IS: Kuuden lapsen isä ei usko rajoihin ja sääntöihin

Jos ne rajat ja säännöt asettaakin sitten äiti tai opettaja tai lopulta yhteiskunta. 

Siinä hän on on ihan oikeassa että kasvattaminen on paljon muutakin kuin kieltämistä ja komentamista - joidenkin lasten kohdalla ei juurikaan tarvi kumpaakaan.

Hyvin tuntuu menevän. Nuorin lapsi saa fair play-kortteja ja kaikki lapset saavat kodin ulkopuolella kiitosta kohteliaisuudesta. Niin, kyllähän lasta voi opettaa ottamaan toisia huomioon, empatian taitoja ja mitä on hyvä käytös. Kuri on jotenkin ylikorostettua, rangaistukset ja sanktiot. Olen itse saanut hyvin lempeän kasvatuksen, syntynyt 70-luvulla. Meillä keskusteltiin. Neuvottiin, ohjattiin ja kehuttiin onnistumisista. Minun vanhempani sanoivat, että heille on sattunut niin hyvät lapset, ettei tarvitse huutaa eikä rangaista. Oliko se ihan niinkään, koska ihan tavallisia lapsia me ollaan oltu. Minä olin pienenä ujo ja hiukan arka. En ole enää. Minusta kasvoi puhelias ja sosiaalinen, ja aina olen nauttinut hyvien ystävien seurasta. Olisi minusta varmaan kovalla kasvatuksella saanut pelokkaan ja vetäytyvän, koska pienenä siihen oli taipumusta.

Mun lapsella oli vapaa kasvatus-ja ihan on yhteiskuntakelpoinen.

Kävi koulut sun muut ok, on työpaikka ollut aina.

Oli meillä rajat, kotona piti olla viimeistään yheksältä illalla. 

Liiallinen kielto ja kuri tekee ainakin joillekin sen, että kun 18v täyttyy niin lähdetään pois kotoa ja alamäki on valmis. Monille uskonnollisista piireistä vapautuminen ja omaan kotiin muutto tekee tämän. Yhtäkkistä vapautumista ja kodin tiukoista säännöistä vapautumista ei osata käsitellä.