Joululahjastressi
Taas on se aika vuodesta, kun saa keksiä kaikille perheenjäsenille kymmenen lahjaa. Ei riitä, että keksisi mitä itse antaa mutta pitää kertoa isovanhemmille, tädeille ja kummeille mitä lapset (ja puoliso) haluaa. Kohta onneksi lapset ovat sen verran isoja, että toivovat itsekin jotain.
Kommentit (4)
Onhan se stressi, jos tuollaiseen alat. Voit sanoa isovanhemmille ja kummeille, että he tekevät itse päätöksen lahjoista.
Pyydä lahjakortteja (jos raha ei käy) sen jälkeen, kun loppuu järkevät lahjaideat. Varsinkin kun lapset eivät vielä osaa itse toivoa, niin muutaman lahjan avaaminen käy heille jo urakasta. Lahjakorteilla voitte tulevan vuoden aikana hankkia tarpeellista eikä kerry roinaa. Toki lahjakortin oltava sellaiseen paikkaan, joka on ns. varma eikä konkurssin partaalla.
Ongelmaan on olemassa yksinkertaisempi ratkaisu kuin olisit osannut villeimmissäkään ajatuksissasi kuvitella: ilmoitat kaikille, että tänä vuonna et laita lahjoja ollenkaan eikä niitä tarvitse teidän perheelle laittaa. Kaikkein tärkeimmille kuten omille lapsille ja kummilapselle jotain pientä lelua tai lukemista ja varttuneemmalle lahjakortti.