Opettakaa mulle boheemia äitiyttä!
Mä en enää jaksa itseäni, kun hermostun koko ajan lasteni tekemisiin. Lapset ovat siis 5, 3 ja 4 kk. Yritän pitää kodin siistinä, lapset puhtaissa vaatteissa ja tehdä terveellistä kotiruokaa. Mutta kaaosta tuntuu syntyvän nopeammin kuin ehdin siivota. Lapset ehtivät levittää uskomattoman määrän tavaraa ympäri kämppää ihan hetkessä. Pihallakaan ei ole rennompaa, kun taloyhtiön piha on pieni ja muut asukkaat vanhuksia, jotka pikkutarkasti hoitavat istutuksia. Kiva sitten, kun lapset sotkevat kaiken. Yritän järjestää isommille lapsille mielekästä tekemistä, mutta en siihen koko aikaa pysty, kun kotityöt ja vauva vievät niin paljon aikaa.
Kokeilin tässä yhtenä päivänä elää vähän boheemimmin, kun siitäpä vasta kaaos syntyikin ja en kestänyt sitä sotkua.
Millaiseen tilaan koti päätyy, jos ei komentelisikaan lapsia koko ajan, vaan antaisi heidän toimia, niinkuin itse parhaaksi näkevät. Kertokaa " boheemit" mammat!
Kommentit (3)
Hän siivosi jäljet vasta kun lapset olivat menneet nukkumaan, sillä hänestä olisi ollut idioottimaista siivota päivällä juuri siksi, kun lapset koko ajan kuitenkin sotkevat... Lisäksi lapset elivät lähes vuoden tyyliin lihapiirakka tai nakkeja suoraan paketista kylmänä & pillimehua lounaaksi, ja hengissä (ja hyvähampaisia) ovat edelleenkin pari vuotta myöhemmin :-) Relaa hyvä ihminen ja nauti niistä lapsista ja heidän edesottamuksistaan!
Mä olen lähinnä kypsähtänyt siihen, että sänkyvaatteista on tehty majoja, viikattuja vaatteita on levitetty kaapeista, keittiössä on " kokattu" jne. Illalla olen niin väsynyt, että en jaksaisi siivota kaikkea. Lapset eivät osaa esim. laittaa lakanoita takaisin vuoteisiin.
t. ap
paikoille, kun teet siitä leikin! Alussa tarvitsevat siihen sun ohjausta, mutta lopun hoitavat itse. Olen joskus kuullut että " laiska äiti kasvattaa ahkeria lapsia" ja meillä kyllä pätee tämä.. ;o)
Yksi vaihtoehto on että sovitte jonkun huoneen, jossa lelut jne. saavat olla rauhassa levällään, kunhan illalla siivotaan suurimmat sotkut pois. Itsellä 4v ja 5,5v pojat ja toimii meillä suht hyvin.