Vanhemmat, oletteko pyrkineet antamaan lapsillenne sellaisen lapsuuden, josta itse muistat unelmoineesi?

En minä koskaan unelmoinut aiheen tiimoilta mistään. Joskus 2kymppisenä toki jo tiesin, etten koskaan tulisi toimimaan mahdollisten lasteni suhteen kuten omat vanhempani minua kohtaan, samalla tavalla tein päätöksen etten vie lapsiani pieninä päiväkotiin.

Kyllä. Vakaata, päihteetöntä ja turvallista perhe-elämää ydinperheessä. Aikuiset on aikuisia ja lapset saa olla lapsia. 

Kyllä päätin, että lapseni eivät tule kärsimään samasta kuin minä. Valitettavasti omat traumat heilläkin vanhempien avioerosta ym. 

Haaveilin ettei tarvitsisi pelätä että vanhemmat tappaa toisensa. Haaveilin että olisi rahaa ruokaan ja vaatteisiin. Haaveilin siskosta tai veljestä.

Omilla lapsilla on ainakin noita. Kohtuullisen turvallinen koti, vaikka aikuiset ärsyyntyy välillä, mutta ei mitään kolmatta maailmansotaa. Rahaa on keskinkertaisesti, joten kaupasta voi aika huoletta ostaa ruokaa ja vaatteita saa tarpeen mukaan. Kaksi lasta. Varmaan jotenkin nuo traumatisoin, mutta eri tavalla kuin omat vanhemmat.

Kyllä ja siihen ei paljoa vaadita. Kotona on aina ruokaa, eikä lapsia pahoinpidellä.

Vaikka vakaa, päihteetön ja turvallinen elämä oli myös minun haaveeni, on se mielestäni enemmänkin itsestäänselvyys ja vähimmäisvaatimus vanhemmuuteen.

Omilla lapsillani on erilaisia haasteita, toiveita ja tarpeita kuin minulla oli lapseni. Heidän elämä on ollut vakaata ja hyvää, mutta kyllä heillä myös on omaa haavoittuvuutta ollut matkassa, kuten kaikilla. En ole myöskään ollut täydellinen. Kyllin hyvä, mutta säröjä on matkan varrella tullut vanhemmuudessakin.

Mitä tulee lasteni haasteisiin, toiveisiin ja tarpeisiin niin niihin minä vastaan. Tuen heitä haasteissa, kannustan toiveissa ja pyrin vastaamaan niihin tarpeisiin joihin on minun roolista käsin mahdollista vastata. En minä itse lapsena unelmoinut samoista asioista. Eikä minulla ole oikeutta ajatella, että kun vastaan sisäisen lapseni tarpeisiin niin vanhemmuuden tehtäväni on täytetty.

Lasteni ei ole tarvinnut elää niin, että toisen vanhemman luona kyläillään joka toinen viikonloppu, kuten itse aikoinaan. Ovat saaneet elää ja kasvaa molempien vanhempien kanssa.

Myöskään kenenkään kännäämistä eivät ole joutuneet seuraamaan.

Eivät myöskään ole joutuneet hoitoon alle vuoden ikäisenä.

Monta asiaa on mielestäni paremmin heillä kuin itselläni mutta tieni vanhempana tai kypsäksi vanhemmaksi ei ole ollut pelkkää juhlaa, joten olen varmasti aiheuttanut muita traumoja.