Miten vaikeasta asiasta pääsee yli?

Lähes kuin mun elämästä, aikaa kulunut tosin puolisen vuotta. Kyseessä ei ole pettäminen, vaan mielestäni jokin vielä enemmän toista ihmistä tuhoava teko. 

 

Olen kuin aavalla merellä oleva laiva ilman moottoria. En tiedä, mitä tehdä. Aika vaan kuluu. Mitkä ovat anteeksi annon rajat? Toki jokainen sen itse määrittelee.. mutta on tullut mietittyä, että jaksanko nähdä sen vaivan..

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapia, emdr, riippuen nyt vähän siitä mitä on tapahtunut...

Itsellä post-traumaattinen stressi perheväkivallan seurauksena, psykiatrin arvio oli että toipuminen vie noin 6-8 vuotta ja toipuminen pääsee alkamaan vasta kun oikeusprosessit on saatu päätökseen. 

Oliko kerta luonteinen vai pitkäkestoinen?

No ensin kannattaisi varmaan ylipäätään miettiä miksi haluat säilyttää sen parisuhteen. Pitkä parisuhde ei ole mikään itseisarvo. Rakastatko sitä ihmistä, rakastaako hän sinua vai tarvitsetko häntä ja hän sinua? Pelkäätkö olla ilman häntä, pelkäätkö talousongelmia? Jos syy on joku muu kuin se, että edelleen rakastatte toisianne, niin se höystettynä jollain mistä ei meinaa edes päästä yli niin onko se sen arvoista?

Oma avioliittoni päättyi niin suuren luottamuksen rikkoutumiseen, että tiesin heti ettei sitä voi korjata. En olisi ikinä enää luottanut, enkä voinut elää ihmisen kanssa johon en luota. Erosta yli pääseminen oli vaikeaa, mutta koko ajan on ollut kirkkaana mielessä, että vaihtoehtoja ei ollut. Luottamus ei palaudu ihan kaiken jälkeen. 

Ja jos kyse on väkivallasta niin anteeksi antaminen ei ratkaise sitä ongelmaa, että siitä jää varovaisuus. Et uskalla enää käyttäytyä kuten normaalisti käyttäytyisit. Joudut miettimään mitä sanot ja teet. Alat kävelemään munankuorilla, koska pelkäät mitä voi käydä. Tuollaisessa suhteessa et ole oma itsesi, vaan alat kutistaa itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapia, emdr, riippuen nyt vähän siitä mitä on tapahtunut...

Itsellä post-traumaattinen stressi perheväkivallan seurauksena, psykiatrin arvio oli että toipuminen vie noin 6-8 vuotta ja toipuminen pääsee alkamaan vasta kun oikeusprosessit on saatu päätökseen. 

Oliko kerta luonteinen vai pitkäkestoinen?

Pitkäkestoinen, kohdistuen myös yhteiseen lapseen vielä eron jälkeenkin. Tänä vuonna olleet viimeiset tuomioistuinkäsittelyt itseen kohdistuneista pahoinpitelyistä, ensimmäinen väkivaltatilanne ollut vuonna 2017. Omaa toipumista vaikeuttaa saman henkilön yhteiseen lapseen edelleen kohdistama väkivalta, josta voi aina tulla uusia oikeusprosesseja kun viranomaiset eivät näe tarpeelliseksi kieltää tapaamisia. 

Kuvittele, että sulla on astia täynnä kuravettä. Kun lasket sinne pikkuhiljaa puhdasta vettä, kuravesi laimenee. Tee siis vain mukavia ja itsellesi hyviä asiota ja pyri minimoimaan kaikki, mista et pidä. 

"Ennen oli ennen, nyt on nyt" -asenteella.

Vierailija kirjoitti:

"Ennen oli ennen, nyt on nyt" -asenteella.

Eli luot päätepisteen, että nyt riitti, tästä alkaa uusi aikakausi.

Monesta asiastahan ei oikeasti pääsekään yli. Ajan kuluminen ja mahdollinen edes osittainen unohtaminen saattaa auttaa. Saattaa myös tapahtua jotain uutta traumaattista ja kamalaa, josta oirehtii vanhan sijaan. 

Keskity itseesi itsekkäästi. Olet oman elämäsi päähenkilö. Ei kukaan muu. Haistata mielessäsi puolisollesi piupaut, suksikoon suolle, vänisevä, inisevä öttiäinen. Elä omaa elämääsi, turva löytyy vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi. Tee asioita, joista pidät, syö monipuolisesti, liiku tarpeeksi, niin alat nukkua yösikin. Melatoniinia alkuun vaikka maksimi 6 mg. Ei muita myrkkyjä.

Kyllä se siitä. Kukin on täällä loppupeleissä yksin. Sen voiman ja turvan pitää löytyä sisältäsi. Kukaan ei tee sitä puolestasi. 

Vierailija kirjoitti:

Joistain asioista ei koskaan pääse yli, ne vainoaa aina jossain taustalla. Jos menettäisin täysin luottamukseni mieheeni, niin eroaisin. Tietysti me ihmiset olemme erilaisia ja tämä on vain minun mielipiteeni, sinähän saatat ajan myötä voida asian ehkä unohtaa.

Ihmeelinen apu jo siitä että lukee näitä kommentteja. ero on käynyt mielessä. Totesin kuitenkin, että minun tämän hetkinen tilanne ei johdu puolisosta vaan itse tapahtumasta. Ajattelen, että ne on kaksi eri asiaa, jotka on ratkaistava eri keinoin. 

Olenko sitten liian kärsimätön. Haluan kevyen, kivan olon. 

Unilääkkeitä kokeilin. Olin niiden myötä niin sekaisin, että esim. töissä käynti ei onnistunut. Oksetti yms. Jotain muuta on keksittävä. Juoksen. Olen joussut pahimmillaan 4h lenkkejä. Ei auta vaikka liike yleensä on lääke moneen. 

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kyse on väkivallasta niin anteeksi antaminen ei ratkaise sitä ongelmaa, että siitä jää varovaisuus. Et uskalla enää käyttäytyä kuten normaalisti käyttäytyisit. Joudut miettimään mitä sanot ja teet. Alat kävelemään munankuorilla, koska pelkäät mitä voi käydä. Tuollaisessa suhteessa et ole oma itsesi, vaan alat kutistaa itseäsi.

Kysymys ei ole väkivallasta vaan tietynlaisesta ihmisen avuttomuudesta, kyvyttömyydestä ja ehkä osittain myös haluttomuudesta kohdata järkyttävä tilanne tai asia. Se oli pakko kohdata ja jouduin sen sitten tekemään yksin. Kuvasin terapiassa tilannetta usean sattuman onnettomaksi summaksi. Siihen ei ole syyllistä, joten asian ratkaiseminen syyttämällä jotain ei toimi. Ja siksi tämä on minulle niin hiton vaikeaa. Ei tässä ole mitään parisuhdedraamaa siinä mielessä, että olisi käyty vieraissa tms. Henkinen parisuhdejuttu. Kyllä me molemmat jollain tavalla hajottiin palasiksi ja ratkaistiin se asia sitten vaan tosi eri tavoin.  

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele, että sulla on astia täynnä kuravettä. Kun lasket sinne pikkuhiljaa puhdasta vettä, kuravesi laimenee. Tee siis vain mukavia ja itsellesi hyviä asiota ja pyri minimoimaan kaikki, mista et pidä. 

Kokeilen. Just tätä konkretiaa kaipaan.