Koetteko luokkanousun jotenkin?
Minun vanhemmat eivät olleet korkeasti koulutettuja, ja isä oli lähes koko lapsuuden työtön tai jossakin pätkätöissä. Itse luin diplomi-insinööriksi, mutta en kyllä koe mitään luokkanousun mukanaan tuomia ilmiöitä elämässäni, vaikka kuulutaan siihen parhaiten tienaavaan tulodesiiliin. Ihan samalta se elämä tuntuu. En koe, että koulutus oli mitenkään merkittävä tekijä määrittämään lapsuuden perhettäni tai vanhempiani. Enemmän kyse oli siitä, että se oli turvallinen ympäristö, jossa ei läträtty päihteillä ja esimerkiksi kirjallisuus ja musiikki oli läsnä pienestä pitäen. Monesti mietin, että olen antanut omille lapsilleni vähemmän sivistyneen ympäristön, kun meillä on vähemmän kirjallisuutta ja enenmän telkkaria kuin lapsuudessani. En ymmärrä näitä luokkanousujuttuja, joissa keskitytään juuri siihen tulotasoon luokan määrittämisessä, kun ei sillä ole lopulta Suomen kaltaisessa maassa kauheasti väliä.
Luokkanousu, arvotalot ja arvoalueet, asuntosijoittaminen. Hollywood tähtien kuolemat. Miesten seksuaalirikokset.
Hesarin pysäyttämätön mantra. Jääköön puolestani sinne.