*~*ELOISAT alkuviikosta ma-ti*~*
Kommentit (55)
Eli täällä ollaan kyllä ihan hengissä vaikken piiittkkään aikaan olekaan saanut aikaiseksi mitään kirjoittaa - pinot luen kumminkin päivittäin eli kiitos huhuilijoille...täällähän minä.
Taudit ei meinaa tätä perhettä hellittää:( Lapset tällä hetkellä onneksi ok, itselläni onkin sitten kurkku kivan karvasteleva eli tautia taitaa pukata:(( Ei jaksais enää yhtään. Muutenkin on ollut viime aikoina aika sellanen " kuraan kuollu kuttu" -olo:( Peppi kun tykkää kans heräillä kukonlaulun aikaan niin unet jäänyt itsellä liian nafteiks.
Sit meillä oli viikonloppuna viel ekaluokkalaisen 8vee-pirskeitä eli härdelliä riitti enemmän kun tarpeeks. Kaverisynttärit vietetäänkin huomenna paikallisessa Rossossa. Tuli sellanen tunne että ehkä tätä yh-arkea voi edes jotenkin helpottaa ja tämä oli se keino. Ja maksaahan ne pirskeet kotonakin järkäten, joten tällä kertaa näin. Viimeistään Oliverin synttäreille talo on jo valmiina niin sit onkin kiva taas juhlia kotosalla.
Jepsjeps - kohta tarvii herätellä pikkuväkeä(mrrr:() Meillä on Pepin 8kk lääkärineuvola klo 15.20 ja normisti molemmat koisii viel siihen aikaan. Noh, onneks sain pariskunnan heti puoliltapäivin unille niin kerkeevät vähän lepään!
Mutta taidan poistua pyykkitouhuihin, palailen kun taas hiukan pääkoppa valostuu!!
Vieteri
Kyllä jotenkin kiirusta pukkaa, kun tuntuu ettei ees koneelle ehdi. Esikko oli aamun kerhossa ja me naapurin rouvan kans vähän ostoksilla. Ei se kyllä mitään herkkua ole tuon jätkiksen kans, kun ei oikein meinaa viihtyä ostoskärryissä.. eikä autossa.
Villa: mm. vatsavaivoja voi tosiaan antibiootti aiheuttaa. Esikolle aikanaan Amorion- antibiootti aiheutti nokkosihottumaa ja kutinaa, joka loppui oitis kun antibiootti vaihdettiin toiseen. Pikaista paranemista sinne!
Erialle ONNEA eilisen sytsäpäivän johdosta.. ja tsemppiä työnhakuun!
Kerttukasperille osanotto läheisen poismenon johdosta.
Pumpuli: Meillä se jatkokysymys tuli sitten eilen! (Olin samaan tyyliin selittänyt, että isä antaa äidille vauvasiemenen, joka sitten kasvaa äidin masussa). No, tyttö sitten kysymään, että kuinka se siemen on sinne masuun mennyt. Pidin pienen miettimistauon ja tyttö jatkoi itse, että navan kauttako? No minä siihen sitten, että joo - siitähän se! Koen kyllä niin, ettei 3v. tarvii todellakaan vielä tietää asian oikeaa laitaa.. Toivon mukaan ei nyt sitten ala työntämään napaan mitään siemeniä kun vauvaleikkejä leikkii ;)
NUKKUMISESTA: Luka selkeesti siirtymässä nyt kolmista päikkäreistä kaksiin. Parisen kertaa yössä herää syömään - täytyis sitä lempeää unikoulua aloitella kun vaan saisi aikaiseksi ja jaksais..
Luka nyt pari päivää työnnellyt kaikkea mahdollista: keittiön tuoleja, taaperokärryjä jne.. Yllättävän hyvin jo sujuu, ettei tarvii koko ajan ihan seläntakana olla ottamassa koppia.
Nyt kahville ja pyykkäshommiin!
hallas ja nukkuva Lukaliini
Tää mamma on ihan ihmeissään Teemu on kohta nukkunut 2 ja puoli tuntia päikkäreitä. Viime yökin meni taas vaan yhdellä syötällä joka oli vasta vähän 4 jälken ja kolmella tutituksella. JEEE JEEE tuulettaa. Jokos se meijän pikku herra on oppinut nukkumaan Ei pidä liikaa hehkuttaa kostautuu pian.
Ei se mitään mä oonkin painanut sen koko 2 ja puoli tuntia hiki hatussa. Nyt istahdin koneen ääreen kahvikupposta nauttien. Sain meinaan sen leipomis inspiraation ja nyt on juustosarvet ja solmupullat nelosen synttäreille leivottu. Jos jolle kulle kelpaa uunituore pulla niin kyl mää kahvit keitän jos tänne eksytte ;)
Kattilassa porisee Teemun sose tarpeet ja iltaruuan perunatkin odottavat kuorittuna kattilassa. Mies lupas tehdä linströmmin pihvejä muusin kanssa. Ne on kuulemma isin tekeminä paremman makuisia kuin äidin.
Kaikille sairastelijoille lähetän tervehtymis tuulia. Täällä kans odottelen pelon sekaisin tuntein rupeeko joku omista oksenteleen kun hoitotyttö on nyt oksutaudissa.
Tuli pumpulin herra tahto mieleen tossa leipoessa kun omaa uhmista komensin pissalle kun edellisestä kerrasta oli. Tyttö huusi että pissa tuli. Mä huusin takaisin et äiti tulee kohta putsaan potan kun vaan saan leivottua viimeset pullat. Vessasta kuuluu ei äiti, ite. Tuli heti pumpuli mieleen ja juoksin vessan ovelle taikinaisin käsin ja katsoin vierestä kun toinen kaataa pissan hienosti pönttöön. Kiitos pumpulille muistutuksesta miten siinä olisi voinut käydä. Nyt se sujui mallikkaasti.
jaahas jos jois ton kupillisen kahvia ennenkuin jäähtyy ja esikoinen huutelee tarkistamaan läksyjä.
puuhis ja Teemu 2908
Tää käväs aamul uusinta ultras ja la siirty sitte 12 päiväl myöhemmäks eli 29.10. Kassellaan kuin paljo menee yli tosta parasta ennen päiväyksestä..
KK osanotot!
YÖLEVOTTOMUUDEET, se ikä se ikä... nää muksut kulkee vaan kriisistä kriisiin. Tsemppiä levottomille sieluille! Niin mammat ku murmelit! Yövalvominen on pylleröstä :(.
PUMPULI laitoithan paketin kulkeen toises luokas? :) ei oo postimies pate ovikelloo rimputellu... joskushan posti vaan hukkaa paketin, ei voi mitn.
tää palaa pian...
hanneli
no ei ollu tarkotus näin pian palata mutta muistu mieleen...
PIA74: kiitoksia viime perjantain kommentistasi! Lämmitti niin tän mamman syräntä!
Hildu tuolla nostelee takalistoonsa kohti kattoa ja raivoissaan syö sukkaa kun ei muuta saa :S
olipas piristävää rupatella,jäin hetkeksi pyörii jumboon..ois ollu kaikkee kivaa mut..iida alkoi tylsistyy :)
Meillä päivä mennyt kitinässä mutta paremmin ku yö! Ongelmaksi saattaa tuo antibiootti muodostua, sillä puklasi ulos aamuisen lääkkeen. En uskaltanut antaa valitettavasti uutta, kun ei tiedä minkä verran ehti imeytyä... Yölliset itkut olivat tukkoisuuteen ja kipeyteen liittyvää ja kovemmat kipuitkut aiheutui taatusti siitä, että maha ärsyyntyi tuosta antibiootista (maitohappobakteerista huolimatta). Jos ensi yö menee yhtä huonosti, otan yhteyttä lääkäriin. Allergiaa tämä ei ehkä kuulemma ole, ellei ihottumaa ja muita siihen viittaavia oireita ilmene. Siispä seuraillaan tilannetta...
Calathea, joo tämä jatkuva sairastelu kyllä vie todella voimia.. Toivottavasti me tämän alkuvuoden sairastelleet pääsemme loppuvuonna helpommalla..
Kiva ku teillä oli Jumbossa pikkutapaaminen, vaikka moni estyi tulemasta. Otetaan uusiksi myöhemmin ja seuraavaksihan onkin toukotapaaminen Helsingissä! :)
Villa ja pikkunuhanenu
villa: Antibiootin puklaaminen on ihan normaalia. Kokemusta on ja olen kuullut että muillakin näin. Se on pahaa tököttiä. Kokeile antaa ihan pienissä annoksissa ja pystyasennossa niin sitten se ei mene pahasti kurkkuun. Sitten tietenkin sylkee, mutta se ei niin paha kuin oksentelu. Makukin on niissä usein sellainen että lapset niitä oksentelee. Tämä ainakin on puklannut ne useamman kerran. Sitten vaan vähän odottelua ja uusi yritys. Eilen illalla kävi meillä niin.
Niin tosta Pian viestistä tuli mieleen just et mää annoin Aavalle lusikalla sen antibiootin. Ruiskusta en saanu ollenkaan menemään alas vaan sylki ja puklas kaikki pois. Ihan pikkusen kerrallaan lusikalla meni kiltisti kaikki alas.
Calathea
Voi kiesus miten ahdistaa...Veljen jupakan viimeinen käsittely on huomenna klo.9..Emputus jää anopille ja mie painan mennä veljen kanssa sinne... Voi elämä kun tuntuu ettei henki kulje, niin mitä se on sitten aamulla...?
Olette ajatuksissa! Pää pystyyn, peppu kans, pian käsittely on ohi! Tule sitten kertomaan.
VILLALLE ja pojalle pikaista paranemista ja parempaa yötä!
Muuta ei enää jaksakaan muistaa, huomiseen!
Pumpuli
Tulin vain tännekin huikkasemaan Jamssalle et vastasin tuonne allergiapinoon.
Osanotot KK:lle, tsemppiä Kerutukselle huomiseen raskaaseen koitokseen!
Mulle kelpais vaikka Ljudmila kunnon rintavarustuksella kunhan joku tulis ja tekis nää kotityöt... ei nappaa taas ei sit millään.
En ollu tänään Jumbossa, joku ihme tauti vaivaa. Ensin oksensin eilen illalla (yhden kerran ainoastaan)ja sen jälkeen on ollu jäsenet sormista pakaralihaksiin tosi kipeet. Sit otin paikan esikon joukkueen jojona kun entinen ei kerinnyt sitä hoitamaan ja muita vapaaehtoisia ei ollu... Muutamia akuutteja juttuja täytyny hoidella täs viikon sisällä joten ei senkään puolesta ole koneelle oikein ehtiny.
Öitä!
Peeveli ja Topsukka-lupsukka
PEEVELI, sullon varmaan kuule se perskatin norovirus!? Onko teillä muut terveenä? Sehän kuulemma saattaa joillakin olla lähes oireeton. Minä oksensin kerran ja sit oli ripulia pari päivää. Ekana päivänä olin ihan pihalla, kuumetta ja kaikki paikat tosi kipeenä. Ja tuolla esikolla on nyt kestäny jo viikon, miehelle ei tullu ollenkaan ja Aava oksensi muutaman kerran ja sit oli vähän ripulia, ei pahasti kuitenkaan.
Toivottavasti siis ei oo noro, ja pysytte terveenä kaikki!! Pidän peukkuja!
Öitä!
Calathea
Laitan pikaisesti et ilta-antibiootti uppos ja jopa pysyi sisällä. Kiitokset vinkeistä. Ehkä tämä tästä iloksi muuttuu. Viimein sain pikkupotilaan nukahtamaan ja ehdin saada hetken omaa aikaa. Nyt suunta kohti sänkyä...
Kerulle vielä tsemppihali koitokseen!
KK:lle osaanottohalit!
Erialle ja Tuulille myöhästyneet onnittelut!
tsempeistä, tuon työnhaun suhteen! olenkin tässä nyt vääntänyt ja kääntänyt tuota ansioluetteloa sekä hakemusta, mutta kun pää on aivan jäässä! En oikien ole sitten tännekään ehtinyt, kun se rajallinen nettailu/koneaika on mennyt tuijottaessa tyhjää ruutua ja toivoessa, että ajatus siirtyisi kauniissa järjestyksessä hakemusten muodossa tuohon putkelle. Kummallista, että niin ei ole käynyt!
Calathea: mukava, kun siellä jo aletaan tervehtyä!
Villa: toivottavasti helpottaa sen antibiootin kera.
Nukkumisista: komppaan tuota Jamssaa, meillä mennään lähestulkooon samalla rytmillä, nukkumaanmeno vaan on tuntia aijemin. Eikä onneksi ole heräilty, kuin kerran yössä syömään tai no nukahtamisen jälkeen tunnin perästä joutuu taputtelemaan.
Sepä sitten siitä, tuolla huudellaan...
Eria