Mitä luuseri voisi tehdä elämälleen?
Ylippistotutkinto on hankittuna 10 vuoden lukemisen jälkeen, mutta sen jälkeen olen piilotellut 10 vuotta kotona lassten varjolla. Opiskelemiani töitä en tahdo tehdä, tuntuu etten osaa enkä jaksa enkä sopeudu siihen työyhteisöön. Kotonakaan en ole kyllä ollut kummonen äiti, siivooja hoitaa siivoukset ja hoidatan koko ajan lapsiani muilla. Teeskentelen tekeväni töitä kotona mutta oikeasti olen vaan netissä. Mistä johtuen meidän perheen rahatilanne on surkea. Nytkin on kahdelta kuukaudelta laskupino maksamatta, en ole edes avannut. Tilillä ei ole senttiäkään ja visasta on luotto käytetty tappiinsa. Neljä lasta löytyy ja mies joka on jatkuvasti reissuhommissa (nyt Kiinassa ja vei viimeiset rahamme lasten tileiltä mennessään). mitä voisin tehdä itselleni ja meidän surkealle elämällemme?
Kommentit (27)
Ihan oikeasti kannattaisi hakeutua hoitoon ja yrittää saada elämästä kiinni.
Ja sitäpaitsi myös siksi että haluan " monistaa" itseäni, kun tunnen itseni niin yksinäiseksi tässä maailmassa. Sitä paitsi neljä lasta ei ole minulle loppujen lopuksi sen kummempi kuin yksikään. Myös yhden kanssa väsyisin ja hermot menisi! Toki tykkään että minulla on lapsia, voimavarat vaan ovat niin rajalliset että on saatava omaa " päännollausaikaa" riittävästi.
ap
jos olet niiiiiin... kuulostat mökkihöperltä. Osa noista möröistä on vain sun kuvitelmia.
Mutta toisaalta: miten voit saada kotihoidontukea jos kaikki lapset hoidossa, hmmm...
Tosin lapsia on (vasta) 2 ja tällä hetkellä käyn töissä, jossa olen ollut jo 1½ vuotta.. mutta mutta. En minäkään viihdy, koko ajan haaveilen työstä / ammatista, jossa saisin vain käyttää luovuuttani ja edetä omilla ehdoillani - inhoan olla toiselle töissä, inhoan, että minua käskytetään ja minä toimin niiden ohjeiden ja sääntöjen mukaan vaikka omaa (vahvaa) ajatusta =/.
Mielelläni olisin vain kotona ja netissä =D, parannetaanhan tässäkin osittain maailmaa.
Jospa se asia onkin niin, että me (ap, ysi ja minä) olemme niitä, jotka ovat oivaltaneet elämän todellisen tarkoituksen; löffäilyn ja esteettömän itsensä toteuttamisen? Ehkä se tarkoitus on löydettävissä niistä pienistä asioista, kiireettömyydestä, aikataulujen poistamisesta, elämisestä omalle itselleen.. ;D?!
Minä en ainakaan suostu tunnustautumaan masentuneeksi, tai edes siihen taipuvaiseksi - vaan sellaiseksi yksilöksi, joka uskaltaa ajatella eri tavalla tästä maailman menosta.
Sitä etten koe olevani hyväksytty ja etten koe sopeutuvani (useimpiin) työpaikkoihin? Asia on niin että omat arvoni ja asenteeni ovat eri kuin muilla ihmisillä ja se törmäys tuntuu ainakin omassa päässäni jos ei muitten.
Ja kotihoidontukeahan saa jos lapset eivät ole kunnallisessa hoidossa. Meillä eivät ole, vaan MLL:n hoitajat hoitavat heitä kotona - tai oikeastaan pihalla koska haluan olla rauhassa enkä itse jaksa ulkoilla. Meillä on siis muutama tuttu hoitaja jotka voivat tehdä päiväkeikkojakin.
ap
Kyllä, masentuneisuudesta ei taatusti olisi jälkeäkään jos saisin täysin rinnoin elettyä niin kuin kuvailet. Masennus syntyy siitä että toisten (alkaen omista vanhemmistani) odotukset ja vaatimukset suoriutumisesta kummittelevat takaraivossani.
ap
Varmaan jättäisinkin lapset miehelle jos ero tulisi. Mutta voin vakuuttaa että he voisivat huomattavasti huonommin kuin nyt. Miehellä on ehkä 1/100 siitä energiasta ja ajasta lapsille mitä minulla on. Isotteluun ja ärhentelyyn energiaa kyllä piisaa.