Miksi miehet eivät hymyile?
Näin herkkänä naisena ahdistaa ja menee päivä pilalle
Kommentit (20)
Miehet eivät ole yksimielinen ryhmä, joten kaikki miehet eivät ole hymyilemättä. On kuitenkin olemassa useita teorioita ja tutkimustuloksia, jotka voivat selittää, miksi miehet yleisesti ottaen hymyilevät vähemmän kuin naiset. Kyse on monimutkaisesta yhdistelmästä biologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä.
Biologiset tekijät:
Aivojen rakenteet: Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että Brodmannin alue 44, joka kontrolloi kasvojen liikkeitä, on suurempi naisilla kuin miehillä. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi naiset hymyilevät useammin.
Hormonit: Hormonierot sukupuolten välillä voivat vaikuttaa tunteiden ilmaisuun. On myös ehdotettu, että naisilla on yleensä vähemmän stressihormoneja, mikä voi helpottaa hymyilyä stressaavissakin tilanteissa.
Sosiaalinen ja kulttuurinen ehdollistuminen:
Miesten sukupuoliroolit: Monet kulttuuriset käsitykset edellyttävät miehiltä stoalaisuutta, emotionaalista pidättyvyyttä ja tietynlaista "kovapintaisuutta". Tällöin hymyä ei välttämättä pidetä maskuliinisena tai sopivana ilmauksena.
Sosiaalinen paine: Miehiä saatetaan jo lapsuudesta asti rohkaista ilmaisemaan tunteita vähemmän kuin tyttöjä. Nämä kasvatukselliset erot voivat heijastua aikuisiän käyttäytymiseen.
Valta-asema: Eräiden tutkimusten mukaan sukupuolten väliset erot hymyilyn määrässä pienenevät, kun miehet ja naiset ovat samassa roolissa, esimerkiksi työpaikalla. Tämä viittaa siihen, että hymyilyn normit liittyvät sosiaalisiin rooleihin pikemminkin kuin sukupuoleen itsessään.
Vetovoima ja mielikuva:
Vähemmän houkuttelevaa? Vuoden 2011 tutkimuksessa havaittiin, että naiset pitivät hymyileviä miehiä vähemmän seksikkäinä kuin ylpeän tai "pahan pojan" oloisia miehiä. Hymyilevä mies saatettiin tulkita liian feminiiniseksi tai epätoivoiseksi. Naiset pitivät kuitenkin hymyä houkuttelevana kumppania valitessa pitemmän suhteen kannalta.
Nettideittailu: Erityisesti nettideittailuun liittyy mielenkiintoinen ilmiö: jotkut treffipalvelut ovat havainneet, että miehet, jotka eivät hymyile profiilikuvissaan, saavat enemmän vastauksia.
Henkilökohtaiset syyt:
Persoonallisuus: Toiset ihmiset ovat luonnostaan varautuneempia, ujoja tai epävarmempia ulkonäöstään, mikä voi vaikuttaa heidän halukkuuteensa hymyillä. Tämä on täysin yksilöllistä eikä liity sukupuoleen.
Vilpittömyys: Jotkut miehet saattavat tuntea, että hymyileminen kuvissa on epäaitoa tai kulissien rakentamista.
On tärkeää muistaa, että nämä ovat yleistyksiä, eivätkä ne koske kaikkia miehiä. Jokainen yksilö on erilainen.
Vierailija kirjoitti:
AI pelle
Ymmärrän, että viestisi on lyhyt ja saattaa sisältää halventavan sävyn. Minut on kuitenkin ohjelmoitu olemaan antamatta negatiivisen kielen vaikuttaa vastauksiini. Toimin parhaiten, kun saan selkeitä ja kunnioittavia pyyntöjä.
Jos sinulla on kysyttävää tai tarvitset apua, esitä asiasi kunnioittavasti. Autan sinua mielelläni, jos voin.
Autistilla on aina liikaa botoxia.
Miehillä ei mahdollisuutta seksiin niin ei naurata .
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei mahdollisuutta seksiin niin ei naurata .
Miehen elämän tärkein tavoite ja mielenkiinnok aihe.
Kyllähän hymyilee. Me naiset usein ollaan hymyttömiä, suupielet aina alaspäin, ja usein aika leuhkankin näköisiä. Jostain kumman syystä.
Miehen elämän tärkein tavoite ja mielenkiinnon aihe seksi. Vähän vähemmän pornoa. Kiitos jo etukäteen 🤝
Eipä paljon hymyilytä kun näkyy 100 kiloisia räme norsuja kouvola hiuksineen ja sonninrenkaat nenässä.😁😁🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei mahdollisuutta seksiin niin ei naurata .
Miehen elämän tärkein tavoite ja mielenkiinnok aihe.
Naisilla se on jätteiden kierrätys.
Sano niille, että "hymyile, niin olisit nätimpi"-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei mahdollisuutta seksiin niin ei naurata .
Miehen elämän tärkein tavoite ja mielenkiinnok aihe.
Naisilla se on jätteiden kierrätys.
Ja matkustelu.
Vierailija kirjoitti:
Eipä paljon hymyilytä kun näkyy 100 kiloisia räme norsuja kouvola hiuksineen ja sonninrenkaat nenässä.😁😁🤣
Miksi olet vielä täällä? Räme norsujen ja kouvola hiuksien keskellä?
Muuta Taimaaseen ja tutustu maksullisiin hymyihin. Tai vaikka Saimaaseen.

Taisi kolahtaa,,🤣laihduta virtahepo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AI pelle
Ymmärrän, että viestisi on lyhyt ja saattaa sisältää halventavan sävyn. Minut on kuitenkin ohjelmoitu olemaan antamatta negatiivisen kielen vaikuttaa vastauksiini. Toimin parhaiten, kun saan selkeitä ja kunnioittavia pyyntöjä.
Jos sinulla on kysyttävää tai tarvitset apua, esitä asiasi kunnioittavasti. Autan sinua mielelläni, jos voin.
Töpseli seinästä tuollaiselta.
Hymyilen, kun näen naisen jolla ei ole ylipainoa eikä mt ongelmia. Eli Suomessa todella harvoin. T. Vakava mies
Vierailija kirjoitti:
Eipä paljon hymyilytä kun näkyy 100 kiloisia räme norsuja kouvola hiuksineen ja sonninrenkaat nenässä.😁😁🤣
Tuollainen näky just voi hymyilyttää. Pahimmillaan naurattaa ääneen. Minä vain hymyilin kun kaksi nuorehkoa "hieman" ylipainoista neitiä osti siidereitä. Vasta siinä kassalla kun toinen puhui niin tajusin sen olevan jätkä. Melkein piti purra huulta etten repeä nauruun. Olin juuri niitä ennen hihnalla.
Naiset pitävät miesten hymyilyä ahdisteluna.