Minkä ikäisenä meinaat jäädä eläkkeelle ?
Minkä ikäisenä meinaat jäädä eläkkeelle ?
Itse meinannut viimeistään 55 v jäädä töistä pois.
Vielä 8 vuotta siis.
Kommentit (99)
Jäin 63v eläkkeelle,hyvä ikä jäädä.
Eläkkeeni on 2165€ netto.
Hyvin pärjäilen 😊
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun eläkettä aletaan maksamaan.
Jos jäät pois työstä 55 vuotiaana, onko sinulla säästöjä vai millä elät? Eläke alkaa vasta aikanaan, eikä kerry enää kun olet lopettanut työnteon.
Huvittavaa miten alapeukuttajat aktivoituvat kun joku kertoo totuuden. Hilarious.
Sitten, kun en pysty enää tekemään töitä. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Vaimon kanssa excelöitiin, että jäädään parin vuoden päästä eli 58-vuotiaana ansiosidonnaiselle ihan hyvien palkkojen mukaan lasketuille tuloille. Pari vuotta sitä, sitten pari vuotta osakesalkusta vuollen (toki pikkuista työmarkkinatukeakin saa). Ja sitten 62-vuotiaana osittaiselle vanhuuseläkkeelle (OVE), sekin ihan hyvän työuran mittaisen tulovirran kerryttämänä. Ja normin mukaiselle vanhuuseläkkeelle 65-vuotiaana.
Ihan mukavasti elellään ja jää vielä perintöä pojalle.
Sitä ei voi valitettavasti vielä tietää. Heti kun saan perinnön. Pahimmillaan voi mennä 20 vuotta, parhaimmillaan vaikka jo vuoden päästä.
Aion kuolla johonkin. Vietän eläkettä etukäteen koska minua ei palkata. Ensimmäinen mollaaja on velvollinen löytämään mulle työpaikka.
Aion jäädä samassa iässä kuin nyt jo eläkkeellä tovin olleet. Eli 63-vuotiaana. Jään sairaseläkkeelle. Aion aloittaa projektin 60+ eli paljon sairaslomia, paljon lääkärikäyntejä ja ajattelin seota. Olla vaarallinen työssäni.
Nyt ikää 47.
Tätä menoa 102-vuotiaana, ellei ennen sitä tule potkut
Vierailija kirjoitti:
En aio vapaaehtoisesti jäädä eläkkeelle. Tykkään olla töissä. Eli sitten kun tulee lakisääteinen eroamisikä 70 v täyteen, työnantaja saa irtisanoa mut. Sitä ennen en lähde kulumallakaan. Ihan piruuttani jumitan töissä nuorempien tulppana ja puran eläkepommia.
Olen kaavaillut jatkavani ainakin 72-vuotiaaksi (15 v jäljellä) ja toivottavasti työnantajan kanssa pääsee tästä yhteisymmärrykseen tai ainakin laki eroamisiästä kerkiäisi muuttumaan. Tietysti 74 olisi tavallan vielä parempi, koska saisi jatkettua nykyisen uran puolen vuosisadan mittaiseksi. Eläkelaskurin mukaan eläkekin olisi tuolloin asiantuntijalle ihan kohtuulliinen - reilu 6500 €/kk, eläkesäästöistä (joita ei ole ehtojen romuttamisen jälkeen kerrytetty) voisi kohtuullisen tuoton oletuksella nostaa joku 1000 €/kk ja siihen vielä päälle jotain murusia lisäeläkkeestä, jota työnantaja kerrytti joskus viimevuosituhanen puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vaimon kanssa excelöitiin, että jäädään parin vuoden päästä eli 58-vuotiaana ansiosidonnaiselle ihan hyvien palkkojen mukaan lasketuille tuloille. Pari vuotta sitä, sitten pari vuotta osakesalkusta vuollen (toki pikkuista työmarkkinatukeakin saa). Ja sitten 62-vuotiaana osittaiselle vanhuuseläkkeelle (OVE), sekin ihan hyvän työuran mittaisen tulovirran kerryttämänä. Ja normin mukaiselle vanhuuseläkkeelle 65-vuotiaana.
Ihan mukavasti elellään ja jää vielä perintöä pojalle.
-Ansiosidonnainen romahtaa jo 3kk jälkeen, sitä saa noin 1.5 vuotta ei kaksi, loppuvaiheessa vain 800€/kk. Pääomatulot poistaa ansiosidonnaisen jälkeisen työttömyyskorvauksen kokonaan, tarveharkinta astuu voimaan ensi vuoden helmikuusta alkaen. Ehkä voi elää toivossa että 62v/65v eläkeiät ei siirry eteen päin, todennäköisesti ehtii siirtyä 1-2vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Aion jäädä samassa iässä kuin nyt jo eläkkeellä tovin olleet. Eli 63-vuotiaana. Jään sairaseläkkeelle. Aion aloittaa projektin 60+ eli paljon sairaslomia, paljon lääkärikäyntejä ja ajattelin seota. Olla vaarallinen työssäni.
Nyt ikää 47.
-Olen toteuttanut tuota strategiaa, lukuisia lääkärikäyntejä ja B-lausuntoja kolmen vuoden aikana 6kpl, pari A-lausuntoa. 9 eri diagnoosia ole kertynyt Omakantaan. Yhtenäinen sairasloma ollut nyt 3v, viimeisimmän hakemuksen Kela hylkäsi vaikka vaivojen lista pisin tähän mennessä. Kelan sairaslomakriteerit on tiukentuneet selvästi tänä vuonna. Soitin eläkeyhtiöön ja työkyvyttömyyseläkkeelle ei toivoakaan päästä, vaikka olen oikeastikin täysin työkyvytön ollut jo vuosia.
Aion jäädä pois töistä hieman alle 58 vuotiaana. Kun ansiosidonnainen loppuu, olen 60-vuotias ja sitten 6 vuotta ennen varsinaista eläkettä saan yleistukea. Se riittää elämiseen miehen tulojen kanssa hyvin kun olemme siinä vaiheessa muuttaneet pienempään asuntoon.
Silti asumme omakotitalossa, meillä on kesämökki ja meri lähellä. Nautimme elämästä vähän pihistellen kunnes eläkkeeni koittaa (se on korkea vaikka jään jo aikaisin töistä pois).
36-vuotiaana jäin. Elämäni paras päätös.
M47
Eläkeikäsi on 65 v. Ei eläkkeelle "jäädä" itsevalittuna aikana. Ja nyt puhun terveistä ihmisistä.
65-vuotiaana ajattelin jäädä. Jäi ajatuksen tasolle, kun terveydellisitä syistä jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle 55-vuotiaana.
Hehheh. Juttusi ovat kuin muinaisesta pahkasika lehdestä revittyjä.