Lue keskustelun säännöt.
Tuntemattoman sureminen
23.11.2025 |
Iltasanomissa psykologi analysoi sitä. Itse en ole sitä tyyppiä että julkisuuden henkilöillekään somessa esittäisin osanottoani.
Jatkuvasti kuolee nuorehkoja äitejä ja isiä syöpään. Tai johonkin muuhun. Vanhuksia saatetaan viime matkalle.
Tietysti ne aina vähän ajatteluttaa, myötätunto jälkeenjääneille etenkin jos jää pieniä/nuoria lapsia. Olen kai kylmähkö ihminen
Kommentit (47)
ehkä niitä ystäviä ei oikein ole tai ainakaan läheisiä ystäviä. kuka surisi feikkifrendiä? voi olla myöskin kateellinen salaa kaverilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
se että pidetään jotain somejulkkista kaverina koska muitakaan ei ole. suomalaiset ovat hyvin yksinäisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
ehkä niitä ystäviä ei oikein ole tai ainakaan läheisiä ystäviä. kuka surisi feikkifrendiä? voi olla myöskin kateellinen salaa kaverilleen.
Meinaat asennetta " kuollaan sitä vielä meilläkin" kun naapurilla kauniit hautajaiset?
Tuo kateellisuus, en oikeen tiiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä niitä ystäviä ei oikein ole tai ainakaan läheisiä ystäviä. kuka surisi feikkifrendiä? voi olla myöskin kateellinen salaa kaverilleen.
Meinaat asennetta " kuollaan sitä vielä meilläkin" kun naapurilla kauniit hautajaiset?
Tuo kateellisuus, en oikeen tiiä.
"Ihan kivat hautajaiset mutta odottakaas kun minä kuolen!"
:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ehkä niitä ystäviä ei oikein ole tai ainakaan läheisiä ystäviä. kuka surisi feikkifrendiä? voi olla myöskin kateellinen salaa kaverilleen.
Meinaat asennetta " kuollaan sitä vielä meilläkin" kun naapurilla kauniit hautajaiset?
Tuo kateellisuus, en oikeen tiiä.
En tarkoittanut hautajaiskateutta vaan ylipäätään kateutta kaveria kohtaan jolla ehkä on mennyt paremmin kuin itsellä. jos on tuntenut katkeruutta niin ei paljon kirpaise jos kuolee.
Ihmiset samaistuu tarinoihin - siksi tarinoiden henkilöiden kuolema voi tuntua hyvinkin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jaksa kiinnostaa tuntemattomien kuolemat, tragediat tai surut. Olen varmaan kylmä mut ei vaan liikuta yhtään. Ei mua ole hetkauttanut edes sukulaisten menehtyminen elleivät ole olleet mulle läheisiä. Setäni juuri kuoli ja mulle kun oli eläessään tuntematon ja merkityksetön, ei millään tavalla osa elämäni, mitä nyt jossain hautajaisissa joskus nähty niin mitäpä mä olisin häntä kuollessakaan surrut? Lähinä ärsyttää kun oli lapseton ja isäni sekä vanhempansa ovat kuolleet jo aijemmin niin teettää nyt sit ylimääräistä vaivaa tää hänen perinnöstään kieltäytyminen.
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Eipä se tsunamissa kuoleminen ole yksilötasolla sen kummempaa kuin mikään muukaan onnettomuus.
Ehkä asian julkisuus oli se, mikä toi asian monelle lähelle ja tutuksi, siksi se tuntui erilaiselta kuin satunnaisissa onnettomuuksissa kuolemat joista ei yleensä sen kummemmin uutisoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitatteko tätä artikkelia https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/b30afc8b-566e-49fc-b114-5cbe…
Mari Pulkkinen ei ole psykologi vaan uskontotieteilijä.
Minä tunnustan olevani tuollainen henkilö. Kun isoäitini kuoli niin mietin sitä kymmenen minuuttia ja sitten siirryin muihin puuhiin ja asia unohtui. Myöhemmin muistin taas, mutta missään vaiheessa en surrut. Isoisääni surin päivän. En tosin ole ollut kenenkään isovanhempani kanssa kovin läheinen. Sitten kun luen lehdistä jonkun tuntemattoman kuolleen saatan herkästi alkaa itkeämään. Itkin myös viikon ajan yhden puolitutun kuolemaa, vaikka en ollut koskaan vaihtanut hänen kanssaan sanaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olga Temonen teki sairastumisestaan julkisen, ja nyt hänen kuolemaansakin käsitellään mediassa joka päivä.
Ihmistten suru tässä tapauksessa on saanut kohtuuttomat mittasuhteet nimenomaan siksi että Temoset kielsivät aivosyöpään kuolemisen mahdollisuuden. He halusivat mieluummin luottaa toivoon jota heille ei oikeasti ollut annettu.
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Tsunami oli julkisuudessa, oli juttuja kuolleista ja selviytyneistä heti tapahtuneen jälkeen sekä vuosipäivinä.
Luin joskus somessa tsunamissa perheensä menettäneen postauksia näistä ja luin myös jotain blogia jonka kirjoittaja oli menettänyt kaverinsa tsunamissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset samaistuu tarinoihin - siksi tarinoiden henkilöiden kuolema voi tuntua hyvinkin paljon.
Varsinkin tässä kun kyseessä oli nuori kaunis nainen ja perheenäiti joka syötti teille puppua ihmeparantumisestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olga Temonen teki sairastumisestaan julkisen, ja nyt hänen kuolemaansakin käsitellään mediassa joka päivä.
Ihmisten suru tässä tapauksessa on saanut kohtuuttomat mittasuhteet nimenomaan siksi että Temoset kielsivät aivosyöpään kuolemisen mahdollisuuden. He halusivat mieluummin luottaa toivoon jota heille ei oikeasti ollut annettu.
Hänen kuolemansa oli järkytys ja pettymys varmaan myös Temosten perheelle, koska Olga oli ilmoittanut päättäneensä olla kuolematta. Ikään kuin syöpä olisi taistelu jonka voi voittaa pelkän tahdonvoiman avulla.
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Tsunamin kohdallahan se ihmismäärä joita asia kosketti oli ihan valtava. Pelkästään kuolleilla oli lähimpien omaisten lisäksi muita sukulaisia, kavereita, tuttavia, työkavereita, naapureita, koulu- ja päiväkotikavereita jne. Sekä tietysti ne, jotka eivät kuolleet vaan pelastuivat. Ihan kevyesti puhutaan tuhansista tai kymmenistätuhansista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Thaimaa ei ottanut niitä vastaan. En tiedä mihin ne päätyivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin aikaan mietin tuota. Sehän oli ihan järkyttävä ja kauhistuttava tapaus. Mutta en sen kummemmin osannut surra näitä suomalaisia, edes omalta paikkakunnalta kuolleita, kosla en heitä tuntenut enkä mitenkään tietänyt. Heidän läheisillään, koulukavereilla yms tietysti eri juttu.
Ihmiset antoivat vähistäkin varoista lahjoituksia jotka jäivät sitten käyttämättä. Kai hakivat psykiatrista apuakin vaikkei tuttuja mennyt.
Miten niin jäivät käyttämättä?
Thaimaa ei ottanut niitä vastaan. En tiedä mihin ne päätyivät.
Eihän tsunami koskettanut vain Thaimaata, missä kuoli vain joitain tuhansia ihmisiä. Tosin mediahuomio kiinnittyi sinne, koska siellä kuoli turisteja. Indonesiassa kuoli noin 200000 ihmistä ja Sri Lankassa 35000.
Minua ihmetyttää se ettei tunneta myötätuntoa esim. tiettyjen kavereiden menetyksistä mutta sitten peukutetaan itkunaamalla jonkun tuntemattoman ihmisen kuolemaa varsinkin jos on joku julkkis?! 10 000 ihmistä suree jonkun julkkiksen menetystä mutta ei lähimpien ystäviensä tms.? Mikä siinä on oikein pointti?