Mies ei tahdo tanssia. Tuleeko ero??
Mitä teen. Eroanko miehestä?
Olen lapsesta asti haaveillut että voisin tanssia perinteisiä paritansseja. Olen jo keski-ikäinen ja huomasin etten ole saanut miestäni houkuteltua tanssitunneille jossa voisi harjoitella ja harrastaa. Itselleni nuo tanssit on ollut tosiaan haaveena aina, mutta en ole päässyt sitä harjoittelemaan. Olen ollut kateellinen kun nään muiden parien harrastavan sitä. Mieheni sanoo ettå se näyttää tyhmältä ja tuntuu epämiellyttävältä. Hånen mielestå riittää kun käydään jossain keikoilla. Ehkä kaksi kertaa vuodessa.
Mies haluaa mielummin olla kotona ja katsoa telkkua tai rassata autoa.
Pahinta on kun mies ei päästä minua edes itsekseni paritanssitunneille, koska tanssisin toisten miesten kanssa. Enkä halua tyttökavereiden kanssa harjoitella.
Asia oikeasti ahdistaa, kun tuntuu että koko tulevaisuus on ilman tanssia.
Mitä kannattaa tehdä?
Ps. On kolme lasta ja asuntolaina, niin ero on oikeasti vaikea, vaikka mielummin eroaisin kuin eläisin ilman itseni toteuttamista
-Hertta
Kommentit (6)
Hän ei todellakaan halua tulla katsomaan kun tanssin jonkun toisen miehen kanssa ja itse tanssi tuntuu hänestä jopa vastenmieliseltä. Saattaa myös pelätä että löydän toisen miehen joka tykkää tanssia. Ja olen kyllä itse aina haaveillut suhteesta jossa tanssitaan. Taitaa vain jäädä häävalssi ainoaksi kerraksi
-Hertta
Moi,itselläni sama tilanne vaimoni ei halua tanssia itse rakastan tanssimista ja olen hybä siinä koska kävin 15v tanssikursseilla jne..ollaan oltu 6v yhdessä ja huomasin heti että toinen ei halua murjotti ja valitti joka tanssi illan jälkeen ..itse mietin myös eroa
En kyselisi mieheltä, mitä saan harrastaa. Menisin vaan. Häntä on pyydetty mukaan, muttei halua. En luopuisi harrastuksesta miehen takia.
Jos et uskalla kertoa, niin sano meneväsi pilatekseen tai joogaan. Sinne saat mennä rauhassa. Sitten vaan tanssikengät kassiin ja jalalla koreaksi.
Tanssikurssille vaan! Siellä keskitytään tanssiaskeliin ja ainakin siellä missä itse kävin vaihdettiin paria koko ajan. Ei siinä mitään seksuaalista ollut. Kivaa on.
Se on ok, että mies ei hakua lähteä. Mutta sittten pitäisi kyllä päästää muiden kanssa tanssimaan. Sano, että voi tulla katsomaan jos joskus haluaa niin näkee, ettei sillä ole seksuaalisuuden kanssa mitään tekemistä.