Roskakuskilla asiaa joulun jätteistä
Toimikaa oikein edes jouluna https://www.is.fi/asuminen/art-2000011692245.html
Kommentit (35)
Lajittelusta on tehty sellaista salatiedettä, että lopetin lajittelun. Jokaiseen roskapussiin lorautan hieman rypsiöljyä, se sotkee sen verran, että pahvia ja paperia tai muovia ei ole enää tarpeen erotella.
Mun mummo pakkaa jätteet kolmeen muovikerrokseen ja pahvilaatikkoon. Siinä saa jätekuski vähän aikaa miettiä, että avaako laatikon vai hyväksyykö sekajätteeksi.
Lajitelkaa oikein:
Mikäli jäteastiat ovat täynnä, Pouta neuvoo jättämään roskat odottamaan esimerkiksi parvekkeelle tai varastoon siksi aikaa, että jäteastioissa on jälleen tilaa.
- Jos roskia jätetään lojumaan jätetilan lattialle, roskakuski tulkitsee ne irtojätteeksi. Tästä tulee lisäkuluja taloyhtiölle tai muulle tyhjennyksestä maksavalle taholle.
Joulun jätetulvassa pienetkin huolimattomuusvirheet voivat aiheuttaa harmia koko taloyhtiölle. Esimerkiksi väärin kierrätetty lahjapaperi voi pilata koko jäteastian sisällön, minkä seurauksena roskia ei voida noutaa.
- Jos kuljettaja näkee, että jäteastiassa on paljon sinne kuulumatonta jätettä, astia kuuluu jättää tyhjentämättä. Lajitteluvirheestä tehdään ilmoitus ja taloyhtiö maksaa.
Alumiinivuoat ja -foliot: Metallinkeräykseen.
Joulukalenterit: Pahviset osat kartonginkeräykseen, muoviset osat muovinkeräykseen.
Joulukoristeet: Rikkoontuneet joulukoristeet (kuusenpallot, koristenauhat, latvatähti) ovat yleensä sekajätettä. Jos koriste on pääosin metallia, kuuluu se laittaa metallinkeräykseen.
Joulukortit: Pääosin paperinkeräykseen, mutta askartelukartongista tehdyt omatekoiset kortit liimattuine koristeineen kuuluvat sekajätteeseen.
Lahjanarut: Kiiltävät ja muoviset lahjanarut ovat sekajätettä. Paperinaru lajitellaan kartonkikeräykseen.
Muovikuusi: tekokuusi, joka on valmistettu muovista ja metallista, tulee laittaa sekajäteastiaan. Jos tekokuusi ei mahdu kiinteistön sekajäteastiaan, sen voi viedä jäteasemalle.
Pakkaukset: pakkauskartongista valmistetut pakkaukset (esim. suklaa- ja keksirasiat sekä lelu- ja kynttiläpakkaukset) lajitellaan keräyskartonkiin. Pahvilaatikot keräyspahvin tai -kartongin joukkoon. Pakkausmuovit ja styroksipehmusteet lajitellaan muovipakkauksiin.
Steariinikynttilät: Sekajätteeseen. Tuikkujen metallikuoret kuuluvat metallinkeräykseen.
Vierailija kirjoitti:
Roskakuski. Tuo koko kansan älykkäin olio.
Kaikkien ei tarvitse olla älykkäitä, muttta roskakuski on tärkeimpiä yhteiskunnan tekijöitä.
Ei se kierrättäminen nyt jumalauta mitään salatiedettä tai alkemiaa ole!
Vierailija kirjoitti:
Roskakuski. Tuo koko kansan älykkäin olio.
Sinä. Koko kansan älyttömin olio.
Ei taida yksikään roskakuski jaaritella jutun mukaisella tavalla, kun hakee jätteitä. Taitaa tärkeintä olla se, että ottaa roskat kyytiin ja pikavauhtia seuraavaan kohteeseen.
Kuka laittaa joulukortit jätteisiin? Minulla on tallessa kaikki viimeiseltä noin viideltäkymmeneltä vuodelta.
Suurin ongelma meillä on tilanpuute. Missä tämä lajittelu tehdään. Ei mahdu ns. roskiskaappiin, kun pari pientä roskaämpäriä. En haluaisi ympäri kotia jotain pussukoita. Tietysti yritän lajitella niin paljon, kuin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Lajitelkaa oikein:
Mikäli jäteastiat ovat täynnä, Pouta neuvoo jättämään roskat odottamaan esimerkiksi parvekkeelle tai varastoon siksi aikaa, että jäteastioissa on jälleen tilaa.
- Jos roskia jätetään lojumaan jätetilan lattialle, roskakuski tulkitsee ne irtojätteeksi. Tästä tulee lisäkuluja taloyhtiölle tai muulle tyhjennyksestä maksavalle taholle.
Joulun jätetulvassa pienetkin huolimattomuusvirheet voivat aiheuttaa harmia koko taloyhtiölle. Esimerkiksi väärin kierrätetty lahjapaperi voi pilata koko jäteastian sisällön, minkä seurauksena roskia ei voida noutaa.
- Jos kuljettaja näkee, että jäteastiassa on paljon sinne kuulumatonta jätettä, astia kuuluu jättää tyhjentämättä. Lajitteluvirheestä tehdään ilmoitus ja taloyhtiö maksaa.
Alumiinivuoat ja -foliot: Metallinkeräykseen.
Joulukalenterit: Pahviset osat kartonginkeräykseen, muoviset
Menee niin vaikeaksi, että laitan jatkossa kaikki sekajätteisiin. Idiootteja on paljon, jotka eivät kierrätä kuitenkaan, mutta nuo yksityiskohtaiset ohjeet tekevät koko kierrätyksen mahdottomaksi. Kierrätin mielelläni, mutta taidan jatkossa heittää kaikki polttokelpoisiin. Jos roskakuski alkaa aukoa pusseja, niin se on hänen asiansa.
minähän en lajittele samat valittavat voi hirveää vuokra .vastike taas nousi. EI TAHDO MENNÄ JAKELUUN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roskakuski. Tuo koko kansan älykkäin olio.
Kaikkien ei tarvitse olla älykkäitä, muttta roskakuski on tärkeimpiä yhteiskunnan tekijöitä.
Eikä huuhaahumanisti mikään älykäs ole.
Näääin. Itäsaksa-suomen kyttäysbyrokratia kiittää valveutuneita alamaisia. Ymmärtäkää jo tehdä kierrätyksestä olympialaji. Saa rassukat kultamitalin edes jostakin.
Vierailija kirjoitti:
minähän en lajittele samat valittavat voi hirveää vuokra .vastike taas nousi. EI TAHDO MENNÄ JAKELUUN.
Enemmänhan se maksaa, kun joka säiliö tyhjennetään erikseen. Ei niitä jätteitä enää polttolaitoksella lajitella. Miten jätemaksut nostavat vuokraa, ellei jätemaksuja nosteta?
Ei huvita enää. Mä olen ollut tässä taloyhtiössä se, joka on vaatimalla vaatinut lajittelu ja kierrätysastioita roskakatokseen. Jokaiselle omansa ja olin pari vuotta onnellinen, että sain asian läpi ajat sitten... vaikka puheenjohtaja sanoi monesti: " ei tarvise kierättää alle 20 asunnon taloyhtiöissä" Ei tarvii, mutta me voidaan! Sain enemmistön taakseni. Yes.
Sitten alkoi se lajittelu, jota osa ei edes yrittänyt. Pahvilaatikot veivät kokonaisena. Onneksi niissä usein oli osoite, että pystyi palauttamaan omistajalleen - kierrätä oikein. Jos ei mennyt perille, niin 50 € ylimääräinen jätelasku sitten sai asian hoitumaan.
Nyt olen itse aivan kierrätysähkyssä, kun koko ajan tulee uusia ohjeita. ei vaan enää pysy perässä, enkä pysty sisäistämään kaikkea. Viime viikolla näin ohjeet kunkin karkkipaperikääreen lajittelusta ja siinä vaiheessa päätin, että nyt riittää! Ei enää huvita. Maksan sitten 50e ylimääräistä, jos kohvehtikääreet mut paljastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roskakuski. Tuo koko kansan älykkäin olio.
Kaikkien ei tarvitse olla älykkäitä, muttta roskakuski on tärkeimpiä yhteiskunnan tekijöitä.
Tunnen monia älykkäitä duunareita. Se älykkyys voi olla erilaista, mitä akateemiselta "vaaditaan" - sisältäen sosiaalisen älykkyyden sekä maalaisjärjen. Toki siis akateemisissakin on maalaisjärkeä, se ei katso koulutusta.
Olen itsekin ihan fiksu, koulu oli helppoa ja pärjäisin varmasti missä vaan, mutta tykkään itse siivoustyöstäni, kun se on niin huoletonta.
Mikäli jäteastiat ovat täynnä, Pouta neuvoo jättämään roskat odottamaan esimerkiksi parvekkeelle tai varastoon siksi aikaa, että jäteastioissa on jälleen tilaa.
- Jos roskia jätetään lojumaan jätetilan lattialle, roskakuski tulkitsee ne irtojätteeksi. Tästä tulee lisäkuluja taloyhtiölle tai muulle tyhjennyksestä maksavalle taholle.
Me asukkaat neuvomme Poutaa ystävällisesti tuomaan ja huolehtimaan niitä roskiksia riittävästi että asukkaiden jätteet mahtuvat niihin vaivatta. Kalanjätteitä sun mujita haisevia roskia emme halua viedä parvekkeelle saati säilyttää niin kauan että jäteastioissa on jälleen tilaa.
Haiskahtaa rahastukselta kun jäteastioita ei ole tarpeeksi asukkaiden tarpeisiin ja sitten rahastetaan irtojätteinä!
Voisiko taloyhtiö järjestää kyselyn siitä kuka lajittelee ja kuka ei. Heille sitten korkeampi jätemaksu ketkä ei lajittele. Ei tarvitsisi joka päivä penkoa roskalaatikoita ja laittaa jätteitä oikeisiin astioihin.
Roskakuski. Tuo koko kansan älykkäin olio.