Minkä ikäisenä leffat lakkasivat kiinnostamasta sinua?

Elokuvat kyllä kiinnostaa - rauhassa kotona katsottuna (olen 53). En ole ikinä käynyt aktiivisesti teattereissa katsomassa leffoja, mutta enemmän nuorena kuitenkin kuin nykyään. Ainoastaan erikoistapauksissa jaksan vaivautua, tänä syksynä kävin uuden Downton Abbeyn katsomassa.

20+ eur lippu, ihmiset puhuvat ja katsovat kännykkää kesken leffan -> ei kiitos

Kun suoratoistopalvelut saapuivat.

Leffat ja leffateatterit ovat minusta kaksi eri asiaa. 

Teille on ongelma muut katsojat. Minulle yksin omaan elokuvien jatkuvasti huononeva laatu. Ei niitä enää tehdä rakkaudesta lajiin, ainoastaan rakkaudesta rahaan. Komediat julkaistaan yksi vitsi kerrallaan, että ei vitsit lopu.

Ei ole lakannut, tai teatterissa tulee käytyä harvoin mutta kotona kuluu 50-90-luvun leffoja.

Äänet analogisena ja vhs, parasta. 

Jotenkin tuntuu, että ei nykyisin enää tehdä sellaisia leffoja, jotka kiinnostaisivat. Olen muutenkin lyhytjännitteinen, enkä oikein yli tuntia jaksa keskittyä mihinkään fiktiiviseen ohjelmaan. Dokkareita kyllä katson, ne yleensä kestävät sen tunnin, minkä minäkin kestän.

Vähän sama fiilis, olen 43 ja ei jaksa kiinnostaa. Väkisin raahaudun kerran vuodessa lapsen kanssa jotain katsomaan. Sama oikeastaan pätee kaikkiin massatapahtumiin, teatterit ja konsertit yms. Jalkapallo ottelu vielä menettelee.

Ehkä noin 25 vuotiaana alkoi hiipumaan. Ennen sitä jotenkin kuuli niistä hyvistä elokuvista mitä kannattaa katsoa. Scifi elokuvat kuten Matrix. Fantasiaelokuvat kuten LotR. Scorsesen mafiaelokuvat. Nyt ainakin mainoksissa näkyy vain elokuvia joita en missään nimessä halua nähdä. Pettymyksen riski on niin iso.

Leffat jossain määrin - teatterit ei. Nykyäänkin tehdään hyviä, mutta ne ei ole niitä ison rahan hittileffoja tyypillisesti. Joutuu vähän etsimään ja lueskelemaan mikä voisi olla katsomisen arvoista.

Harrastan elokuvia enkä usko että mielenkiintoni niihin tulee katoamaan, mutta hyvin vähän nykyään tehdään enää sellaista mikä vaikuttaisi hyvältä. Olen nytkin halunnut koko syksyn mennä elokuviin, mutta ei siellä pyöri mitään mikä vaikuttaisi katsomisen arvoiselta. Syytän tästä kyllä supersankarielokuvia sekä uusien versioiden tekemistä vanhoista elokuvista. Niin ja Disneyä live actioneineen. 

No mä en haluakaan katsoa mitään tuhat kertaa nähtyä potaskaa, vaan hyviä elokuvia. Hyvät elokuvat eivät ole lakanneet kiinnostamasta.

Kun olin teini-ikäinen, katsoin suunnilleen kaikki leffat, jotka tulivat kotipaikkakuntani elokuvateatteriin. Siitä alkoi kehittyä jonkinlainen maku. Parikymppisenä vielä saatoin käydä joskus katsomassa jonkun tavallisen toimintaleffan tai vastaavan, mutta en monesti. Silloin jo hoksasin, että turha mennä katsomaan kaikkea.

Leffat kiinnostaa, mutta ei aina se elokuvateatteriin lähteminen. Ja tästä jälkimmäisestähän ap:llakin näytti olevan enemmän kysymys.

-N50

Leffat kiinnostaa, riistohintaiset liput ei niinkään. 

Ei tulisi mieleenikään lähteä leffateatteriin. Viimeksi käynyt jotain 15 vuotta sitten ja jo silloin ihmiset mölisivät ja mässäilivät ja olivat puhelimillaan. Katson elokuvat kotisohvalla. 

Käyn kyllä edelleen myös elokuvateatterissa katsomassa elokuvia. Enimmäkseen kuitenkin kotisohvalla. Molemmissa on puolensa. Leffat kiinnostavat edelleen, olen 55-vuotias. Leffoja on hyviä ja huonoja, ja vain katsomalla selviää, kummasta on kysymys. 

Kiinnostus alkoi laskea 40+, eli reilu 10 vuotta sitten.

Syy on lähinnä se että uudemmat elokuvat ovat huonompia kuin vanhemmat. Muutama ok tai jopa hyvä elokuva on toki tullut ja ne olen katsonut, mutta esim. en halua nähdä suurinta osaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tehdyistä Marvell elokuvista. Kadun että en lopettanut Tähtien Sota elokuvien katselua Force Awakens elokuvaan vaan katsoin vielä myös toisenkin osan viimeisestä trilogiasta. Sarjan kolmatta en suostu katsomaan pienestä korvauksesta.

En ikinä käy elokuvateatterissa, ahdistaa ne kovat musiikit, äänitehosteet ja muut ihmiset. Kotona on ihan kiva katsoa leffoja kaikessa rauhassa ja säätää volyymiä oman mielen mukaan.

Kun lapset tulivat teini-ikään ollessani 45 v, leffoille tuli mulle enemmän aikaa ja löysin leffat sekä sarjat ns. uudelleen. Lasten ollessa pieniä ei ollut aikaa tai rauhaa.

Nyt ahmin viimeiset menetetyt 15 vuotta, kaikkia sarjoja ja leffoja miltei aamusta iltaan suoratoistopalveluista ja käyn yksin leffassa parin kuukauden välein.

Valitsen näytöksen, jossa olisi mahdollisimman vähän ihmisiä (ei suosituimpaan aikaan siis) ja otan paikkani nurkasta. Nykyään penkitkin on niin mukavia leffoissa ja sali jyrkkä, että valkokankaan näkee, vaikka eteen tulisi pitkä ihminen.

Ei ole vielä sitä päivää tullut. Elokuvateatterissa tosin en ole käynyt katsomassa niitä enää vuosiin, kotona on kotteatteri tykillä.