Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa eropohdinnassa!
14.04.2007 |
Antaisiko joku vähän perspektiiviä tähän tilanteeseen, tuntuu, etten enää itse pysty arvioimaan tilannetta lainkaan?
Eli tällä hetkellä stressitekijöitä löytyy, talon rakennus ja sokerina pohjalla olen yllättäen raskaana kolmannen kerran. Väsymystä siis puolin ja toisin, mutta mielestäni miehen käytös on nyt mennyt pahasti överiksi... Syyttää minua tästä raskaudesta (kondomi pettänyt, en siis ole lopettanut pillereitä salaa tai vastaavaa) ja nyt sitten ei viimeiseen kuukauteen ole kovasti puhuttu. :(
Kaikkea muutakin paskaa on nielty ja kuultu, mieheni on aina ollut todella itsekäs, mutta olen itse vasta nyt kymmenen vuoden jälkeen todella tähän havahtunut... Eroa olen miettinyt aika pitkään, mutta todella paljon tämän raskausuutisen jälkeen, en vaan enää tiedä mitä tehdä?
Itsekkydestä ei liene parannuskeinoa, mutta miten paljon sitä tulee sietää? pitääkö tätä vaan niellä ja niellä loputtomiin?
Kommentit (7)
Hankit vaan itsellesi elämän, eli uusia harrastuksia, ystäviä, mitä vain mistä nautit. Siinä sivussa järjestyvät muutkin asiat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä varmaan tekisin niin, et oottaisin, et talo ois valmistunu ja lapsi syntynyt (jos aijotte sen pitää). Sit ku tilanne vähän rauhottuis, ni kattelisin, et mitkä fiilikset ois.
Itelleni kävi toista lasta oottaessa niin, et ukko petti ja jäi kiinni. Kaks vuotta sitä sinnillä kattelin kunnes tulin siihen tulokseen, ettei siit mitään enää tuu koko meijän suhteesta. Sit oliki jo helpompi lähtee. Olin pyöritelly sitä eroo jo niin kauan, ettei epäselvyyttä asias ollu, et haluunko jatkaa vai en. Ja siks toisekseen, " vauvaki" oli jo niin iso, et sen kaa oli helpompi yh:na.
Tilanne on päässäni ihan hirveä... Mies siis voimakkaasti painosti aborttiin ja koska en siihen suostunut, katsoo oikeudekseen toimia täydellisen v-mäisesti??? No, tarkemmin laskettuna siis jo kuusi viikkoa on ollut yhtä helvettiä, mutta olen jotenkin sinnitellyt, koska ajattelin että lasten takia en periksi anna.
No, viimeinen pisara sitten tänään oli niinkin pieni asia kuin että 5-vuotias tuli itkien luokseni ja sanoi, ettei isi tänäänkään vaihtanut junaan pattereita vaikka eilen lupasi... Juu, tiedän, asia oli pieni ja hormonit hyrrää, mutta mitä kertoo miehestä, ettei kahtena iltana ole aikaa minuuttia vaihtaa toiselle pattereita --> täydellistä välinpitämättömyyttä??? Eli tässä nyt sitten putosi pohja edelliseltä ajatukselta, eipä tunnu paljon lapsetkaan kiinnostavan :(
Kiitos, jos joku jaksaa kommentoida... Helpottaa kai tämä kirjoittaminenkin hiukan...
Parisuhteenne tarvitsisi nyt hoitamista, ei lopettamista, mutta mistäpä sen ajan nyt sitten otatte? Voi olla vaikea kysymys.
Mutta vastaapa näihin kysymyksiin:
1) onko mies pettänyt?
2) juoko mies paljon?
3) valehteleeko mies?
4) käyttääkö mies fyysistä väkivaltaa?
Minä ehkä määräisin itselleni vaikka vuoden tai kahden pakkomiettimisajan, jos noista 4:stä ei mikään toteudu. Hormoonihuuruissa keskellä talonrakennusprojektia voi olla, että ihan kaikkea ei pysty ottamaan huomioon ja ette välttämättä näe asioiden yli.
Harmillista on, että jos nyt tulee se juttu, joka katkaisee aasinselän. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa... olisiko teidän suhteenne vaikka sen arvoinen, että rakennusprojektin voisi keskeyttää ja keskittyä teihin?
Siis varmaan oikeesti tuntuu pahalta, mut en silti lähtis tollasten takia eroomaan. Ja kuus viikkoo on loppujen lopuks lyhyt aika. Kummallaki teist saattaa olla nyt vaan huonompi kausi menos. Ymmärrän mä toisaalt sitä sun miestäki, et sitä ketuttaa se tilanne ja rakentaaki viel pitäs. Se voi miettii, et miten pärjäätte rahallisesti ym. Ja kelle muulle se sit kiukuttelis, jos ei sulle? Tyhmäähän se on, mut näinhän se menee. Ite muistan sillon, ku viel elin exän kans, et toisaalt oli " kiva" tapella sen kaa, ku ties, ettei se siit mihkään lähe vaik vähän riidelläänkin.
-2-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta näin kirjoitettuna asiat oikeasti vaikuttavat tosi pieniltä, mutta oikeasti mulla on aivan käsittämättömän paha olo.
Lisäksi tuntuu, että kaikki vanhat jutut tulvii mieleen jatkuvasti lisäämään tätä omaa huonoa oloa. Mutta kyllä satuttaa aivan sairaasti, kun toinen käyttää täysin kynnysmattona, enkä itse pysty tekemään asialle mitään.
Puheyhteys on täysin poikki ja tuntuu että eipä miestä kiinnosta ainakaan tämän parisuhteen hoitaminen niin paljoa, että viitsisi muutamaa päivää olla raksalta pois. Tiedostan kyllä, että on mieskin ihan varmasti väsynyt, mutta tosiaan, mikä on sitten liikaa, mitä pitää hyväksyä ja mitä ei enää tarvitse??? En enää tiedä mitä voisi tai pitäisi tehdä ja haluanko enää tehdä asialle mitään?
Melba, kiitos hyvistä kysymyksistä, mitään noista ei ole tapahtunut, jotain positiivistakin siis ehkä sentään...
Ap
että miettisin tarkasti itse mihin asioihin toivon muutoksia, mistä olen loukkaantunut ja missä asioissa minun itseni syytä parantaa tapojani ja pyytää anteeksi.
Sitten joku ilta kun mies tulisi illalla kotiin olisin laittanut kunnon illallisen, kynttilävaloineen, jälkiruokineen kaikkineen ja puhuisin miehelleni tilanteesta ilman vihamielistä ja syyttävää asennetta.
Parisuhteessakin pitäisi opetella käymään " liikeneuvotteluja" eli asiallisesti asioista puhumista ilman että ottaa kaiken niin henkilökohtaisesti.
Kyllähän se niin on että avioliitossa joutuu joustamaan. Ja muista että miehesi ilmeisesti käy vain vielä kriisiä vauvasta. Uutinen on ottanut koville eikä hän ilmeisesti osaa oikein käsitellä asiaa. Anna hänelle aikaa.
tsemppiä :)