Imettaminen ei pelastakaan rintasyovalta!! Tassa uskossa imetin esikoista lahes vuoden kunnes tuli tutkimus jossa todettiin ettei silla imettamisella yli puoli vuotta ole apua.
Kommentit (9)
Vierailija:
jos on imettänyt yhteensä yli kolme vuotta, riski saada rintasyöpä on KESKIMÄÄRIN huomattavasti pienempi.
julkaistiin tanskalaistutkimus, jonka mukaan millään muulla ei ole todettu olevan yhteyttä rintasyöpään kuin sillä, että kuukautiset on alkanut nuorena ja on ollut tosi alhainen painoindeksi. Niillä, joihin em. sopi oli moninkertainen riski sairastua rintasyöpään, mutta imetys tai lastensaaminen ylipäänsä nuorena tai vanhana ei tutkimuksen mukaan vaikuttanut asiaan millään lailla.
Eikös äidit imetäkään enää vauvan takia?!
muita huomattavasti vähemmän rintasyöpää? Hormonitärsky on ainut selitys.
siis tää tutkimus on julkaistu ihan viime vuonna suomessa ja sen mukaan yli kahden vuoden (kumulatiivinen) imetys vähentää huomattavasti riskiä sairastua rintasyöpään. Jos joku haluu voin etsiä lisätietoa kuukkelista (jos ei itse osaa).
jossa yli 4 vuoden imettäminen suojasi selkeästi rintasyövältä.
Perkele se imetys mihinkään vaikuta mitään! Ihan samanlaisii lapsii tulee oli imetetty tai ei. Ja ihan samat kupat ja muut on äideillä imetti tai ei.
jos on imettänyt yhteensä yli kolme vuotta, riski saada rintasyöpä on KESKIMÄÄRIN huomattavasti pienempi.