Lue keskustelun säännöt.
AINA jos jossakin sattuu onnettomuus lapselle,
20.04.2007 |
av-mammat nostavat kauhean jälkiviisastelun ja syyttelyn ryöpyn. Tajuattekohan itsekään, miten hölmöltä touhunne kuulostaa? Selitys käytöksellenne on luonnollisestikin se, että yritätte lievittää omaa ahdistustanne ja pelkoanne syyllistämällä muita ja pönkittämällä siten horjuvaa uskoanne selviytyä äiteinä.
Tästä huolimatta voisitte ihan pikkuisen miettiä, mitä oikein puhutte. Minulle ei tulisi mieleenkään haukkua esim. tavaratalossa pudonneen pojan vanhempia tässä vaiheessa, KUN EN MITÄÄN TAPAHTUMIEN TODELLISESTA KULUSTA TIEDÄ. Oikeaa, vakavaa lasten laiminlyöntiä tapahtuu tässä maailmassa, ja syyllistää saa silloin, kun todellista ja todistettua syytä on. Tässä tapauksessa ei ole, ainakaan vielä.
Onko niin hirveän vaikeaa pitää välillä mölyjä mahassaan ja miettiä vaikkapa sitä, miltä itsestä tuntuisi, kun olisi parhaansa tehnyt ja silti lapselle sattuisi jotain...
Kommentit (8)
Samaa sarjaa on syyttää raiskattua siitä, että pukeutui minihameeseen tai kulki yöllä yksin puistoläpi.
Taustalla on pelko, että sama voisi käydä itselle tai omalla lapselle ja se pelko torjutaan sillä, että etsii uhrista syyllistä. Silloin sitä kuvittelee, ettei itselle voi sattua mitään vastaavaa, koska ei koskaan käyttäytyisi ko tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MUTTA oikeesti kuinka paljon vähemmän olisi lapsiin kohdistuvia onnettomuuksia jos olisimme vastuullisempia ja katsoisimme enemmän lastemme perään.
Tiedän tapauksen jossa pieni lapsi oli isomman sisaruksen kanssa omalla pihalla. Pihalla oli aita, mutta siellä pieni rako, josta pääsi viereiselle ovelle. Äiti meni vastaamaan puhelimeen sisällä soivaan puhelimeen, isä varastoon hakemaan jotain tavaraa. Pieni lapsi kerkesi mennä aidan raosta ja hukkua ojaan. Perhe on hajonnut syyttelyn/jossittelun vuoksi ja tapahtumasta on vuosia. Ajattelen kuitenkin usein sitä perhettä ja tapahtumaa ja se pistää ajattelemaan. Ettei lapselle voi koskaan selkäänsä kääntää.
Niin se vain valitettavasti on, vaikka kuinka idealistisesti haluaisimme ajatella. Mutta tämän ketjun tarkoitus ei ole tästä väitellä vaan siitä, miksi ihmisillä on niin kova tarve syyllistää!!!
Hirvittelen välillä, kun jotkut antavat lastensa juoksennella vilkasliikenteisillä alueilla metrien päässä itsestään. Oma lapsi on ainakin niin arvaamaton, eikä useinkaan reagoi käskyyn pysähtyä. Olemme keskustelleet tästä hänen kanssaan. Olen yrittänyt selittää hänelle, että kyse on luottamuksesta ja sen ansaitsemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska melkein kaikilla on parhaillaan pieniä lapsia tai lapset ovat vasta olleet aivan pieniä. Ja sitä on paljon pohtinut mielessään, miten voi lapsia suojata onnettomuuksilla tunkematta niitä kuitenkaan pulloon.
Ja useimmat vanhemmat tinkivät erittäin paljon omasta mukavuudestaan sillä, että pyrkivät minimoimaan onnettomuuksia mm. valvonnalla, läsnäololla, varoittelulla, toimimalla ennalta ja arvioimalla vaaraa.
Mä luulen, että melkein jokainen täällä samastuu tilanteeseen niin paljon, ettei kertakaikkiaan vaan hyväksy sitä, että " onnettomuus tapahtui - ei sille olis voinut yhtään mitään" .
Vierailija:
Niin se vain valitettavasti on, vaikka kuinka idealistisesti haluaisimme ajatella. Mutta tämän ketjun tarkoitus ei ole tästä väitellä vaan siitä, miksi ihmisillä on niin kova tarve syyllistää!!!
Mun vanhemmat aloittivat mulle varoittelun jo silloin kun olin itse lapsi, siis varoittelun siitä, miten pienempiä pitää suojella ja vaaralliset paikat huomioida. MItä onnettomuuksia voi sattua jne.
Kypsymisen ja aikuisuuden erottaakin juuri epävarmuuden sietokyvystä. Kun tätä sietokykyä ei ole, niin on pakko etsiä syyllisiä.