Joulumieltä: Pelastakaa Lasten tuore selvitys kertoi, että joka viides pienituloisen perheen lapsi ei koe saavansa kotona riittävästi ruokaa
Kommentit (101)
Töihin meno on aina vaihtoehto, tai lapset huostaan.
Nyt tulee 20 prosentin leikkaus [ansiosidonnaiseen päivärahaan], ja kun lapsikorotusta ei saa, niin ulosotto on edessä. En ymmärrä, miksi suomalainen lapsiperhe ajetaan tähän nurkkaan, kun töitä ei ole, kirjoittaa juuri työttömäksi jäänyt vastaaja.
Vierailija kirjoitti:
Töihin meno on aina vaihtoehto, tai lapset huostaan.
Yksityisille lastenhuoltolaitokselle asiakkaita ja verorahoin katetaan kustannukset. Ihanan halpaa
LApset varmaan sanoo noin jos kyselypäivänä ei ole ollut lempiruokaa.
Kysyttiinkö hyvin toimeentulevien vanhempien lapsilta. Prosentti voisi olla vielä korkeampi.
Kesällä ei saatu maitopurkkia ostettua. Lasten pyörät ja sohva on myyty, että saadaan ruokaa. Olen vienyt koruja panttiin.
Apua hän on hakenut seurakunnalta ja Pelastakaa Lapset ry:ltä lahjakortteina. Vastaushetkellä naisen tilillä oli 16 euroa.
Pahinta on, kun menetät kasvot lasten edessä. Ensin häpeä tulee työttömyydestä ja sitten siitä, mitä taloudellinen ahdinko aiheuttaa perheessä.
Nainen kertoo hakevansa töitä aktiivisesti. Hän lähettää jopa 40 hakemusta viikossa. Vastauksia tulee harvoin.
Ei enää naurata
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiinkö hyvin toimeentulevien vanhempien lapsilta. Prosentti voisi olla vielä korkeampi.
Jos tämä on mielestäsi vitsin aihe, niin hiljaiseksi vetää
Otetaan lisää pakolaisia joilla on sen seitsemäntoista kakaraa ja ihmetellään kun ei riitä rahat yhteiskunnalla. HMMM jännä
Mulla on kaveripiiri täynnä hyvin toimeentulevia kouluttautuneita sinkkumiehiä, jotka eivät saa naista. Ei ole hallituksen vika, jos naiset valitsevat huonoja miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Töihin meno on aina vaihtoehto, tai lapset huostaan.
https://areena.yle.fi/1-76430516
Kieksi-podcast Lastensuojelu. "Sijoitetusta lapsesta voidaan maksaa jopa 1000€ kuukaudessa"
Jakson kuvaus:
Suurin osa lastensuojelun sijaishuoltoyksiköistä on yksityisten yritysten ylläpitämiä. Voiko tämä johtaa siihen, että yrityksen kannattavuus ajaa lapsen edun edelle? Onko eettisesti oikein, että sijaishuoltoon sijoitetulla lapsella tehdään rahaa?
Tässä jaksossa ovat keskustelemassa Lastensuojeluyksikön johtaja Vesa ja muita lastensuojelun parissa työskenteleviä ammattilaisia, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sekä nuoria, joilla on kokemusta sijaishuollon asiakkaina.
Ja kouluruoka ei kelpaa? Muistatteko vielä vuosien takaiset uutisoinnit, että lapset söi maanantaisin koulussa kuin hevoset koska viikonloppuina kotona ei ollut kunnon ruokaa? Joo, aina näitä perheitä on ollut, mutta nykylapsille ei kelpaa edes koulussa tarjottu ateria.
Vierailija kirjoitti:
Otetaan lisää pakolaisia joilla on sen seitsemäntoista kakaraa ja ihmetellään kun ei riitä rahat yhteiskunnalla. HMMM jännä
Ahaa. Tiesitkö, että Itä-Suomessa ja esimerkiksi Etelä-Savossa on paljon lapsiperheköyhyyttä. Leikkaukset kurittavat pienituloisia, sekä pienellä palkalla eläviä ns. työssäkäyviä köyhiä, että sitten työttömäksi joutuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töihin meno on aina vaihtoehto, tai lapset huostaan.
Yksityisille lastenhuoltolaitokselle asiakkaita ja verorahoin katetaan kustannukset. Ihanan halpaa
Ihanan halpaa todellakin. Huostaaminen, huostajahti, mielen lääkintä ja eroperheiden lasten siirrot äideille maksaa karkeasti noin 4 mrd vuodessa. Suomessa on noin miljoona lasta, eli jokaista lasta kohti se tekee noin 4000 eur vuodessa. Lysti kustantaa kokonaisuudessaan 18 vuoden ajalta noin 70 000 euroa jokaista lasta kohden.
Piti olla Kieksi-podcast Lastensuojelu. "Sijoitetusta lapsesta voidaan maksaa jopa 1000€ VUOROKAUDESSA"
Joten köyhien lapset huostaan vaan?
Minäkin olen laskureiden mukaan pienituloinen. Ja oon aika varma, että nuo teinit hyvinkin sanoisi että joskus on nälkä, eli aina ei oo riittävästi ruokaa. Kyllä sitä on, perusruoka on edullista, mutta jos ruokaa ei ole jääkaapissa valmiina, ovat ennemmin nälässä. Leivän tekeminenkin laiskottaa toisinaan liikaa.
Ratkaisu siihen, että lapset syövät hyvin, on tehdä ruokaa siten, että sitä on aina myös jääkaapissa, ei tarvi ku lämmittää mikrossa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kouluruoka ei kelpaa? Muistatteko vielä vuosien takaiset uutisoinnit, että lapset söi maanantaisin koulussa kuin hevoset koska viikonloppuina kotona ei ollut kunnon ruokaa? Joo, aina näitä perheitä on ollut, mutta nykylapsille ei kelpaa edes koulussa tarjottu ateria.
Me syötiin välipala kun tultiin koulusta, päivällinen oli klo 17, toki oli jo nälkä siihen mennessä kun ulkona riekuttiin. Ja kyllä muistan kun uhkailin lastensuojeluun ilmoittaa kun on nälkä ja samaa uhkailin kun ruokana oli sellaista mistä en tykkää.
Mutta näillä ihmisillä on unohtunut jo ajat kun tosiaan lapsillekin oli oikeasti nälkä maanantaisin, kaikki kelpasi, nykyisin valitetaan kun ei kouluruoka kelpaa, onko näillä siis oikeasti edes nälkä, kun ei edes leipää käydä ruokatunnilla syömässä
Moni nykyvanhempi ei viitsi tehdä ruokaa itse. Einekset on kalliita. Potut ja jauhelihakastike, erilaiset keitot ym ei ole kalliita. Jos on tiukkaa lihan määrää voi vähentää ruuassa.
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/9091707