (16)
Vapauttavaa on silloin, jos on muille antavana osapuolena. Karmeaa silloin, jos on muilta saavana osapuolena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on laumaeläin. Tosin poikkeuksiakin on.
Kyllä ihminen jonkun verran tarvitsee muita ihmisiä, siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri, sosiaalisia eläimiä kuitenkin olemme. Mutta kuinka paljon, on ihmisen päästä ja opetuksista riippuvainen. Näen omia ystäviäni ehkä kerran kuukaudessa, kahdessa talvisin, se riittää minulle aivan hyvin, loput ajastani teen asioita yksin, nauttien jokaikisestä sekunnista.
Ksi se sitten jokaisen kohdalla määritellään miten koet itsesi yksinäiseksi. Itse olen oikeasti yksinäinen, ei ystäviä, ohut suhde sukulaisiin ei juuri nähdä tai olla tekemisissä. Eli ainut seura on mies ja lapset ja mieskin niin väsynyt ettei jaksa seurustella. Eli aika hirveää elämä on kun ei ole ketään aikuista kelle jutella.
Sitten on niitä joilla on laaja ystäväpiiri ja sukulaiset mut silti koetaan yksinäisyyttä välillä ja osataan ehkä nauttia yksinäisyydestä.
Itse valitsisin jälkimmäisen.
Käyn kerran viikossa kaupassa ja se on ainoa ihmiskontaktini. Riittää ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys ja yksinolo aivan eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää jotka kokevat sen vapauttavana on yleensä semmoisia jotka on todi kiireisiä ja on järkyttävän iso verkosto ympärillä, perheitä, lapsia, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja.
Siksi ne loukantuu kun joku kärsii yksinäisyydestä eivätkä ymmärrä ett aidosti yksinäinen on täysin erakoitunut kaikesta vastoin tahtoen.
Niinkin huono tuuri on saattanut käydä että ei ole perhettä, ei vanhempia ei sukulaisia, jotain puoli tuttuja kenen kaa ei koskaan oo ystävyys syventynyt, työttömyyttä.
Alkaa jo pienenä toi yksinäisyys.
Tykkään olla erakko.Olen ollut jo vuosia. Kaupan kassa on ainoa jolle sanon terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman mieleni sisällä on paljon kiinnostavampaa kuin muiden ihmisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Oman mieleni sisällä on paljon kiinnostavampaa kuin muiden ihmisten seurassa.
hyvin sanottu, samoin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta asti itse olen oppinut olemaan erossa yhteiskunnasta. Kasvoinkin nuorisokodissa ja mielenterveys osastolla lukittuna muulta maailmalta ja en oppinut edes kunnolla olemaan "normaaleissa" olosuhteissa. Hmm... perhettä jota vielä on jäljellä näen ehkä kerran pari 8v aikana. Tuttuja kavereita ehkä kerran 1-3kk välein.
Huonosta seurasta päästyään yksinäisyys tuntuu taivaalliselta, hyvää seuraa voi tulla ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nää jotka kokevat sen vapauttavana on yleensä semmoisia jotka on todi kiireisiä ja on järkyttävän iso verkosto ympärillä, perheitä, lapsia, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja.
Siksi ne loukantuu kun joku kärsii yksinäisyydestä eivätkä ymmärrä ett aidosti yksinäinen on täysin erakoitunut kaikesta vastoin tahtoen.
Niinkin huono tuuri on saattanut käydä että ei ole perhettä, ei vanhempia ei sukulaisia, jotain puoli tuttuja kenen kaa ei koskaan oo ystävyys syventynyt, työttömyyttä.
Alkaa jo pienenä toi yksinäisyys.
Minulle on käynyt näin, tänäänkin miettinyt mitä järkeä tässä elämässä on, kukaan ei kaipaa. N62v
Olenko omituinen,kun en kaipaa seuraa ollenkaan. Viihdyn ihan hyvin itsekseni.
Toiset tarvitsevat toisia ihmisiä johonkin mitä en käsitä.