Poistin itse itseltäni luomia
Puudutin ihon, keitin terävät sakset, desinfioin ihon ja nipsaisin kaksi sellaista kohollaan olevaan luomea pois.
Terveyskeskus ei poista kosmeettisista syistä, yksityisellä maksaa toimenpiteen pienuuteen nähden törkeän paljon, joten päätin olla omatoiminen. Jälki on nyt parannuttuaan ihan yhtä siisti ja pieni kuin lääkärinkin poistamissa.
Kommentit (12)
Mulla on paljon varsiluomia tullut raskauksien aikana, ja pari kertaa olen tk:ssa käynyt sairaanhoitajalla niitä leikkauttamassa (leikkaa myös saksilla, ei puuduteta kylläkään). Seuraavaksi voisin tehdä itse kans. ;)
varsiluomia voi poistaa ns hirttämällä
Mieheltä siimaa pakista ja tiukka solmu luomen varren ympärille->
luomi menee kuolioon ja tippuu parin päivän päästä pois!
että niitä luomia voi " hirttää" hiuksella?
Osaatteko te kaikki myös tutkia jos niissä luomissa on jotain epäilyttävää? Pitäisköhän tuo osata tehdä?
luomet pussiin ja kiikuttaa tutkittavaksi?
Eikä kai tässä kukaan sellaisia tavallisia luomia ole kaivamassakaan vaan sellaisia, joissa on pieni varsi tai kaula, josta luomen saa napsaistua katki. Samalla tavalla napsaisu käy tk:ssakin.
Eikä minulla ainakaan lääkäri ole lähettänyt tavallisia pieniä luomia mihinkään patologintutkimuksiin.
ap
Sen sijaan muita luomia ei, sillä luomesta ei 100% varmuudella voi sanoa onko pahanlaatuista vai ei. Meidän tk:ssa ainkin kaikki poistetut luomet laitetaan patologille tutkittavaksi ja onpa sieltä pari ylläri-melanoomaakin löytynyt.
ja vaikka ei korvaiskaan, niin menisin yksityiselle.