Helsinki luopui vähin äänin hiilineutraalisuustavoiteesta
Kaupunki ei tiedottanut julkisesti, että hiilineutraaliustavoitteesta aiotaan luopua, eikä asiaa mainita erikseen kaupunkistrategiassa.
- Uusista tavoitteista on kaupunkistrategiassa kerrottu, mutta ei ole eksplisiittisesti kerrottu, että edellisiä tavoitteita ei toteuteta. Ilmasto-ohjelman työstäminen kaupunkistrategian pohjalta on vielä kesken ja uudistetun ohjelman sisällöstä on enemmän kerrottavaa alkuvuodesta, sanoo kaupungin ilmastojohtaja (tirsk) Hanna Wesslin. Vielä viime elokuussa kaupungin verkkosivuilla oli näkyvät maininnat vuoden 2030 tavoitteesta. Nyt ne on poistettu.
Wesslin perustelee hiilineutraaliustavoitteesta luopumista päästökompensaatioiden ostamisen kannattamattomuudella.
- Kun linjaus hiilineutraaliudesta tehtiin, kompensaatioyksiköiden hinta oli ehkä sadasosan siitä, mitä ne ovat tällä hetkellä. Tilanne on muuttunut niin paljon, että kompensaatioita ei nähdä enää mitenkään taloudellisesti järkevänä tai vaikuttavana vaihtoehtona.
Kommentit (7)
Uudessa kaupunkistrategiassa aikeena on vähentää Helsingin päästöjä 80 prosentin sijaan 85 prosenttia. Aiemmin asetettu nettonollatavoite pysyy vuodessa 2040.
Tässä taloudellisessa tilanteessa KAIKKI viherhumppa on kiellettävä lailla! Nyt herätys ja miettimään miten tästä kriisistä selvitään hengissä!
Helsinki ei luovu hiilineutraalisuustavoiteesta, me vihreät pidämme siitä huolen.
Vihreät
H:ki
Vieläkö täällä pelastetaan koko maailmaa kun edes omaa maata ei ole varaa hoitaa kuntoon.
Vähin äänin kun kirjoitetaan uutisissa