Mitä sait joululahjaksi työnantajaltasi?
Kommentit (42)
Ärrältä sais hakea Fazerin suklaalevyn. En taida hakea.
Pääjohtaja kävi tänään jakamassa pienet joulupussukat, joissa oli yksi marianne, yksi julia, yksi sininen suklaa, yksi fazermint ja pari piparia. Meillä on ollut tänä vuonna jo kahdet YT:t ja työntekijöitä laitettu urakalla pihalle, joten ymmärrettävästi ei ole varaa joululahjoihinkaan. Ajatus on tärkein ja saa olla kiitollinen, että on vielä työpaikka jäljellä.
Saatiin perinteen mukaisesti myös puuroa ja torttukahvit. Puuro ja tortut ovat todella hyviä, koska paikallinen konditoria järjestää jouluisen hetken työpaikan kanttiinissa joka vuosi ja he ovat itse leiponeet tuoreet tortut.
Liukuesteet jotka eivät mahdu kenkiin. Yrityksellä ei ole yt-neuvotteluja menossa eli pihiys ei johdu siitä että menisi huonosti.
Potkut joulukuun viimeinen päivä. Jee.😒
K-kaupan lahjakortin. Viime vuonna tuoli S-ryhmän.
Valtiolla ei koskaan mitään, ei edes pikkujouluja.
Sai itse valita, minkä tuotteen haluaa lahjaksi yrityksen valikoimasta.
Joulun alla oli tiimipäivä, jolloin oli tarjolla ruokaa ja juotavaa.
Lumilapion. Voin kaivaa autoni lumihangesta että pääsen tekemään tulosta.
En mitään, koska varhaiskasvatusala.
Joulutortun