Petteri Orpon hallitus jatkaa ennätysten rikkomista, nyt velkaantuminen
Petteri Orpon hallitus jatkaa ennätysten rikkomista. EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoi tiistaina, että Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhtikesäkuussa 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Suomen velka kasvoi keväällä enemmän kuin yhdenkään toisen EU-maan.
Suomen julkisen sektorin velka oli toisella vuosineljänneksellä 88,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Viime vuonna vastaavaan aikaan velkasuhde oli 80,6 prosenttia.
Parjatuista Etelä-Euroopan maista vain Italian velka kasvoi. Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa velkasuhde aleni.
Vasemmistoliiton meppi Li Andersson pitää tuoretta tietoa selkeimpänä näyttönä ikinä talouskuripolitiikan epäonnistumisesta.
Orpo ja Purra ovat leikkaamalla kasvattaneet työttömyyttä ja velkaantumista. Orpo ja Purra ovat epäonnistuneet täydellisesti omien talouspoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa, Andersson kommentoi Facebookissa.
Nykyinen hallitus pitää edellistä Sanna Marinin hallitusta syytettyjen penkillä velkaantumisesta vielä nytkin, kun se on itse ollut vallassa yli puolet vaalikautta. Li Andersson toimi sen opetusministerinä.
Andersson vertaa Marinin hallituksen ottaneen velkaa talouden elvyttämiseen koronakriisin yhteydessä. Samoin tekivät kaikki muutkin maat niin Euroopassa kuin globaalisti. Suomen elvytystoimet olivat hänen mukaansa kansainvälisesti verrattuna maltillisia.
Kokoomus olisi halunnut ottaa velkaa vielä enemmän yritysten tukemiseksi, Andersson kertaa viiden vuoden takaisia tapahtumia.
Li Anderssonin mukaan Marinin hallitus teki pysyviä menonlisäyksiä noin kahden miljardin edestä, ja pysyviä säästöjä yli 300 miljoonaa.
Suhdannepolitiikka oli silloin onnistunutta vuoden 2020 shokin jälkeen velkasuhde aleni sekä vuonna 2021 että 2022. Kaiken tämän lisäksi Marinin hallituskauden lopussa työllisyys oli parhaimmalla tasolla kolmeen vuosikymmeneen. Nämä ovat tosiasioita, jotka ihmisiltä usein unohtuvat.
Kommentit (4)
Suomella ei ole varaa ylläpitää sairaaloita. Sen sijaan on varaa laittaa yli 400 miljoonaa valtion rahaa länsirataan ja loput maksaa suunnitelmiin liitetyt kunnat, jos suostuvat. Me emme tue kotimaista ratikkatuotantoa vaan maksamme 1,6miljaridia ulkomaille, jotta saadaan uudet ratikat.
Ilman koronapandemiaa, mihin oikeistohallitus oikein velkarahaa hassaa. Ai juu niin, suurituloisten velkavetoisiin veronalennuksiin, pörriäisten Kelamaksuihin, kasvattamaansa työttömyyteen sekä aiheuttamansa epävarmuuden kulutukseen tuoman verotuottoarvioiden paikkaamiseen. Kyllä siinä velkaa jo kertyy.
Mutqu palstapersun venäläinen tekoälytyttöystävä sanoo, et se on Sannan syy.
Verotuotot eivät nouse, julkista sektoria pakko supistaa.
Julkisen sektorin turhakkeita eli kaiken maailman keskijohtoa ja assistenttia jotka mussuttavat kokoushuoneissa ja etätyössä Teams-palavereissa korkealla palkalla pullaa ei saa pois, koska nämä "Bullshit Jobs" -turhakkeet ovat isopalkkaisina kokoomuksen kannattajia ja eturyhmää.
Suorittavan työn tärkeistä tekijöistä: hoitajat, lääkärit, lähihoitajat, opettajat, poliisit, palomiehet, lastenhoitajat jne. on jo aikaa sitten impattu kaikki turha pois ja suorittavaa julkisen sektorin pyramidin alaportaan porukkaa onkin Suomessa selvästi Pohjoismaiden vähiten, "Bullshit Jobs" -turhiksia sen sijaan aivan liikaa.