Hankalia henkilöitä puoleensa vetäviä harrastuksia
Listataan, minä aloitan. Kaveri harrastaa suolaisen veden akvaariota ja kertoi että joskus vuosituhannen alussa pk-seudun akvaarioharrastajat riitelivät kerhonsa nurin lakituvassa saakka.
Kommentit (106)
Tuo nyt on ihan vaan vastuullista toimintaa, halutaan koiralle aktiivinen koti. On paljon rotuja, joista tulee helposti ongelmakoiria, jos ne eivät saa tarpeeksi aktiviteetteja. Sitten taas toisaalta, eikös jokaisella kasvattajalla ole oikeus haluta pennuilleen ihan millaiset kodit tahansa. Nehän ovat hänen itse kasvattamiaan koiria. Mitäs hankalaa siinä on, en oikein ymmärrä.
Hankalaksi koiraihmiseksi ei pääsisikään, jos pystyisi yhtään reflektoimaan muitakin mielipiteitä kuin omaansa. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Cosplay ja roolipelit
Mun kokemuksen mukaan nää on usein aika rentoja. Erikoisia ehkä. Toki rasittavia nipottajia löytyy
Minä olen nuorena tuntenut molempia harrastavia ja veikkaan, että juuri se erikoisuus voi antaa heistä hankalan kuvan. Ei niissä porukoissa mitään tyranneja liiku mutta aika moni ei oikein osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa ilman harrastuksen mukanaan tuomaa viitekehystä. Myös fiksoituminen on melko tavallista molempien harrastajille ja larppaus/cosplay on joillekin lähes koko elämä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo nyt on ihan vaan vastuullista toimintaa, halutaan koiralle aktiivinen koti. On paljon rotuja, joista tulee helposti ongelmakoiria, jos ne eivät saa tarpeeksi aktiviteetteja. Sitten taas toisaalta, eikös jokaisella kasvattajalla ole oikeus haluta pennuilleen ihan millaiset kodit tahansa. Nehän ovat hänen itse kasvattamiaan koiria. Mitäs hankalaa siinä on, en oikein ymmärrä.
Hankalaksi koiraihmiseksi ei pääsisikään, jos pystyisi yhtään reflektoimaan muitakin mielipiteitä kuin omaansa. 🤔
Monenlaisia hankalia ihmisiä maailmassa on, mutta ei se minun mielestäni ole millään mittapuulla hankalaa käytöstä, että valikoi vastuullaan olevalle eläimelle parhaan mahdollisen, yhteistyökykyisen kodin. Se on vastuullista toimintaa, ei hankaluutta. Eihän siinä kenenkään elämää hankaloiteta, vaan haetaan hyvää elämää kaikille. Herranjestas sentään.
Vierailija kirjoitti:
Jossain ratsastuskoulussa piti kaikkien ratsastajien ilmoittaa oma painonsa 🤣 Ja tunneille oli myös joku painoraja tyyliin 85 kiloa.
Siis toki pitää osata valita oikeankokoiset hepat ratsastajille, mutta ammattitaitoon kuuluu hoitaa nämä hommat tyylikkäästi. Ja ongelma nyt kuitenkin on siinä, että ostettiin niitä siroja russponeja kun halvalla saatiin, ei siinä että alakouluikäiset tytöt nykyään painaa helposti yli 50 kiloa. Oli jotenkin sellainen kuinka hankkia tytöille syömishäiriö -paikka kun lapsille kerrottiin että nämä ovat liian painavia ratsastamaan jollain ponilla.
Vähän ehkä ohi aiheen, mutta luulen että tämmöisiä juttuja ei kovin monessa lajissa oltaisi enää vuosiin hyväksytty.
Kuulostaa vastuulliselta ratsastuskoululta, joka ajattelee hevosten hyvinvointia. Lihava ihminen ei kuulu hevosen selkään.
Hui kauhea kun tallinomistaja ajattelee eläimiään ihmisten kustannuksella! Kauheaa ihmissaas taa!
Tallinomistaja tietenkin ajattelee tässä eläimiä, kun ostaa poneja joita halvalla saa eli siroja russponeja ja jääräpäisiä shetlanninponeja. Sirot russit saa jonkun kivan jalkavaivan kun ne ei kestä nykyajan alakouluikäisiä tyttöjä ja shettiksiä nyt ei pysty sopivankokoiset ratsastajat edes ohjaamaan.
Ja juurikin näin sit kerrotaan että ihmissaaxtaa on liian painavat 11-vuotiaat tytöt, kaikentietävä hevosammattilainen on tehnyt kaiken oikein.
Ihan varmasti osaavat hevosammattilaiset eivät myöskään ole valmiita keskustelemaan hevosten hyvinvoinnista sen osalta, montako tuntia ja päivää viikossa ratsastusta on yhdelle hevosella kohtuullista.
Flurryhörhöt. Lapsille ihan hauska ajatus, mutta ei jumal auta aikuiset miehet lasten kimpussa. Täysin bedopazkaa.
Vierailija kirjoitti:
Eläinharrastuksissa yksi alaryhmä on tyypit, jotka tykkää eläimistä kun ei oikein tule toimeen ihmisten kanssa. Ongelmana on sitten se, että nämä tyypit jotka ei osaa lukea ihmisiä ja niiden käyttäytymistä lukee vielä hirmuisen paljon huonommin eläinten vastaavaa. Ja nämä tyypit di todellakaan ole halukkaita ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta omasta toiminnastaan tai eläintensä käytöksestä. Siis kärjistettynä nämä tyypit tietää että pelkäävä eläin tarvitsee kovempaa kuria jne.
Tämä on ihan totta. Näille tyypeille vaikuttaa olevan suoranainen kunniamerkki, jos ei tule toimeen ihmisten kanssa. Nämä myös kuvittelevat, että eläimet antavat virheet paremmin anteeksi ja hyväksyvät erilaisuuden paremmin kuin ihmiset. Oikeasti se "erilaisuuden hyväksyntä" ja "anteeksiantavaisuus" on ennemmin pelkoa ja alistumista, koska kuten sanoit, nämä eivät osaa lukea ja kohdata eläimiä yhtään sen paremmin kuin ihmisiäkään.
Eläinten hyvinvointia ajatellen ratsastuskoulun tuntihevoselle vielä kohtuullinen määrä ratsastusta olisi 10-15 tuntia viikossa. Yki 15 tuntia viikossa on ihan eläimen kiusaamista. Monella tallilla hevoset saattaa tehdä 4-5 tuntia per päivä.
Ja kaikki varmaan on eläintensuojelu puolella, siitähän tässä ei ollut kyse. Vaan nimenomaan siitä, että hevosia kohdellaan kaltoin: valitaan vääränlaisia poneja ja hevosia ja teetetään niillä aivan liikaa töitä. Ja sen jälkeen syytetään siitä läs*ejä.
Todellakaan ei pidä laittaa russponeille painavaa ratsastajaa, ja siksi niitä russeja ei pitäisi ratsastuskouluissa ollakaan.
Hiihto. Mielisairaiden laturaivoajien laji.
Kaikki mihin liittyy eläimet.
Kissat, koirat, hevoset jne. Aina pitää jonkun päästä pätemään ja olemaan vähän enemmän "in" kuin muut harrastajat.
Tunnen ihmisiä hiihtopiireistä. Kaikki mukavia ja asiallisia.
Kuulostaa vastuulliselta ratsastuskoululta, joka ajattelee hevosten hyvinvointia. Lihava ihminen ei kuulu hevosen selkään.
Tässä on oikein osuva hankalan hevosihmisen suusta tuleva kommentti. 😁 Hevosia on nimenomaan jalostettu vuosisatoja sitäkin varten, että kaikenkokoisille ratsastajille löytyy sopiva. Esimerkiksi terve rotu islanninponi kantaa ongelmitta yli satakiloista ratsastajaa, ja tämä on ihan maailmalla konsensus. Suomessa toki hankala hevosihminen tietää, että lihava ihminen ei kuulu hevosen selkään ja piste. Hänen hevosillaan ei myöskään ole rasitusvammoja siksi, että karsinassa on säästösyistä liian vähän kuivuneita ja hevoset kulkevat ratsastaja selässä huonolla alustalla 25 tuntia viikossa. Hankala hevosihminen tietää, että ainoa ongelma ovat lihavat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Uinnissa, hiihdossa ja pyöräilijöissä on paljon kiukkuisia keski-ikäisiä miehiä, joiden mielestä kaikki radat ja tiet on tehty vain heitä varten.
Entäs autoilijat?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mihin liittyy eläimet.
Kissat, koirat, hevoset jne. Aina pitää jonkun päästä pätemään ja olemaan vähän enemmän "in" kuin muut harrastajat.
Eläinharrastajat symppiksiä.
Itsekäs mulkku ei eläinten pariin edes hakeudu.

Et oo sitten paljoa eläinpiireissä harrastanut?
Vierailija kirjoitti:
Eläinten hyvinvointia ajatellen ratsastuskoulun tuntihevoselle vielä kohtuullinen määrä ratsastusta olisi 10-15 tuntia viikossa. Yki 15 tuntia viikossa on ihan eläimen kiusaamista. Monella tallilla hevoset saattaa tehdä 4-5 tuntia per päivä.
Ja kaikki varmaan on eläintensuojelu puolella, siitähän tässä ei ollut kyse. Vaan nimenomaan siitä, että hevosia kohdellaan kaltoin: valitaan vääränlaisia poneja ja hevosia ja teetetään niillä aivan liikaa töitä. Ja sen jälkeen syytetään siitä läs*ejä.
Todellakaan ei pidä laittaa russponeille painavaa ratsastajaa, ja siksi niitä russeja ei pitäisi ratsastuskouluissa ollakaan.
Vielä yhden viestin laitan tästä aiheesta, sitten lupaan vaieta. 😁
Hevoset siis elää pitkään ja voi olla ratsastuskouluissa pitkäänkin ratsuina. Mutta yli 16-vuotiaille hevosille suositellaan vain tunnin verran ratsastusta ratsastuskoulukäytössä per päivä. Katsokaapa montako tuntia niillä yli 20-vuotiallla tuntipolleilla teetetään viikossa ja miettikääpä vielä ottaako tallinomistaja tosiaan eläinten parhaan huomioon kuinka hyvin vai puolustatteko eläinten kaltoinkohtelua.
Hevospiirit on aivan käsittämättömät, eikä hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Eläinten hyvinvointia ajatellen ratsastuskoulun tuntihevoselle vielä kohtuullinen määrä ratsastusta olisi 10-15 tuntia viikossa. Yki 15 tuntia viikossa on ihan eläimen kiusaamista. Monella tallilla hevoset saattaa tehdä 4-5 tuntia per päivä.
Ja kaikki varmaan on eläintensuojelu puolella, siitähän tässä ei ollut kyse. Vaan nimenomaan siitä, että hevosia kohdellaan kaltoin: valitaan vääränlaisia poneja ja hevosia ja teetetään niillä aivan liikaa töitä. Ja sen jälkeen syytetään siitä läs*ejä.
Todellakaan ei pidä laittaa russponeille painavaa ratsastajaa, ja siksi niitä russeja ei pitäisi ratsastuskouluissa ollakaan.
Kuulostat siltä, että joku ponitalli eväsi ratsastustuntisi liiallisen painon takia ja olet siksi katkera kyseiselle tallille. Muualta löytyy kyllä hevosia jotka jaksaa kantaa sinunkin ruhosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uinnissa, hiihdossa ja pyöräilijöissä on paljon kiukkuisia keski-ikäisiä miehiä, joiden mielestä kaikki radat ja tiet on tehty vain heitä varten.
Entäs autoilijat?
Jotkut autoilijat viljelevät näitä iänikuisia stereotypioita pyöräilijöistä. Enemmän se kertoo heistä itsestään.
Hui kauhea kun tallinomistaja ajattelee eläimiään ihmisten kustannuksella! Kauheaa ihmissaas taa!