Tutkija piti Pulttiboisin klassikkohahmoa turhana kunnes ymmärsi: Kikkeliskokkelismies on korkeampi entiteetti
https://yle.fi/a/74-20186262#:~:text=Tutkija%20piti%20Pulttiboisin%20kl…
"Kikkeliskokkelismiehen ja Jehun kohtaamisia Taatinen ja Kalavainen vertaavat uskonnollisen haltioitumisen tilaan. Kikkeliskokkelismiehen vulgaari ja samalla toismaailmallinen olemus saa aikaan Jehussa tunnemyrskyn, jota saksalainen teologi ja uskonnonfilosofi Rudolf Otto kutsuu termillä mysterium tremendum et fascinans: pelko ja viehätys sulautuvat yhteen.
Eikä tässä kaikki: Kikkeliskokkelismiehen tuhannet kasvot -kirjassa tuodaan esille myös hyperstitionin käsite suhteessa Kikkeliskokkelismieheen. Hyperstitionilla viitataan kuvitteelliseen konseptiin, joka tekee itsensä todeksi. Esimerkiksi Jerusalemista on tullut pyhä kaupunki vuosisatoja kestäneen propagandatyön tuloksena.
Kikkeliskokkelismiehen kohdalla hyperstitionin konsepti on ylittymässä, tai ehkä osittain ylittynytkin. 1990-luvulta lähtien hahmo on elänyt kansan tietoisuudessa erilaisten hokemien ja mantrojen muodossa. Hahmoa on matkittu ja toisinnettu, Niina Kalavainen sanoo."
Semmosta. Tajusitko? Käyttistä?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Suuta hevosenkengälle vaan?
Nii-i, sullon mun luonto.
Näillä tutkimustuloksille on varmasti käyttöä työelämässä?
Akateeminen vapaus on toki tärkeää, mutta kai näissä nyt joku tolkku pitäisi olla?
Minusta tuo on ihan hauskaa pohdintaa, vaikka onkin vähän liikaa akateemista kapulakieltä käytetty.
Minulle tuli jo lapsena monista Pulttibois-sketseistä hyvin outo olo, ihan eri tavalla outo kuin muista sketsisarjoista - artikkelissa mainittu "absurditeetti, mikä hahmosta on nähtävissä eikä mitenkään järjellä selitettävissä" on ihan hyvä selitys sille tunteelle. Kikkeliskokkelis-mies ja asianajaja Veikko Kilkenblad aiheuttivat minulle jopa painajaisia.
Öööh, tässäpä sitä oikeaa diippiä shittiä syväluotaavasti jokaisen kaukoputkeen. Nautitaan vähän kerrallaan. Hmmmmmm.
Hyperstitionin konsepti on ylittymässä.
Voi Kristus, mitä mä just luin..?
Vierailija kirjoitti:
Näillä tutkimustuloksille on varmasti käyttöä työelämässä?
Akateeminen vapaus on toki tärkeää, mutta kai näissä nyt joku tolkku pitäisi olla?
Akateemiset voisi nykyään viedä vaikka leirille.
Ei mulla muuta.
Kunnon paskaa.