Helsingissä on monta ihan hyvää pizzapaikkaa
Helsingissä on vara valita, jos mielii syödä italialaisittain pizzaa. Herkullisesta pizzasta tietenkin voidaan olla monta mieltä.
Jos haluat todella nauttia hyvästä ja maukkaasta pizzasta, mene Don Rodolfoon Snellmaninkatu 16:een. Palvelu on ystävällistä ja nopeaa. Hinnatkaan eivät kauhistuta. Pizza marinara, tomaatilla, juustolla ja valkosipulilla maustettu pizza, on todella mahtava - tuskin mahtuu lautaselle.
Pohja on rapea ja tuoreenmakuinen. Täytteestä voi sanoa samaa. Kaiken kaikkiaan: ruoka maistuu ja täyttää vatsan. Koko komeus maksaa 6,80.
Rivolin pizzeria Albertinkadulla lienee Helsingin ensimmäisiä. Se on ollut alusta saakka suosittu, kodikas paikka, jossa ei ole ovella mestarivahtia eikä maksullista naulakkoa.
Etuhuoneessa vallitsee päiväsaikaan itsepalvelu, syötävät ja juotavat tilataan kassalta ja pizzat kuulutetaan noudettaviksi sitä mukaa kuin ne valmistuvat. Joistakin pöydistä pääsee hyvin seuraamaan pizzanpaistajan taidokkaita eleitä.
Pizzamatti Eerikinkadulla antaa asiakkailleen mahdollisuuden itse sommitella ruokansa. Vakio-ohjeita ei ole. Tomaatti ja juusto tulevat aina mukaan, lisäksi kukin saa valita 2-3 täytettä, esimerkiksi sipulia, pekonia ja paprikaa. Lisätäytteitä voi myös merkitä eri maksusta. Tavallinen pizza maksaa 7,60.
Kommentit (4)
Tuo Rivoli on ihan "nasta" paikka. Alkuun vähän ihmettelee miten tuollaista "pitsaa" syödään. Jälkiruokaa kaipasin, vaikka marjakiisseli.
Ei oo kyllä käymisen arvoinen paikka, oli siellä sitten pizzaa tai ei.
Kiitos ap, täytyypä käydä noissa "pitzalla".
Forza on hyvä!