Mitä tässä tilanteessa voi tehdä avioero ja kiristys
Ex-mieheni on kuvannut minusta arkaluontoista materiaalia noin 12-14v sitten kun voin todella huonosti, sain pahoja raivokohtauksia yms.Nyt kun tuli ero ja meillä avioehto en ole voinut hakea hyvitystä kun kiristää että julkaisee nuo ja sanoo että hän sanoi muille syyksi sen että omatunto painaa ja nuo olisi pitänyt julkaista jo ajat sitten.
Hain silloin apua. Minulla todettu vaikea ja ahdistuneisuus, adhd ja nyt myöhemmin ptsd.
En ole saanut ainuttakaan raivokohtausta 12vuoteen, ahdistunut olen ajoittain edellen ja tosiaan todettiin tuo ptsd muutama vuosi sitten. Kiristys oli osa arkipäivää suhteessakin tietyissä tilanteissa, mutta varmaan siksi kun en ole aina voinut hyvin. Kun sanoo että on muille hyvä ihminen paitsi mulle.
Tarjosin myös sellaista ettå hävittää materiaalin minusta ( en edes tiedä mitä hänellä on, enkä muista siitä ajasta mitään, koska voin tosi huonosti) ja minä lupaan jäädä tyhjän päälle muttei silti suostu hävittämään. Pelkään miksi näin?
Mitä voin tehdä?
Kommentit (61)
Aloittaja vaikuttaa niin lapselta että on helppo uhkailla. Varmasti AP taipuu uhkailuun helposti.
Jos sille sanoo bööö niin AP säikähtää.
Tai sitten AP kasvattaa selkärangan ja odottaa itseään niskasta kiinni ja TAISTELEE OUKEUKSIENSA PUOLESTA.
Äänitä uhkailut ja salaa ja tee niistä rikosilmoitus. Samalla vaadit osuuttasi.
Etkä puhu miehen kanssa mistään ylimääräisestä.
Annat sun tekojen puhua puolestasi.
Jos vielä jatkaa uhkailua rikosilmoituksen jälkeen niin suljet heti puhelun tai postut paikalta.
Avioehtosopimus meinaa sitä että erotessa kumpikin pitää sen mitä itsellä on, ei haeta mitään hyvityksiä
Vierailija kirjoitti:
Avioehtosopimus meinaa sitä että erotessa kumpikin pitää sen mitä itsellä on, ei haeta mitään hyvityksiä
Eikä tarkoita. Avioehtosopimus tarkoittaa sitä, mitä siihen on kirjoitettu. Niitä voi olla hyvin erilaisia.
Antaa julkaista niin sitten se joutuu maksamaan sinulle.
Näistä voi tulla isot sakot. Siis helposti 10000 euroa, jos on näyttöä henkisestä kärsimyksestä. Eli menet nyt lääkärille juttelemaan asiasta. Sieltä saat todisteet tarvittaessa myös oikeudenkäyntiin.
Meillä on se tiukin avioehto, mutta miehen omaisuus olk alussa muutaman satatuhatta ja nyt miljoonia. Minulla ei ole yhtään mitään. Olen maksanut itselleni kaiken, lapsille vaatteet lelut yms, kotiin kaiken ja ruokaa. Itsellä pienet tulotkin kun asuttiin syrjässä, olen ollut paljon kotona ja hoitanut kodin, lapsia eniten ja pihan. Remontoinut hänen sijoitusasuntoja yms.
Kaikki ovat sanoneet minulle että olen oikeutettu hyvitykseen
Ap
On kyllä kiero ja sairas mies. Kiristäjät ja uhkailijat ovat sairaita päästänsä.
Onneksi et enää ole tuon miehen kanssa.
Ja siinähän julkaisee. Saat siitä sitten tuntuvat rahalliset korvaukset ja mies saa elinikäisen tahran tuomiosta tietoihinsa.
Mä nyt vaan kysyn, että mitä sellaista ap on raivkohtauksiensa aikana tehnyt, että häntä voi kiristää sillä 12-vuotta myöhemmin? Lähes kaikki rikokset vanhenevat 10 vuodessa.
Sanon vaan, että se poikaystävä ei ehkä ole ainoa ikävä ihminen tässä kuviossa.
Hänellä on omalla alallaan paljon nimeä ja on arvostettu. Siksi pelottaa kun hänestä tykätään ja häneen luotetaan, lisäski hänellä on paljon kavereita, minulla vähemmän.
Tiedän myös hänen yrityksestään sellaisia tietoja joista tulisi merkittäviä
seuraamuksia sinne jos paljastaisin ne, lähinnä taloudellisia. Sanoin kun kiristi minua, että oletko unohtanut mitä kaikkea minä tiedän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on se tiukin avioehto, mutta miehen omaisuus olk alussa muutaman satatuhatta ja nyt miljoonia. Minulla ei ole yhtään mitään. Olen maksanut itselleni kaiken, lapsille vaatteet lelut yms, kotiin kaiken ja ruokaa. Itsellä pienet tulotkin kun asuttiin syrjässä, olen ollut paljon kotona ja hoitanut kodin, lapsia eniten ja pihan. Remontoinut hänen sijoitusasuntoja yms.
Kaikki ovat sanoneet minulle että olen oikeutettu hyvitykseen
Ap
Olet oikeutettu avioehdon kohtuullistamiseen. Puolia omaisuudesta et tule saamaan, mutta jotain hyvitystä tekemästäni työstä perheen eteen saat ihan varmasti. Kiristykseen et suostu, vaan teet rikosilmoituksen mikäli mies toteuttaa uhkauksesta. Pelkkä uhkaus on kyllä itsessään jo rikos.
Tässä nyt haukutaan sitä miestä, mutta ottakaa huomioon, että ap itse sanoo, että arkaluontoinen materiaali on hänen tekemisistään raivokohtauksien aikana. Ei siis mitään alastonkuvia, tai edes kostop or noa, vaan jotain ihan muuta. Jotain sellaista, minkä paljastamatta jättämisen joku voi sanoa aiheuttavan huonoa omaatuntoa.
Tarkkaan ottaen ap ei ole tämän tarinan uhri.
Onko todisteet? Eihän noilla kuvilla ole mitään merkitystä omaisuuden jakoon, kun teillä on avioehto. Kumpikin omistaa omansa ja sillä selvä.
Sinä voit tehdä poliisille tutkintapyynnön kiristyksestä ja jos julkaisee, sitten taas siitä. Julkaisemisesta joutuisi sitten maksamaan myös sinulle korvausta, sakkojen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä nyt vaan kysyn, että mitä sellaista ap on raivkohtauksiensa aikana tehnyt, että häntä voi kiristää sillä 12-vuotta myöhemmin? Lähes kaikki rikokset vanhenevat 10 vuodessa.
Sanon vaan, että se poikaystävä ei ehkä ole ainoa ikävä ihminen tässä kuviossa.
Kuten kirjotin minulla oli silloin tosi pahoja mt-ongelmia. Olen varmaan raivonnut, huutanut ja heitellyt tavaroita, käyttänyt kamalaa kieltä, en muista ihan rehellisesti. Enkä tiedä onko tallenteet videota tai nauhoituksia kun on salassa niitä ottanut.
Kuten sanoin en ole niitä saanut 12vuoteen.
Lapset olivat silloin 2v ja 4v ja olen raivonnut myös heidän läsnäollessa ja heitellyt tavaroita - tätä sanoo että aikoo sanoa muille jos paljastaa että häntä on alkanut omatunto vaivata kun on salannut niin sillon se ei kuulemma näytä
Kiristykseltä .Olen kuin eri ihminen nykyään, vaikka ahdituksesra ja ptsd:stä kärsin edelleen ja toki oireilen, mutta se ei näy muille - tuo loppui silloin noin 12v sitten. En muista itsekään tuosta ajasta paljoa.
Ap
No jos noin olet kaikkia ehdotuksia vastaan niin älä tee sit yhtään mitään. Kyllä järkevä ihminen tietää mitä tossa tilanteessa pitää tehdä.
Olet omasta halustasi jäänyt kotiin. Ei nykyään lapset vain tupsahda, vaan on perhesuunnittelu ja vaimot tekee itse omat urasuunnitelmat. Miksi olet ahne ja vaadit jotain sinulle kuulumatonta?
Olemme asuneet jo erillään 3vuotta, eronneet jo. Allekirjoitin ositussopimuksen kun minulle sanottiin että joudun pois kodistani seuraavana päivänä jos en allekirjoita. Silloin en tiennyt mikä se sopimus on, hän sanoi että pakollinen kun avioero astunut voimaan. Kun ihmiset ihmetteli tilannettani kaikki olivat että et kai allekirjoittanut sitä. Nyt kun tiedän mikä paperi se oli ja olisin halunnut hakea sitä hyvitystä ja sanoin sen alkoi tämä kiristäminen tällä asialla tällä kertaa. Sanoi että tästä tulee seuraamukset ja tuhoaa minut. Tietää ettå minulla ollut useamman vuoden vaikeaa henkisesti ja että pelkään kun minka uhkaillaan.
Ap
Kyseessä alkaa olla rikosasia, kiristys ja yleensä mainitsemasi materiaali on laittomia, tee rikosilmoitus.
Ei se uskalla mitään julkaista, koska sanot hänelle että vannot, että viet jutun sitten oikeuteen. Hänelle jäisi tahra tuomiosta ikuisesti hänen tietoihinsa, jotka työnantajatkin näkevät. Tuomiot ovat julkisia Suomessa. Eli kuka tahansa voi kysellä käräjäoikeudesta, onko Matti Meikäläisellä tuomiota mistään. Ja tiedon saa. Julkisuuslaki.
Eiköhän tuo ole vain miehen keino yrittää saada rahat omaisuudestanne itselleen. Todella kieroa ja sairasta.
Älä suostu mihinkään, hanki lakiapua. Todellakin jaatte omaisuuden kuten pitää ja todellakin viet oikeuteen, jos hän jotain julkaisee. Hän saa sitten sakot, joutuu maksamaan sulle extraa kärsimyksestä ja sä saat vielä puolet omaisuudestanne.
Parhaimmassa tapauksessa hänellä menee pupu pöksyyn, ei ikinä julkaise mitään ja sä silti saat puolet omaisuudestanne.