Isovanhemmat puuttuvat liikaa kasvatukseen yms?
oisin ihan kysellyt muiden kokemuksia sellasesta että oletteko huomanneet lapsen syntymän jälkeen, varsinkin esikoisen jälkeen piirteitä omissa (tai puolison) vanhemmissa joita ette missään nimessä halua siirtää omaan kasvatukseenne? lisäksi onko mahd.neuvot ja vinkit alkaneet " ärsyttää" ?
mulla alkaa kohta totaalisesti palaa hihat äitini kanssa joka tietysti hyvää tarkoittaa ja on innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan mutta on alkanut ärsyttää kun neuvoo ja antaa sellasia ohjeita joita minulla ei ole tod.tarkoitus noudattaa. olen tehnyt selväksi miten kasvatan lastani ja miten mutta aina on muuttamassa kaikkea ja sanomassa mikä on oikein jne..
tätä on vaikea selittää..
esim.tyttöni on nyt reilu 5kk ja kovasti lattialla yrittää ryömiä, ei siis vielä ryömi mutta yirtys kova...aina kun laitan leluja vähän kauemmas ja tyttö yrittää lähteä niitten perään niin sitten tulee mummo joka siirtää tyttöni lelujen luokse lähemmäs jotta saa ne, ja selittää että en voi noin kauas laittaa leluja, se on julmaa jne. tai heti kun lapsi itkee lattialla ja en mene salamana ottamaan sitä niin saono jo mulle että ota nyt äkkiä ettei hän ainakaan itkettänyt minua vauvana...voi luoja!!!
ihan ku nyt lasta itkettäisin jos en juoksu jalkaa mene ottamaan lattialta. muutenkin koko ajan kun meillä on tai me mummon luona niin ei vauvan tarvii ku inahtaa nii heti mulle huutaa et ota nyt se, mikä sillä nyt on?!?!
hyväähän äitini tarkoittaa mutta mietin vain kun lapsi kasvaa ja varmasti tulee erimielisyyttä kasvatusasioista tms.koska itse pidän varmasti tiukempaa linjaa kun äitini aikoinaan..
oletteko sanoneet suoraa isovanhemmille jos puuttuvat liikaa elämään? toisaalta he ovat mummoja ja pappoja ja pitäs saada osallistuu kaikkeen mut joitakin asioita on vaan vaikea tehdä selväks...varsinkin sinne puolison vanhempien puolelle...
oli nyt vaa pakko purkaa itteeni...alkaa vaa ärsyttää kun monta kertaa päiväs soi puhelin ja kysellää koko ajan mitä tehdää ja mitä tyttö tekee...eikä haluis olla tyly kuitenkaan.
Kommentit (2)
Olen samoilla linjoilla kuin Liinanen. Antaisin mennä toisesta korvasta ulos. Kun lapset ovat hiukan kasvaneet on isovanhemmista ollut valtava apu, ja joustavuutta ja hienotunteisuutta tarvitaan puolin ja toisin. Isovanhemmat ovat olleet tarvittaessa paljon lastenvahteina, kuskanneet hätätilassa lapsia harrastuksiin, ottaneet välillä yökylään, auttaneet myös monin muin tavoin. Suhteet kannattaa vaan koettaa pitää hyvinä, kukaan meistä ei ole täydellinen...
Ja meistäkin kai tulee joskus mummoja ja anoppeja.. ja näkemyksemme voivat olla tyystin erilaisia kuin tulevaisuuden äitien.
: ) Onneksi on tämä netti jossa voi välillä purkautua!
Musta tuntui, että aina oli joku sanomassa jostakin asiasta. Tuntui, että isovanhemmat ovat totaalisesti unohtaneet omien lapsiensa lapsuuden realistisesti siis, ja usein he kommentoivat asioita, joista eivät suoraan sanottunA tienneet. He eivät kuitenkaan tunteneet vauvaamme, kun eivät jatkuvasti olleet tekemisistä. Silti hyvää tarkoittavaa kommentointia tuli, joka kuitenkin otti aivoon.
Nyt toisen lapsen vauva-aikana ei ole tästä ollut ongelmaa. Musta tuntuu, että olen itse oppinut laittamaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niitä kommentteja. Olen hiljaa ja teen tavallani. Eri asia sitten, jos mulla on jotain kysyttävää. Sitten toki kuuntelen. Isovanhemmat vain jotenkin sekoaa ekan lapsenlapsen synnyttyä. Sallittakoon se heille. Jos viikottain oltaisiin tekemisissä ja he oikeasti myös kasvattaisivat lasta, olisi varmaan mullakin eri ääni kellossa.
Halusin vain sanoa, että muistan samanlaisia tuntemuksi kokeneeni.