Mua oikeesti naurattaa yksilapsisten uikutukset...

Kunnolla tarkoittaa, että herätyksiä oli yössä alle viisi.



Siis huusi päivät, huusi yöt, huusi, huusi ja huusi, vaikka käytettiin vyöhyketerapiassa ja neuvolassa ja lääkärissä.



Että helppoa oli, yks lapsi vaan!

Se, että kyseiset äidit kertovat avoimesti tunteistaan? Pitäisikö heidän valehdella sinulle asioistaan? Vai ihailla kauheasti sinun jaksamistasi useamman lapsen kanssa ?



Eikö me nyt voitais vaan hyväksyä se, että äitejä ja lapsia on monenlaisia ja jokaisen kokemukset perheelämästä ovat mitkä ovat.



Ja luulisi monilapsien perheen äidillä jos kellä olevan myötätuntoa ensimmäisen lapsen saaneita kohtaan.

kun itselläni oli 3:s lapsi vauvaikäinen, bussissa kertoi vauvan äiti minulle, että nykyään vaan syövät miehen kanssa mikroruokaa, isä oli vielä isyyslomalla, kun ei enää ehdi tehdä ruokaa kun on tämä vauva syntynyt...



Ajattelin silloin että taidankin olla aika näppärä,kun teen itse ruoat, leivon, siivoan, hoidan lapset, mies yötä päivää töissä...en ikinä ajatellut että siinä olisi mitään ihmeellistä ...paitsi tämän jälkeen ....

vartin välein niin silloin ei todellakaan pysty eikä jaksa tehdä kovin kummoisia.



Puhutte lapsista kuin jostain karjalaumasta. Kuin kappalemäärä kertoisikin arjesta jotakin, mutta ei se kerro kuin osan.

eihän se nyt VOI olla kenellekään rankkaa :)

kotiäitinä vähän eri asia. Rankkuus on myös suhteellinen käsite, rasittavimpia on ihmiset, jotka kelaavat liikaa muiden elämää ja ajattelevat itsestään liikoja, ap vaikuttaa vähän siltä tyypiltä.

hyväntahtoista purkausta. Hiukan niinku keskustelunvirittelyä kun saa päivitellä lapsen touhuja. Ja yleensä jos toisellakin on lapsi niin on yhteinen aihe. Et ei sen vakavammin ainakaan mun juttuja tarvi ottaa. Ja se on totta että villin elämän jälkeen kotiin jääminen on ollut tuplasti raskaampi kuin niille jotka ovat koko elämänsä asuneet sohvalla kotona. Silloin on näitä pää leveää juttuja..

ensimmäinen lapsi tuntuu melko työläältä, kun kaikki on aivan uutta. Ihan sama kuin jos aloitat uudessa työpaikassa. Ensimmäinen vuosi on raskasta ja vähitellen hommat alkaa menemään rutiinilla.

Sulla on jo noin paljon kokemusta. Epistä verrata " harjoituskappaleen" hoitamiseen ;)

Kaipa tämä meidän elämä nyt sitten on helppoa jos niin ap sanoo...

pitävät kurissa ja herran nuhteessa toisiaan, yhden perässä sai aina juosta ja vahtia

Yhden lapsen kanssa nyt ois kuin jossain lepohotellissa...tai vielä kahdenkin. Mutta sitten kun on kolme tai neljä, ni siinä on jo enemmän tekemistä.



Nim. ei suunniteltu, saatiin kaksoset

Ei tule mieleen että se elämänmuutos on suurimmalla osalla ihmisistä suurimmillaan siinä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen??

Suurin osa elänyt lähestulkoon miten mieli tekee, ja yhtäkkiä onkin vastuussa toisesta. Eikö tosiaan muistu mieleen mitään, tai edes empatiakyky riitä kertomaan?



Minua hävettäisi olla ap, tai kaltaisensa, jotka noin tyystin voivat sivuuttaa toisen kokemat vaikeudet.

jolla ei ollut mitään tukiverkkoja, mutta vauva jolla koliikki, niin aivan varmasti valitin. ...jos ylipäänsä jaksoin ketään tavata saatika puhua.

eikä tulis mieleenkään nauraa toisen väsymykselle ja ongelmille. Jokainenhan meistä itse taakkansa kantaa, toiset kestää enemmän, toiset vähemmän, eikä se tee kenestäkään parempaa/huonompaa.

ehkäisyä. Tahaton lapsettomuus se vasta rankkaa onkin. Sellaisen jälkeen osaa olla todella kiitollinen jokaisesta lapsestaan.

Elämänmuutos oli niin iso, olin väsynyt ja vähän masentunut, kaikki tuntui kaatuvan päälle, koti oli sotkuinen (kun en jaksanut siivota), minä kiukkuinen, vauva itkuinen... Esikoinen oli myös huono nukkumaan ja mä olin tosi hukassa oman äitiyteni kanssa. Ei voi mitään, mutta tuo kokemus, ekan lapsen vauvavuosi on rankinta mitä mulle on sattunut. Vaikka lastani niin kovasti rakastankin.



Nyt kahden lapsen kanssa, vauva 6kk ja esikoinen 3,5v. elämä on helppoa! Vauva on ollut helpompi tapaus, itsellä on jo kokemusta ja jotenkin enemmän luottamusta siihen, että osaan ja ymmärrän vauvaa. Ei jaksa stressata kaikkea, kuten ekan kanssa. Esikoinen jo omatoiminen ja avulias, uhmaa toki mutta siitä selviää.



Minä ymmärrän vallan mainiosti kun joku mun äskettäin vauvan saaneista ystävistä valittaa, että on rankkaa. Ja otan osaa ja sanon, että niin mullakin oli ekan kanssa. Ja lohdutan, että kyllä se siitä joskus helpottuu ja toisen kanssa kaikki menee jo vanhalla rutiinilla...

Minulla ainakin on kaikista rankinta silloin kun olen nuorimmaisen kanssa kahdestaan kotona. Isommat lapset viihdyttää sopivasti tuota meidän nuorimmaista niin että välillä ehdin jopa siivoamaan tai vaikka soittamaan ystävälle.

Nuorimman kanssa kun ollaan kotona kaksin, niin tämä kiipeilee ja hyppii koko ajan eikä häntä voi hetkeksikään päästää pois silmistä, taittaa vielä niskansa jos katsoo toisaalle. Ihmeen äkäinen lapsi vielä ja huutaa kauheasti aina kun joku juttunsa ei onnistu tai häntä kielletään. Kaiken minkä saa käsiinsä levittää pitkin lattiaa ja kieltoja seuraa armoton karjunta. Tee siinä sitten jotakin.

Ymmärrän oikein hyvin että yhden lapsen vanhemmilla voi olla rankkaa.

Ei ollut kuule helppoa. t. nyt kaksi lasta eikä lähellekkään niin rankkaa