Taloussanomat: Perheenäiti piipahti uudella Huili asemalla ja järkytyksekseen pöyristyi suorastaan shokeerantui: kahvipaketti 16,60!
Hintoihin oli laitettu reippaasti Huili-lisää verrattuna aiempaan Nesteen yhteydessä toimineeseen kauppaan. Kaikkiin tuotteisiin, joita perheenäiti oli ostamassa oli lisätty euroja hintoihin reippaalla kädellä.
Ketjun johtaja kertoo medialle, että hintojen onkin tarkoitus olla kalliita:
"-Tavoitteenamme ei ole kilpailla markettien hintatasolla, vaan rakentaa kokonaisuutta, joka painottaa laadukkuutta, palvelua ja paikallisuutta, Kuittinen sanoo.
Restelin tavoitteena on Kuittisen mukaan luoda paikka, joka palvelee sekä kyläläisiä että ohikulkijoita aidosti ja läpinäkyvästi. Kestilä ihmettelee, kenen lompakko kestää moiset hinnat. Ne ovat hänen mielestään riistoa ja ryöstöä.
Kestilä työskentelee Loviisassa hoitajana. Lauantaina salaatit, maidot ja kahvit jäivät hyllyyn, ja paikka meni boikottiin.
-Olen niin järkyttynyt. En ole missään nähnyt tuollaisia.
Hän kirjoitti kokemuksistaan Facebookissa. Myös naapurit taivastelivat hintoja.
-Tuohan karkottaa asiakkaat ja aika harvalla jää positiivinen tunne käynnistä, yksi kommentoijista kirjoittaa."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011614731.html
Ostaisitko sinä paketin Juhla Mokkaa, joka maksaa lähes parikymppiä? Milloin menee överiksi?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli-ketjun johtaja kertoo medialle, että hintojen onkin tarkoitus olla kalliita!!!! :-D
Huoli heräsi ja ryhdyttiin tekemään peeärrää.
Toivottavasti peeärrä toimii, että on jatkossa yksi huoli vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se sama paketti Juhla Mokkaa muuttuu laadukkaammaksi, jos sen ostaa kaksinkertaisella hinnalla?
No katos kun se ostetaan laadukkaasti ja läpinäkyvästi konseptin mukaisesti, niin kyllähän se on hintansa väärti.
Mikä on läpinäkyvää? Aikooko ketju siis julkaista Juhla Mokan sisäänostohinnat? Varmaankin ostaa bulkkina sitä suuria määriä halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole hyvä, että kaikille asiakasryhmille on jotain tarjolla? Rupusakki ja erilaiset muut alemmat kansankerrokset voivat mielellään jatkaa käymistä ABC-asemilla. Meidän perheemme käy jatkossa aina Huili-asemilla, jossa voimme kätevästi ladata Mercedes EQS -luksusautomme samalla kun nautimme eksklusiivisista ateria-elämyksistä sisätiloissa vasta uudistetuissa ravintoloissa. Olemme erittäin hyvin toimeentulevia ihmisiä, joten joku 15 euron Juhla Mokka voidaan ottaa mukaan siinä käynnin yhteydessä kyllä, jos sellaista vain tarvitaan. Köyhien ihmisten valitusta on tämä haukkuminen. Jatkakaa te ABC:llä tai ties millä nakkikioskeillanne käymistä ihan vapaasti.
Totta vitussa!
Vierailija kirjoitti:
Ihme vinkumista taas. Tänä päivänä kaupat on kaikkialla auki lähes ympäri vuorokauden ja Uudellamaalla sekä isoissa kaupungeissa on useita 24/7 avoinna olevia kauppoja. Näistä saa ruokaa ja muita tavaroita normaaliin hintaan. Jos on pakko jostain Huilista mennä ostamaan kahvia tai muita elintarvikkeita, niin silloin maksetaan kiltisti pyydetty hinta, eikä pyörrytä.
Vaihtoehtoja on ja jaloillaan voi äänestää.
Lapinjärvellä voi 24/7 vaihtoehdot olla vähissä. Mutta tämänhän sinä varmaan huomioit ennen kommenttiasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä näitä hintoja selittää? Jaetaanko jokaiselle asiakkalle ostoksilla käynnin yhteydessä hippu kultaa?
Miten se on "hyvää palvelua" rahastaa asiakkailta älyttömiä katteita tismalleen samoilla tuotteilla kuin on muuallakin myynnissä?
Suomessa on muutenkin yksi Euroopan kalleimmista ruokakoreista ja Kesko on maailman kovakatteisin ruokakaupan yritys.
Tiedätkö ,mikä on huoltoaseman ja kaupan ero?Huoltoasemalla on kioskihinnat,se ei ole mikään market.Hinnat on aina olleet korkeampia kuin kaupassa.
No kun jutusta päätellen se on aiemmin nimenomaan palvellut paikallisten lähikauppana. Nyt se on kalliiden hintojen Huili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vinkumista taas. Tänä päivänä kaupat on kaikkialla auki lähes ympäri vuorokauden ja Uudellamaalla sekä isoissa kaupungeissa on useita 24/7 avoinna olevia kauppoja. Näistä saa ruokaa ja muita tavaroita normaaliin hintaan. Jos on pakko jostain Huilista mennä ostamaan kahvia tai muita elintarvikkeita, niin silloin maksetaan kiltisti pyydetty hinta, eikä pyörrytä.
Vaihtoehtoja on ja jaloillaan voi äänestää.
Mä en oikein ymmärrä tätä, että asioista "ei saisi" puhua. Mun mielestä oli ihan kiva, että tällainen epäkohta tuotiin esiin, niin tiedän kiertää kaukaa enkä ajattele, että voin kätevästi esim. ostaa tuliaiset matkan varrelta.
Minäkään en ymmärrä. Ihan lakisääteisesti liiketoiminta on aina Suomessa julkista toimintaa ja monet lehdet julkaisee tuotevertailuja ja hintavertailuja
Niin ja siis jos nyt sille tielle lähdetään, niin mitäs me medialla tehdään ylipäätään. Kyllähän se nyt riittää, että me kaikki tiedetään se, mitä omilla silmillä nähdään ja ehkä mitä naapuri osaa kertoa.
Nyt tarjouksessa HUOLI-asemalla!
JuhlaMokka paketti vain 100 euroa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmillista kuulla. Käymme asian tiimin kanssa läpi.
T. Omistaja
Kiitosta vaan, mutta itseäni ei Paronin Peräpukamat enää kiinnosta!
Se ei ole enää Paronin Peräpukamat, vaan Huoli-asema.
Huoli pois. Paronin Peräsuoliasemalta vaikuttaa kyllä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä näitä hintoja selittää? Jaetaanko jokaiselle asiakkalle ostoksilla käynnin yhteydessä hippu kultaa?
Miten se on "hyvää palvelua" rahastaa asiakkailta älyttömiä katteita tismalleen samoilla tuotteilla kuin on muuallakin myynnissä?
Suomessa on muutenkin yksi Euroopan kalleimmista ruokakoreista ja Kesko on maailman kovakatteisin ruokakaupan yritys.
Tiedätkö ,mikä on huoltoaseman ja kaupan ero?Huoltoasemalla on kioskihinnat,se ei ole mikään market.Hinnat on aina olleet korkeampia kuin kaupassa.
No kun jutusta päätellen se on aiemmin nimenomaan palvellut paikallisten lähikauppana. Nyt se on kalliiden hintojen Huili.
Joo ei nää huoltsikka- ja kioskihintojen huutelijat ole vuosiin käyneet tutustumassa hintatasoon liikennemyymälöiden marketeissa.
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida kovin pitkään kestää ennen kuin on ovi säpissä ja lappu luukulla.
Kuule, sasse!
Vierailija kirjoitti:
Nyt tarjouksessa HUOLI-asemalla!
JuhlaMokka paketti vain 100 euroa!
Tankkaajalle puoleen hintaan!
Noilla hinnoilla alkaa kyllä kummasti olla huilin tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä näitä hintoja selittää? Jaetaanko jokaiselle asiakkalle ostoksilla käynnin yhteydessä hippu kultaa?
Miten se on "hyvää palvelua" rahastaa asiakkailta älyttömiä katteita tismalleen samoilla tuotteilla kuin on muuallakin myynnissä?
Suomessa on muutenkin yksi Euroopan kalleimmista ruokakoreista ja Kesko on maailman kovakatteisin ruokakaupan yritys.
Tiedätkö ,mikä on huoltoaseman ja kaupan ero?Huoltoasemalla on kioskihinnat,se ei ole mikään market.Hinnat on aina olleet korkeampia kuin kaupassa.
No kun jutusta päätellen se on aiemmin nimenomaan palvellut paikallisten lähikauppana. Nyt se on kalliiden hintojen Huili.
Onko kyseessä jokin uusi ketju? Kuvitteleeko kauppias oikeasti, että ihmiset hyväksyvät tuollaiset hinnat mukisematta ja vielä tällaisena aikana? Suomessa on sanonta siitä, millainen loppu ahneella on.
Ymmärsinkö siis oikein, että tämä Huoli -ketju aikoo kilpailla ABC-asemia vastaan kalliimmilla hinnoilla?
Vierailija kirjoitti:
Noilla hinnoilla alkaa kyllä kummasti olla huilin tarpeessa.
Äkkiä on rahahuolia, jos tuolla asioi usein.
Vierailija kirjoitti:
Miten se sama paketti Juhla Mokkaa muuttuu laadukkaammaksi, jos sen ostaa kaksinkertaisella hinnalla?
Useimmiten laadukkaat tuotteet erottuvat halpiksista vain hinnaltaan. Joten laadun mitta se kova hinta on.
Meidän kahvipaketti maksaa 35€ mutta se painaa kilon. Eikö Juhlamokka ole 500 gramman paketti?
Kyllä hyvästä kahvista 16,6€ / 500g on ihan käypä hinta, mutta Juhlamokka ei kyllä kuulu tähän sarjaan.
Testailin erästä Huilia lounaspaikkana, ensimmäiset viikot lounas oli 9,50 euroa, ruoka oli hyvälaatuista ja väkeä riitti ettei meinannut vapaata pöytää löytää. Nyt lounas on normihintainen eli 13,50 ja ruoka on järkyttävän surkeaa, halvimmasta laadusta varmaankin ja nyt löytyy helposti pöytä.
Ilmeisesti tässäkin Nesteellä ja Restelillä on visio, että ei kilpailla ABC;n kanssa, vaan tarjotaan asiakkaille roskaa priimahintaan,
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö siis oikein, että tämä Huoli -ketju aikoo kilpailla ABC-asemia vastaan kalliimmilla hinnoilla?
Siten johtajattaren lausunto on tulkittavissa. Arvoitukseksi jää, mitä on se lisäarvo, jota asiakas saa maksamalla huomattavan paljon kalliimpia hintoja.
Kuka tässä vetää välistä? Vaikka mulla ois varaakin ostaa tolla hinnalla, en ostaisi, periaatteesta. Eiköhän tuolla jouduta pian tarkistaa hintoja.