Onkohan muita kaltaisiani miehiä Suomessa?
Joskus nuorena aikuisena 18-25 vuotiaana ikäiseni ja nuoremmat naiset tuntuivat täysin saavuttamattomilta ja kaukaisilta olennoilta. Monet muut ikätoverimiehet kyllä olivat parisuhteissa jo +16-vuotiaina mutta minä en.
Lopulta luovutin kun alkoi 30 ikävuotta lähestymään.
Nyt olen jo yli 40-vuotias kokematon mies. Vinkkini tuleville äideille: älkää synnyttäkö kaltaisiani poikalapsia. Heille tulee vain kärsimystä elämään.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi elää omaa elämäänsä eikä yrittää elää jonkin mielikuvitusnaisen kautta. Parisuhteet ovat yliarvostettuja
Sitäpaitsi on liian raskas taakka kenelle tahansa se, että sen velvollisuus on tehdä toinen ihminen onnelliseksi- kun se ei onnistu, keneltäkään muulta kuin ihan itseltään.
Vierailija kirjoitti:
Joka maan miehet syyttävät juuri oman maansa naisia maailman nirsoimmiksi.
Niin, kun eivät saa jotain nuorta ja kaunista impeä.
Voi kai sitä yrittää etsiä muualtakin. Katso vaikka välillä eri paikoista, tai myös vähän vanhempia vapaita naisia ja mahdollisesti ulkomailta luotettavista paikoista (ettet tule huijatuksi). Älä kuitenkaan jää siihen kiinni liikaa, jos joku torjuu vaan kunnioita sitä ja jatka rauhassa eteenpäin.
Kyllä kaltaisiasi miehiä ja luultavasti naisiakin on varmasti jonkin verran Suomessa. Onneksi tuollainenkaan ei määritä kenenkään ihmisen arvoa. Yksinäisyys tuntuu toki yleensä pahalta silti.
Vierailija kirjoitti:
Joka maan miehet syyttävät juuri oman maansa naisia maailman nirsoimmiksi.
Ja suomalaisia kaikkein helpoimmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On satoja tuhansia sunlaisia miehiä. Suomi naiset on maailman nirsoimpia joten kokemattomia miehiä on paljon.
Aina voit etsiä naisen muualta. Ihan kv nettideiteiltä, mutta eihän se sinulta onnistu, kun pitäisi tehdä jotakin.
Tuon viimeisen sivulauseen olisi voinut jättää pois, mutta muuten tämä voi olla toimivakin neuvo.
Jokainen normaali mies löytää kumppanin. Tarvitset sosiaalisia suhteita. Kumppani löydetään jostain muualta kuin netistä. Myös se auttaa jos ei ole vastenmielinen persuveijari. Lakkaa myös syyttämästä muita omasta nössöydestäsi. Ylös ulos ja lenkille.
Et ole ainut ap mutta moni huonosti naisten kanssa menestyvä on onnistunut siitä vielä nousemaan. Helpointa on siis luovuttaa ja katkeroitua.
Supliikki, kipinä ja kemia naiselle on kaiken a ja o miehessä. Harva on oikeasti niin oikein ruma ettei kelpaa mutta kun ensiksi pitää jollain tapaa päästä balanssiin itsensä kanssa. Siitä se lähtee. On luonnollisia tekijöitä miehessä ja niitä joita voi kehittää.
Kyllä se on selkärangatonta puhetta siirtää vastuu kumppanin löytymisestä omiin vanhempiinsa toimii ehkä järjestettyjen avioliittojen kulttuurissa.
Nykyään sentään on avoimempi kulttuuri että vaikkapa introvertit tiedostetaan, ei ole pakko olla supersosiaalinen kaikkien jotka haluaa löytää kumppanin.
Monet asiat ovat muuttuneet mitä keski-ikäistyvä teinivuosinaan olisi omannut mahdollisuuksia ennen kännyköitä ja somea. Silloin olisi kannattanut jotain ujoa tyttöä mennä jututtamaan... tiedän lähtökohdan. Keski-ikäisenä pitää olla kuin konkari ikäistensä naisten kanssa jos meinaa romanttista etenemistä saada alulle.
Ymmärrän pointin että ekan parisuhteen saaminen on vaikein. Sen jälkeen voi kokemuksella olla mgtow tai muuta jos tuntuu oikeasti että oma elämä jonkun kanssa on huonompi juttu kuin itsekseen elää.
Itsekäs ihminen elää itsekseen. t. Luuserista kovalla työllä parisuhteeseen.
Tilanne ei ole toivoton. Älä nyt kuitenkaan vanhempia tai yleisesti "naisia" syytä. Jotain tarvitsee käsitellä ja jättää taakseen, että voi olla avoin uusille ihmisille ja kokemuksille. En tarkoita vanhempien hylkäämistä tuolla, vaan kokemusten ja tunteiden käsittelyä ja eteenpäin menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Voi hellanlettas jos pillun puute saa sinut kokemaan kaiken muun elämässäsi pelkkänä kärsimyksenä. Mene munkkiluostariin jos on niin vaikea kestää elämää vapaana pallillisena. Ja lopeta tuo lapsellinen äidin syyttely, ei sinun pillufantasiansa hänen vikansa ole.
No sielläpä on mahtinainen. Ihmiset on typeriä kun luulevat tietävänsä minkälaista elämä on ilman jotain minkä on itse kokenut. Sen täytyy olla aivan eri asia että on vaikka kerran ollut naisen kanssa 2kymppisenä ja sitten ilman entä kuin kokonaan ilman. Esimerkiksi.
Hakeudut ap vain rohkeasti naisten luo kunnes tärppää. Olet oma itsesi. Utelias asenne plussaa.
Missä AP? Keskustelun jatkaminen on muuten naistenkin kanssa tärkeä taito
Vierailija kirjoitti:
Missä AP? Keskustelun jatkaminen on muuten naistenkin kanssa tärkeä taito
Taisi olla taas kerran trolli, joka aloittaa näitä ketjuja jatkuvasti.
Ikävää. Kai nyt silti jotain hyvääkin on ollut elämässäsi kärsimyksen lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Kai nyt silti jotain hyvääkin on ollut elämässäsi kärsimyksen lisäksi?
Antakaa hänelle tila tuntea. Miksi se on monelle vaikea asia hyväksyttäväksi että mies kärsii jostain? Hullut naiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää. Kai nyt silti jotain hyvääkin on ollut elämässäsi kärsimyksen lisäksi?
Antakaa hänelle tila tuntea. Miksi se on monelle vaikea asia hyväksyttäväksi että mies kärsii jostain? Hullut naiset
Tuossa ap kirjoitti elämänsä olevan pelkkää kärsimystä tämän takia. Tottakai siinä voi olla kärsimystä, mutta toivottavasti muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti haluat päästä eteenpäin tuosta:
Mene psykologin tai papin juttusille tuosta. Tai oikeastaan ilman piikittelyä, toisena miehenä, kehotan menemään luostariin puhumaan munkkien kanssa ja kysymään heiltä neuvoa.
En tarkoita, että sinun tarvitsee ryhtyä munkiksi, mutta kannattaa ensin yrittää voittaa pahimmat ongelmat. Munkeilla voi olla viisaita ajatuksia.
Kun olet käsitellyt kokemuksia ja pahimmat ongelmat itsessäsi, on helpompi tutustua muihinkin ilman ajatusvääristymiä. Intohimon voittaminen itsessä, itsehillinnän löytäminen, on tärkeä kamppailu myös.
Hyviä neuvoja. Lisäisin tuohon, että myös diakonian kautta voi jutella mieltä painavista asioista. Ei tarvitse olla muulla tavoin "isoissa ongelmissa", että voisi mennä. Oikean ihmisen kohtaaminen kasvotusten on usein hyväksi.
Aina voit etsiä naisen muualta. Ihan kv nettideiteiltä, mutta eihän se sinulta onnistu, kun pitäisi tehdä jotakin.