Kun vaikea elämä on vienyt empaattisuuden

Vierailija kirjoitti:

Joskus masennus tai uupumus vie empatian tunteet. Jos sinulla on niitä joskus ollut, palaavat ne vielä takaisin. Monestihan rankan elämäntilanteen jälkeen, kun ei tarvitse enää yrittää selvitä, saattaa tulla masentuneisuutta.

Joskus saattaa käydä myös päinvastoin 

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten ilmenee ettet kykene empatiaan?

En ole ap, mutta yhdellä tuttavalla ainakin näkyy siten, että vetää kaiken itseensä ja nuoruudessaan kokemaansa orvoksi jäämiseen. Ei kykene osoittamaan minkäänlaista empatiaa kun toinen kaveri kertoi isovanhempansa kuolleen edellisenä yönä.

Nuoret oireilevat yleensä voimakkaasti elämäm huolia jos heillä ei ole osaamista tai kykyä käsitellä vaikeita tunteita. Yksi vanhempansa menettänyt kaveri varasteli ja leikki jotain kovista koulussa. Se kyllä loppui kun sosiaaliviranomaiset sai kuulla asiasta ja uhkasivat laitossijoituksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten ilmenee ettet kykene empatiaan?

En ole ap, mutta yhdellä tuttavalla ainakin näkyy siten, että vetää kaiken itseensä ja nuoruudessaan kokemaansa orvoksi jäämiseen. Ei kykene osoittamaan minkäänlaista empatiaa kun toinen kaveri kertoi isovanhempansa kuolleen edellisenä yönä.

Itsestä ja lapsellista toimintaa

Jo se, että kiinnität asiaan huomiota, kertoo, että et ole narsisti/ psykopaatti. Sulla on nyt raskasta, niin raskasta että kiellät tunteet. Tuossa ylempänä ketjussa joku mainitsi hoitamattoman masennuksen. Varmastikin päällä, mikäli raskaita tapahtumia ollut paljon, etkä ole päässyt lepäämään vaan olet esim. vastuussa lapsista/ työsi on vastuullista jne. Tuo tunteettomuus suojaa sinua niin että kestät tämän päivän. Parempi rämpiä eteenpäin  emvaikka patiakyvyttömänä ja tunteettomana hetki, kuin päätyä esim. itsariiin. Kaikki aikanaan. Neuvoisin hakeutumaan terapiaan/ hoitoon ja pysymään kaukana päihteistä/ niitä käyttävistä ystäväporukoista. Älä sano, ettet voi, koska. Jos on lapsia niille löytyy sijaisperhe. Oli tilanne mikä tahansa voit mennä vaikka sairaalaan lepäämään. Tunteet palaavat kyllä kun selviät tuosta tilanteesta yksi asia kerrallaan. Hoida vain yksi asia päivässä. Älä vaadi itseltäsi yhtään enempää nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Jo se, että kiinnität asiaan huomiota, kertoo, että et ole narsisti/ psykopaatti. Sulla on nyt raskasta, niin raskasta että kiellät tunteet. Tuossa ylempänä ketjussa joku mainitsi hoitamattoman masennuksen. Varmastikin päällä, mikäli raskaita tapahtumia ollut paljon, etkä ole päässyt lepäämään vaan olet esim. vastuussa lapsista/ työsi on vastuullista jne. Tuo tunteettomuus suojaa sinua niin että kestät tämän päivän. Parempi rämpiä eteenpäin  emvaikka patiakyvyttömänä ja tunteettomana hetki, kuin päätyä esim. itsariiin. Kaikki aikanaan. Neuvoisin hakeutumaan terapiaan/ hoitoon ja pysymään kaukana päihteistä/ niitä käyttävistä ystäväporukoista. Älä sano, ettet voi, koska. Jos on lapsia niille löytyy sijaisperhe. Oli tilanne mikä tahansa voit mennä vaikka sairaalaan lepäämään. Tunteet palaavat kyllä kun selviät tuosta tilanteesta yksi asia kerrallaan. Hoida vain yksi asia päivässä. Älä vaadi itseltäsi yhtään enempää

Eipä sinne sairaalaan niin vaan mennä eikä lapsille järjestetä sijaisperhettä ihan noin vaan. Sijaisperhe vaatii aina lastensuojelun asiakkuuden.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla rankka? Todennäköisesti tässä maailmassa on ihmisiä joilla on rankempaa kuin sinulla.

En ole ap. mutta vastaan silti. Kommenttisi on tyypillinen mitätöivä heitto, joka usein vain pahentaa jo ennestään ahdistuneen/ masentuneen/ traumatisoituneen henkilön oloa.

Toki aina löytyy "parempi" pahempia kokenut, kun verrataan, mutta tosiasia on, että ihan Suomessakin on hirveitä elämänkohtaloita. Kaikki ei vain tule julkisuuteen. Ihmisen geenit vaikuttavat paljon myös siihen, pystyykö kaikesta kokemastaan nousemaan hyvinvoivaksi, tai edes "normaaliksi". Mutta myös ympäristö. Jos on lusikalla annettu (resilienssiä) sitä ei voi kauhalla ottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla rankka? Todennäköisesti tässä maailmassa on ihmisiä joilla on rankempaa kuin sinulla.

 

En ole ap. mutta vastaan silti. Kommenttisi on tyypillinen mitätöivä heitto, joka usein vain pahentaa jo ennestään ahdistuneen/ masentuneen/ traumatisoituneen henkilön oloa.

 

Toki aina löytyy "parempi" pahempia kokenut, kun verrataan, mutta tosiasia on, että ihan Suomessakin on hirveitä elämänkohtaloita. Kaikki ei vain tule julkisuuteen. Ihmisen geenit vaikuttavat paljon myös siihen, pystyykö kaikesta kokemastaan nousemaan hyvinvoivaksi, tai edes "normaaliksi". Mutta myös ympäristö. Jos on lusikalla annettu (resilienssiä) sitä ei voi kauhalla ottaa. 

Kaikki on suhteellista. Niillä joilla on hyvä resilienssi voi jopa lohduttaa ajatus, että täällä päin maailmaa on sentään mahdollisuuksia, mitkä ei ole kaikkialla itsestäänselvyyksiä. Hyvän resilienssin omaavat ihmiset saavat voimaa ja onnellisuutta jopa tästä. Toki heikon resilienssin ihmisille kaikki on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että empatia alkaa taas ihmisiä kiinnostelemaan. Hieno juttu.

Empatiaa vain niille jotka ovat sen arvoisia!

Hyvä aihe ja kiitos ap että nostit keskusteluun! Huomasin itse jossain kohtaa saman itselläni. Sen syynä oli osin myös se, etten saanut ollenkaan riittävästi tukea ja apua läheisiltä silloin, kun pahin tilanne oli päällä, jonka takia en kyennyt itsekään pitkään aikaan olemaan kosketuksissa omiin tunteisiini, kun muut niitä vähättelivät. 

Ajan myötä ymmärsin, miten raskas tilanne on ollut ja sain yhteyden siihen, mitä olin silloin kokenut. 

Mutta siitä jäi sellainen sivuvaikutus, että koen olevani empatiakyvyttömämpi. Se kuitenkin jakautuu sillä lailla, että olen empaattiset sanat jaa reaktiot tulevat suustani luonnostaan ihmisille joista pidän, vaikken kykenisi tuntemaan kovin syvää empatiaa juuri sillä hetkellä. Mutta ihmisille, jotka ovat käyttäytyneet minua kohtaan huonosti tai joista en lainkaan pidä: en tiedä mikä minuun on mennyt mutta suustani tulee vain "No voi." :D 

Eli mietin, onko se joskus sitäkin, että sieltä alta kuoriutuu hiukan vahvemmilla rajoilla varustettu ihminen eikä sitä omaa tuskaa enää projisoi toisiin niin, että tiedostamattaan lohduttamalla muita lohduttaakin itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Jo se, että kiinnität asiaan huomiota, kertoo, että et ole narsisti/ psykopaatti. Sulla on nyt raskasta, niin raskasta että kiellät tunteet. Tuossa ylempänä ketjussa joku mainitsi hoitamattoman masennuksen. Varmastikin päällä, mikäli raskaita tapahtumia ollut paljon, etkä ole päässyt lepäämään vaan olet esim. vastuussa lapsista/ työsi on vastuullista jne. Tuo tunteettomuus suojaa sinua niin että kestät tämän päivän. Parempi rämpiä eteenpäin  emvaikka patiakyvyttömänä ja tunteettomana hetki, kuin päätyä esim. itsariiin. Kaikki aikanaan. Neuvoisin hakeutumaan terapiaan/ hoitoon ja pysymään kaukana päihteistä/ niitä käyttävistä ystäväporukoista. Älä sano, ettet voi, koska. Jos on lapsia niille löytyy sijaisperhe. Oli tilanne mikä tahansa voit mennä vaikka sairaalaan lepäämään. Tunteet palaavat kyllä kun selviät tuosta tilanteesta yksi asia kerrallaan. Hoida vain yksi asia päivässä. Älä vaadi itseltäsi yhtään enempää

Sijaisperheitä ei ole tarpeeksi edes nykyään. Miten niitä riittäisi siihen että jonkunbvanhempi on vähän kovilla ja tarvis saada lapsi sijaisperheeseen hoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Haetaan ammattiapua, jonka avulla sitten turvallisesti kuljetaan niiden kadonneiden tunteiden äärelle, joita on varmaan joutunut selviytyäkseen kieltämään niin pitkän aikaa, ettei enää tunne mitään. Luodaan sisäistä turvallisuutta, jotta niitä tunteita voi taas alkaa tuntea eikä niistä tarvitse jatkossa luopua vaikeinakaan aikoina. Kun ymmärtää ja pystyy kantamaan omat tunteensa, ymmärtää myös muita tunteiden tasolla.

Se ammattiapu on siis psykoterapia

Joskus meinaan se, mitä itse luulee empatiaksi onkin ollut sitä, että on itse jäänyt empatiaa vaille ja muita tukiessaan ja lohduttaessaan tekee sitä samaa samalla itselleen. Kun se jää pois, raja itsen ja toisen välillä tulee selkeämmäksi, voi se ensin tuntua epäempaattiselta, että koska eiväthän toisten murheet usein lopulta tule ihan niin lähelle kuin omat. Tervettä kuitenkin on, että osaa olla suhteessa omiin murheisiinsa ja sitten aina tilannekohtaisesti ottaa siihen päälle yhdessä ratkaistavaksi muidenkin murheita.

Eli olet katkeroitunut?

Ei tuo mikään yleinen ilmiö taida olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla rankka? Todennäköisesti tässä maailmassa on ihmisiä joilla on rankempaa kuin sinulla.

 

En ole ap. mutta vastaan silti. Kommenttisi on tyypillinen mitätöivä heitto, joka usein vain pahentaa jo ennestään ahdistuneen/ masentuneen/ traumatisoituneen henkilön oloa.

 

Toki aina löytyy "parempi" pahempia kokenut, kun verrataan, mutta tosiasia on, että ihan Suomessakin on hirveitä elämänkohtaloita. Kaikki ei vain tule julkisuuteen. Ihmisen geenit vaikuttavat paljon myös siihen, pystyykö kaikesta kokemastaan nousemaan hyvinvoivaksi, tai edes "normaaliksi". Mutta myös ympäristö. Jos on lusikalla annettu (resilienssiä) sitä ei voi kauhalla ottaa. 

Mikä on hirveä kohtalo?

Suomessakin voi joutua tilanteeseen, että mahdollisuutta parantaa elämänlaatua ei ole. Esim. liikuntakyvyttömyyteen johtava sairaus+yksinäisyys+köyhyys.

Koko ajan mennään siihen suuntaan, että esim. työttömyydestä on vaikea nousta. Monella on useita ammatteja/ tutkintoja, paljon työkokemusta, ja kun opintotukikuukaudet on käytetty, uutta ammattia ei enää pysty opiskelemaan. Siihen sitten lisäksi esim. avioero, elämää rajoittava sairaus ja köyhyysloukku. Mahdollisuudet hupenevat nopeasti. Enää ei eletä "hyvinvointiyhteiskunnassa", mutta myöskään täällä ei ole sitä kulttuuria, että kaukaisistakin sukulaisista pidetään huolta.  

Vierailija kirjoitti:

 Tee biisi joka kertoo elämästäsi (sovelluksia löytyy nykyään vaikka puhelimelle).

FL Studio mobile on yksi hyvä. Voi äänittää puhelimella laulaen itse vaikka lyhyen kertosäkeen, sloganin, voimalauseen tms. valmiiseen kappaleeseen. Sit vaan youtubeen 😄