HS: Eläkeläismiehet terrorisoivat uimahallissa, jopa syljetään nuorten naisten päälle
Raivokasta huutelua, käsiksi käymistä, jopa sylkemistä. Kilpauimari Louna Kasvio kertoo joutuneensa törkeän käytöksen kohteeksi.
Törkeimpään epäasialliseen käytökseen syyllistyvät Kasvion mukaan lähes poikkeuksetta miehet.
Yksi uimahallien iso käyttäjäryhmä ovat eläkeläiset. Heidän käytöksensä Kasvio on kokenut usein ongelmalliseksi.
Monet ehkä ajattelevat, että kun ovat aina käyneet siellä, niin sitten vähän niin kuin omistavat hallin.
Jo 12-vuotiaana häneen on käyty käsiksi altaassa ohitettuaan miehiä.
Samaa tapahtuu edelleen. Joidenkin miesten on vaikea kestää joutumista naisen ohittamaksi.
... toinen esimerkiksi ottaa selästä kiinni ja painaa veden alle. Tai seuraavalla ohituksella sen toisen uimarin veto meneekin niin, että kyynärpää osuu vähän kovempaa kylkeen
Kommentit (562)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi outoa käytöstä, jos juttu on totta. Mutta herää myös sellainen kysymys että kokeeko kukaan muu kuin Louna Kasvio vastaavaa häirintää. Minä en ole sellaista ainaakaan havainnut uimahallissa käydessäni. Löytyisikö syytä myös itsestä?
Sinä todennäköisesti olet tavis, etkä kilpauimari. Et herätä vihaa rapistuvissa ukoissa.
Heh, vauvapalsta on löytänyt uuden vihattavan ja halveksuttavan ryhmän. Eläkeläismiehet. Kuinka herttaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisukot painamassa tyttölapsia veden alle. #vainsuomijutut
Kai äänestit vihervasemmistoa?
Siellä niitä naisten kunnioittajia rakastetaan, aina päättömyyteen saakka
Selitä minulle, millä tavoin kantisäijien tarjoilema epäasiallinen kohtelu naisille on sitä parempaa epäasiallista kohtelua kuin muualta tulleiden taholta saatu? Selitä oikein tarkkaan miten eroavat toisistaan.
Olin juoksulenkillä ja takaa meinasi setämies ajaa pyörällä päälle. Kelloa ei tietenkään soittanut. Ärsyyntyi kun joutui vuokseni jarruttamaan ja huusi pois polkiessaan: "Pois tieltä saatana, minä olen päällikkö!" Mitä v fiilikset jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli oma treenivuoro (koko allas omassa käytössä 2 tunnin ajan) kun treenasin paikallisen uimaseuran valmennuksessa.
Mikäs amatööri tuo Louna on, kun joutuu taistelemaan eläkepappojen kanssa samassa altaassa ja vielä samalla radalla?
Louna ei halua treenata ohjatusti ja uimaseurojen omalla vuorolla. Juuri siksi hän onkin jäänyt (väitetysti) jo 12-vuotiaana miespuolisten kuntouimareiden uhriksi.
Äläpäs nyt selitä. Louna oli pitkään uimaseura Cetuksessa, kuten isänsäkin aikoinaan. 12-vuotiaana oli Cetuksen kilpauintiryhmässä. Ja kyllä häntä erittäin usein näyttäisi isänsä Antti ohjaavan.
Jos olet yhtään uintiurheilua seurannut, tiedät, että hän on edustanut aika montaa muutakin seuraa. On ollut Simmis Grania ja tällä hetkellä edustaa Ekua.
Täällä nuoret miehet pumppasivat uimahousuihinsa suihkujen saippuatelineistä kaikki saippuat ja hyppivät altaisiin sillä seurauksella että altaat vaahtosivat. Lopputulos: uimahalli kiinni, pojille porttikielto ja altaiden vesien vaihto. Miesten puolelta lähti myös saippuat pitkäksi aikaa. Ei ole miesvihaa vaan faktaa. Löytyy juttua googlettamalla.
Uimahallissa eläkeläisukko tuli pandemiavuosina uhkailemaan, kun pieneltä lapseltani oli tippunut ponnari. Että nyt eivät vanhukset uskalla käydä uimassa. Saunan taakse jne.
Saman vuoden aikana toinen ukko käytti leikki-ikäistä lastani nojailutelineenä kaupassa. Jonotettiin palvelutiskille, ja ihmettelin lapsen ilmettä. Joku saakelin ukko nojasi osalla painoaan heiveröisen tyttöni päälle! On ne pimeitä, itsekkäitä p*skoja.
Ps. Täällä myös vaativat itselleen ilmaiset puistoruokailut, "kun lapsetkin saa".
Vaareja raivostuttaa,kun ovat vanhoja.Eikä saa enää 20-v naisia.Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi outoa käytöstä, jos juttu on totta. Mutta herää myös sellainen kysymys että kokeeko kukaan muu kuin Louna Kasvio vastaavaa häirintää. Minä en ole sellaista ainaakaan havainnut uimahallissa käydessäni. Löytyisikö syytä myös itsestä?
Sinä todennäköisesti olet tavis, etkä kilpauimari. Et herätä vihaa rapistuvissa ukoissa.
Aivan posketonta yleistämistä. Siis oikeastiko tässä väitetään että nuori urheilijanainen herättäisi silmitöntä selittämätöntä aggressiota vanhemmissa miehissä?? MIKSI?
Kyllä miehissä, jopa nuorissa, herättää ärsytystä, jos häviävät naiselle urheilussa.
Keski-ikäiset miehet ovat vielä sellaisia, että asiat pitää tehdä heidän tavallaan. Koska jokin asia ei miellytä, alkaa raivoaminen.
Vierailija kirjoitti:
Uimahallissa eläkeläisukko tuli pandemiavuosina uhkailemaan, kun pieneltä lapseltani oli tippunut ponnari. Että nyt eivät vanhukset uskalla käydä uimassa. Saunan taakse jne.
Saman vuoden aikana toinen ukko käytti leikki-ikäistä lastani nojailutelineenä kaupassa. Jonotettiin palvelutiskille, ja ihmettelin lapsen ilmettä. Joku saakelin ukko nojasi osalla painoaan heiveröisen tyttöni päälle! On ne pimeitä, itsekkäitä p*skoja.
Ps. Täällä myös vaativat itselleen ilmaiset puistoruokailut, "kun lapsetkin saa".
Tämmöistä käytöstä tavannut myös kaupassa sivustakatsojana, varsinkin kassaneiti (jostain syystä ei ikinä se miesmyyjä) on maalitauluna. Jotkut ovat vain niin urpoja. Mutta on myös herrasmiehiäkin, jotkut vanhemmat päästävät jopa jonossa edelle, kun huomaa että on vain pari tuotetta ja heillä kuulemma kestää. Kaikenlaista.
Miehillä on heikko itsetunto,pitävät naisia alempiarvoisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisukot painamassa tyttölapsia veden alle. #vainsuomijutut
Kai äänestit vihervasemmistoa?
Siellä niitä naisten kunnioittajia rakastetaan, aina päättömyyteen saakka
Selitä minulle, millä tavoin kantisäijien tarjoilema epäasiallinen kohtelu naisille on sitä parempaa epäasiallista kohtelua kuin muualta tulleiden taholta saatu? Selitä oikein tarkkaan miten eroavat toisistaan.
Teidän miesvihaajien kanssa en ala jankkaamaan. Löytyykö kotoa oma riisinkeittäjäpalleroinen?
Miksi nainen ei ui omalla radallaan, vaan tulee häiritsemään muita tahallaan?
Miksi pääkaupunkiseudulla ei osata muuta kuin raivota? Milloin on uutisissa laturaivoa, kolariraivoa, huumeraivoa, uimaraivoa...
Kaikissa ikäryhmissä löytyy naisvihaa.
#me too
Eläkeläismiehen potkaisema
Vierailija kirjoitti:
Vaareja raivostuttaa,kun ovat vanhoja.Eikä saa enää 20-v naisia.Elämä on.
Kristallipallo omaan tulevaisuuteesi? Sitä kohti.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa ikäryhmissä löytyy naisvihaa.
#me too
Eläkeläismiehen potkaisema
Taas varmaan sama häiriintynyt yksilö keksii näitä eri tarinoita. Paras oli se nojaa lapseen. Just joo.
Vierailija kirjoitti:
Vaareja raivostuttaa,kun ovat vanhoja.Eikä saa enää 20-v naisia.Elämä on.
Nuoret hiihtää ja ui ohi. Se on papalle kova paikka ja purkautuu laturaivona ja uimahallikiukkuna.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pääkaupunkiseudulla ei osata muuta kuin raivota? Milloin on uutisissa laturaivoa, kolariraivoa, huumeraivoa, uimaraivoa...
Se on normaali reaktio nisäkäspopulaatiossa että aletaan tapella kun tiheys on liian suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi outoa käytöstä, jos juttu on totta. Mutta herää myös sellainen kysymys että kokeeko kukaan muu kuin Louna Kasvio vastaavaa häirintää. Minä en ole sellaista ainaakaan havainnut uimahallissa käydessäni. Löytyisikö syytä myös itsestä?
Sinä todennäköisesti olet tavis, etkä kilpauimari. Et herätä vihaa rapistuvissa ukoissa.
Aivan posketonta yleistämistä. Siis oikeastiko tässä väitetään että nuori urheilijanainen herättäisi silmitöntä selittämätöntä aggressiota vanhemmissa miehissä?? MIKSI?
Miksi väitetään vai miksi herättää? Luuletko, että nämä kokemukset koskevat vain tätä yhtä uimaria? Mikä ihme tarve on puolustella huonoa käytöstä?
Keksi sinä niillä tätiherneaivoillasi vähän uskottavampia tarinoita.