Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun äitini nauraa mulle
22.12.2025 |
Aina kun äitini soittaa mulle, ja kysyy mitä kuuluu ja minä vastaan että "eipä tässä kummempia" hän naureskelee mun vastaukselle.
Vastaan noin koska en keksi mitään hyvää asiaa josta voisin kertoa. Oon masentunut. Toinen vaihtoehto olisi alkaa vuodattamaan mitä mulle ihan oikeasti kuuluu, mutta tarkoituksena on säästää äitini hermoja. Tuntuu loukkaavalta että hän nauraa mulle.
Mitähän tälle asialle tekis. Jotain tekis mieli tehdä. Joko ruveta vastaamaan totuuden mukaisesti tai sitten ihan kysyä että mitä hel vettiä naureskelee mulle tai sitten jotain asiallisempaa, mutta mitä.
Mikä olisi sellainen hyvä ja ystävällinen tapa toimia?
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nauru on hyväntahtoista, eikä ole tarkoitus olla ilkeä niin anna olla.
Miksi säästelet äitiäsi? Ehkä hän haluaisi olla tukenasi. Saattaa jopa aavistella jotain.
Mitä jos kertoisit ihan ilman sen kummempia oheiselementtejä, että ei nyt ihan hyvääkään ole vähään aikaan kuulunut.
Vastaan sekä masentuneen lapsen että kuulumisia kyselevän äidin kokemuksella.
Paljon lämpimiä ajatuksia sinulle. Toivon, että löytäisitte tuen toisistanne ja että elämäsi alkaisi hiljalleen valostua.
Ja vielä aina pieraisee äänekkäästi puhelimessa. Ap
Joillain ihmisillä on sellainen ärsyttävä tapa, että kun eivät tiedä mitä sanoa, niin kuittaavat tyhjiön typerällä naurulla. Se nauru ei ole ilon merkki, vaan kertoo vain naurajan epävarmuudesta ja heikosta vastavuorotaidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauru ei tunnu mukavalta, vaan vähättelyltä sinua kohtaan. Toinen ei ehkä tarkoita pahaa, on epävarma miten reagoida tai ei oikeasti vaan kuuntele. Joillekin naurahtaminen on tapa suojautua ja käsitellä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi säästelet äitiäsi? Ehkä hän haluaisi olla tukenasi. Saattaa jopa aavistella jotain.
Mitä jos kertoisit ihan ilman sen kummempia oheiselementtejä, että ei nyt ihan hyvääkään ole vähään aikaan kuulunut.
Vastaan sekä masentuneen lapsen että kuulumisia kyselevän äidin kokemuksella.
Paljon lämpimiä ajatuksia sinulle. Toivon, että löytäisitte tuen toisistanne ja että elämäsi alkaisi hiljalleen valostua.
Tässä on ajatusta. -ohis
Olen oppinut äitinä etten naureskele lapsilleni.
Muistan vieläkin oman äitini minun kiusaamiseni naurun avulla. Rauha hänen sielulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillain ihmisillä on sellainen ärsyttävä tapa, että kun eivät tiedä mitä sanoa, niin kuittaavat tyhjiön typerällä naurulla. Se nauru ei ole ilon merkki, vaan kertoo vain naurajan epävarmuudesta ja heikosta vastavuorotaidosta.
Tämä on rasittava piirre ihmisessä. Minulla oli nuorena tällainen ystävä. Ei mitään kykyä käsitellä vakavampia asioita, kaiken olisi pitänyt olla hauskanpitoa. Joskus mietin, sisäistikö hän edes sitä, mitä hänelle kerroin, koska hän reagoi nauramisella todella epäsopiviinkin asioihin. Siinä vaiheessa, kun hän alkoi nauraa sille, että olin ollut itsetuhoinen ja että yksi toinen ystäväni oli sairastunut syömishäiriöön, päätin, että eiköhän meidän ystävyytemme ollut tässä.
Kysy mikä naurattaa. Jotkut ihmiset nauravat, kun tilanne tuntuu jännittyneeltä tai hämmentävältä, se on vain hermoston automaattinen reaktio, jolle ihminen ei voi itse mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu avoimemmin äitisi kanssa. Et voi olettaa, että hän on mikään ajatustenlukija. Ethän itsekään ole (jos olisit, tietäisit mille/miksi hän nauraa).
Vastaa ensi kerralla että "vttuako se sulle kuuluu" ja paiskaat luurin korvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillain ihmisillä on sellainen ärsyttävä tapa, että kun eivät tiedä mitä sanoa, niin kuittaavat tyhjiön typerällä naurulla. Se nauru ei ole ilon merkki, vaan kertoo vain naurajan epävarmuudesta ja heikosta vastavuorotaidosta.
Samoin se, kun jokaisen oman repliikin jälkeen päästetään pieni nauru. Todella älytön tapa.
Kysy siltä suoraan, että mille se nauraa? Sillähän se selviää.