Auttekee Mammat! Miten selvitä hautajaisista itkemättä suuremmin?

Hautajaisissa kuuluu itkeä, jos itkettää. Sinut on kutsuttu hautajaisiin jakamaan omaisten surua, jotta he näkevät, etteivät ole yksin surunsa kanssa.



Jeesuskin sanoi " itkekää itkevien kanssa"



Ihmeellinen ajatus tuo surulla " mässäily" =)

Fletch:

Ymmärrän, jos et halua kaukaisemman sukulaisen hautajaisissa itkeä, jos helposti menet itkiessäsi " yli." Oletko kokeillut sitä, että et vain päästä itseäsi siihen tunnelmaan. Kieltäydy ajattelemasta kuinka surullista on, miltä lähiomaisista tuntuu jne. ja ajattele sen sijaan vaikka kappelin koristuksia, yritä muistella, mitä se pappi seuraavassakohdassa kaavaa sanookaan, mieti mitä teillä on kotona jääkaapissa ja mitä pitää seuraavaksi ostaa kaupasta jne. Älä siis mene ollenkaan mukaan koko tunnelmaan. On ehkä hiukan epäkunnioittavaa, mutta ei se päälle päin näy. Voit sitten muistella vainajaa omassa rauhassasi aiemmin tai myöhemmin.

Vierailija:

En usko että hekään haluaisivat että joku ihan vieras täti ulvoo ja kouristelee...

Sain kyllä päivän parhaat naurut, kiitos sinulle!!

Ja Fletchille kysymys: olen miettinyt just tuota, että miten tuollaisessa tilanteessa (lapsi kuollut, vanhemmat tolaltaan) VOI olla itse itkemättä? Ja tavallaan se hoitajan suru ja itku voi jopa olla eräällä tavalla epäkohteliasta (??) joten miten voi hillitä itseään? Mulla on vaikeuksia vaikka vaan kuunnella asiakkaideni puolisoiden (ihan vanhusten) kuolemasta kertovia juttuja, alkaa heti itkettämään. En koskaan selviäisi tuollaisesta tilanteesta mistä kerroit :(

Kiitos keskusteluun osallistuneille :). Tästähän muodostui ihan " hauska" ketju. Mulla tosiaan käy kuin 31:llä. Itku hautajaisissa on OK,mutta se kokovartalonyyhkytys ei tässä tilanteessa sovi. Jos en muuta keksi, yritän ajatela vaikka tätä ketjua. Tuo deodorantti juttu oli kiva lisäys, mauste :)



Rauhoittavia en ehdi hakea, joten omin voimin on selvittävä. No jos se itku kuitenkin pääsee pintaan, niin toivottavasti vain hillitysti...

Hautajaiset vain ovat minulle sellainen tilaisuus, että ensimmäisen soinnun jälkeen itken alusta loppuun. En häpeile tätä yhtään, miksi pitäsi? En paru suureen ääneen tietenkään, hiljaakin voi surra.

surulla mässäilyä. Kaukaisetkin sukulaiset tulevat katsomaan kun kuolleen läheiset itkevät ja salassa nauttivat siitä. Samoin puoli kylää tulee mässäilemään asialla yök.

Jos esim lapseni kuolisi, en ikinä järjestäisi mitään mässäilyhautajaisia

Ymmärrän, jos et halua kaukaisemman sukulaisen hautajaisissa itkeä, jos helposti menet itkiessäsi " yli." Oletko kokeillut sitä, että et vain päästä itseäsi siihen tunnelmaan. Kieltäydy ajattelemasta kuinka surullista on, miltä lähiomaisista tuntuu jne. ja ajattele sen sijaan vaikka kappelin koristuksia, yritä muistella, mitä se pappi seuraavassakohdassa kaavaa sanookaan, mieti mitä teillä on kotona jääkaapissa ja mitä pitää seuraavaksi ostaa kaupasta jne. Älä siis mene ollenkaan mukaan koko tunnelmaan. On ehkä hiukan epäkunnioittavaa, mutta ei se päälle päin näy. Voit sitten muistella vainajaa omassa rauhassasi aiemmin tai myöhemmin.

Olen itse aiemmin työssäni joutunut usein tilanteisiin, jotka olivat itsellekin rankkoja ja omaisille sietämättömiä ja minä tein juuri niin, että ajattelin kaikkea muuta, että en olisi mennyt suruun mukaan. Mahdollisen oman suruni surin sitten omaisten näkymättömissä itsekseni tai työkaverien kesken.

ittomalla itkulla. Kaukaisempien ihmisten rooli kun olisi hautajaisissa olla ikään kuin omaisten tukena, ja myötäelää heidän surussaan. Fletchin neuvot olivat hyviä; kieltäydy menemästä siihen tunnelmaan mukaan ja ajattele jotain aivan muuta.

Ymmärrän, että hautajaisissa saa itkeä ja kuuluukin (?) On mielestäni vaan outoa, jos erittäin kaukaisen ihmise muistotilaisuudessa vollotan enemmän kuin omaiset. Ehkäpä tuo Flechin ajattele jotain muuta voisi olla hyvä. Täytyykin miettiä jo valmiiksi lista pohdittavia asioita. Voisikohan korviin laittaa pumpulia, ettei edes oikein kuulisi papin puhetta...?

aina kun alkoi ajatus harhailla niin katse katonrajaan tai varpaisiin ja työjutut mieleen... Vaikeaa oli silti katsoa itkeviä omaisia purskahtamatta itse itkuun (kyyneleet ei mielestäni olisi haitanneet mutta kun mulla se ei olis jäänyt siihen).

ja ainakin itselleni pahin parkumisen laukaisija on itkevät lapsiomaiset (repeän täydellisesti). Yritän olla katsomatta heihin kirkossa ja silloin kun arkkua lasketaan.



En usko että hekään haluaisivat että joku ihan vieras täti ulvoo ja kouristelee...

Ja lasten kuolemat ovat aina vaikeita ja moniin potilaisiin ehti vähän kiintyäkin ja jos sitten kävi huonosti, niin kyllä sitä itsekin suri, mutta eihän sitä tietenkään voinut täysin poissa tolaltaan olevien vanhempien läsnäollessa näyttää.

Varsinkaan sitä ei kannata ajatella, miten surullisia lähiomaiset ovat, jos on yhtään empaattinen, sitten ainakin vollottaa.

Kun oikeasti läheinen pappani kuoli, en ees mennyt, tosin olin oksennustaudissa (onneksi...) En olisi varmaan pystynyt olemaan ollenkaan. Kiitti vinkistä, haen rauhottavia jos ja kun joskus tarvii vielä läheisen lähisukulaisen hautajaisiin mennä.

En usko että hekään haluaisivat että joku ihan vieras täti ulvoo ja kouristelee...



Sain kyllä päivän parhaat naurut, kiitos sinulle!!



Ja Fletchille kysymys: olen miettinyt just tuota, että miten tuollaisessa tilanteessa (lapsi kuollut, vanhemmat tolaltaan) VOI olla itse itkemättä? Ja tavallaan se hoitajan suru ja itku voi jopa olla eräällä tavalla epäkohteliasta (??) joten miten voi hillitä itseään? Mulla on vaikeuksia vaikka vaan kuunnella asiakkaideni puolisoiden (ihan vanhusten) kuolemasta kertovia juttuja, alkaa heti itkettämään. En koskaan selviäisi tuollaisesta tilanteesta mistä kerroit :(

Kannoin vauvaa eteisessä ja itkin.

Minulle täysin vieras ihminen tuli kysymään voiko auttaa; katsoi minua ja pillahti suoraan itkuun. Surunkin läpi tajusin, että itku tuli reaktiona minun suruuni ja itkuuni, ei itse vainajan poismenoon.

Jollain lailla se oli aika lohdullisen tuntuista, toisaalta vähän koomistakin.

ja eräänlaista sosiaalipornoa. Näin on

Ymmärrän ap:tä hyvin, itse olen kanssa hyvin itkuherkkä niin iloisissa kuin surullisissakin asioissa. Ehkä tosiaan jonkun työjutun ajatteleminen auttaa tai johonkin kappelin yksityiskohtaan keskittyminen...

Kummallisia ajatuksia joillakin on. Tarkoitatko oikeasti, että ei saisi surra ollenkaan, kun joutuu luopumaan rakkaasta ihmisestä? Tiedätkö, että sururiitit tukevat ihmisten selviämistä surusta ja siksi niitä on ihan jokaisessa kulttuurissa? Ja eipä siellä hautajaisissa nyt yleensä ole kuin ihmisiä, jotka sitä vainajaa surevat tai ovat mukana tukemassa surevia tai osoittamassa kunnioitusta vainajalle.