Selittäkääs mulle yksi juttu homofobiset uskovaiset

No löytyihän sieltä tutkimus. Tosin ei taida olla suomalainen. Tämän tyyppisissä väestöä koskevissa tutkimuksissa kohdemaan kulttuurilla on kuitenkin tärkeä osa tuloksia analysoitaessa yms. En tahdo väheksyä tutkimusta, mutta kaipaisin sille suomalaista vastinetta.



Mutta joo. ei kai niille lapsille kovin pahaksi ole elää homovanhempien kanssa. Ainakin parempi kuin lastenkodissa tai perheväkivallan keskellä.



Saitte käännytettyä.



t. 7 ja 24

jossa oli sivutolkulla tutkimuksia, joitten sanoma oli sama: vanhemmuuden laatu ratkaisee. Tämä stanan foorumi ei suostu antamaan laitata sitä tekstiä tänne linkityskiellon takia.



Käy itse katsomassa:



http: // pre20031103. stm. fi/suomi/pao/rekparisuhde/rekparisuhde. pdf

Lapsen itsetuntoa, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia ja psykiatrista sairastavuutta on

tutkittu tutkimusasetelmissa, jossa lapsia ovat arvioineet äidit, opettajat, ulkopuoliset arvioitsijat

ja lapset itse. Puryear (1983, ref. Patterson 1992) tutki lesbo- ja heteroäitien kouluikäisten ja

Huggins (1989) murrosikäisten lasten minäkäsityksiä, eivätkä todenneet eroja. Lasten älykkyyttä

tutki puolestaan Green työtovereineen (Green et al., 1986) ja tulos oli sama. Gottman (1990, ref.

Petterson 1992) vertasi lesbo- ja heteroäitien aikuisten tytärten persoonallisuuden piirteitä. Tutkittiin

18 persoonallisuuden ulottuvuutta ja ainoastaan yhdessä löytyi ero. Lesboäitien aikuiset

tyttäret arvioivat oman hyvinvointinsa paremmaksi kuin heteroäitien tyttäret.

Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät myöskään näytä olevan riippuvaisia vanhempien

seksuaalisesta suuntautumisesta (Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Bre31

waeys et al., 1997; Flaks et al., 1999; Golombok et al., 1997; Tasker ja Golombok, 1995). Golombokin,

Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa lasten psykiatriset oireet arvioi lastenpsykiatri,

joka ei tiennyt lapsen perhetaustasta. Hänkään ei havainnut eroja lasten perhetaustan mukaan.

Tasker ja Golombok (1995, 1997) tutkivat lesbo- ja heteroperheissä kasvaneita nuoria aikuisia,

eivätkä todenneet eroja ahdistus- tai depressio-oireiden, psykiatrisen sairastavuuden ja

hoitopalvelujen käytön suhteen välillä.

Näyttääkin siltä, että lasten persoonallisuuden kehityksessä, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmissa

ja psykiatrisessa sairastavuudessa ei ole systemaattisia eroja sen mukaan, minkälaisessa

perheessä lapsi on kasvanut. Missään tutkimuksessa ei ole todettu, että homoseksuaalisten vanhempien

lapsilla olisi enemmän psyykkisiä ongelmia ja psykiatrisia häiriöitä kuin muilla lapsilla.

Tämä ei tietysti merkitse sitä, etteikö homoseksuaalisten vanhempien lapsilla olisi psyykkisiä

ongelmia. Ne vain johtuvat molemmissa perhetyypeissä samoista asioista, kuten taloudellisista

vaikeuksista, vanhempien välisistä ristiriidoista, huonosta perheilmapiiristä ja vanhemmuuden

ongelmista, eivätkä ole yhteydessä perherakenteeseen.

Homoseksuaalisuus ymmärrettiin psykiatrian piirissä pitkään psyykkisenä häiriönä ja se oli yhtenä

diagnoosina lääketieteellisessä tautiluokituksessa. Pitkällisen keskustelun ja tieteellisen tutkimuksen

jälkeen todettiin homoseksuaalisuuden määrittäminen sairaudeksi perusteettomaksi ja se

poistettiin tautiluokituksesta vuonna 1973 USA:ssa ja vuonna 1981 Suomessa. Näin ollen ei ole

perusteita olettaa, että homoseksuaalit olisivat mielenterveytensä puolesta epäsopivia vanhemmiksi.

Myös empiirinen tutkimus osoittaa, että lesboäidit ovat mieleltään yhtä terveitä kuin heteroäiditkin

(Golombok et al., 1983; Green et al., 1986; Golombok et el., 1997; Brewaeys ja van

Hall, 1997; Brewaeys et al., 1997). Näin ollen myöskään vanhemmuus ei rasita lesbonaisen mielenterveyttä

enemmän kuin heteronaisen.

Homoseksuaalisten vanhempien vanhemmuutta on tutkittu monelta kannalta; lapsen ja vanhemman

suhdetta ja siinä ilmenevää huolehtivuutta, herkkyyttä, lämpöä ja läheisyyttä, vanhemmuuden

tapoja, lasten valvontaa ja kurinpitoa ja sitä, miten paljon vanhempi käyttää aikaa lapsen

kanssa. Tutkimukset osoittavat, että homoseksuaalinen vanhempi on aivan yhtä kiinnostunut lapsestaan

ja herkkä lapsen tarpeille, viettää yhtä paljon aikaa lapsen kanssa, valvoo ja ohjaa lastaan

ja muodostaa yhtä lailla kiintymyssuhteen lapseen kuin heterovanhempikin (Mucklow ja Phelan,

1979; Kirkpatrick et al., 1981; Kirkpatrick, 1987; Flaks et al., 1995; Tasker ja Golombok, 1997;

26

Brewaeys et al., 1997; Chan et al., 1998; Golombok ja MacCallum, 2003). Perheitten arkirutiinitkaan

eivät näytä olevan erilaisia lesbo- ja heteroparin perheissä. Jonkin verran on kuitenkin

viitettä siitä, että vanhemmuus ja lastenhoito jaetaan tasaisemmin lesboparin kuin heteroparin

kesken (Brewaeys et al., 1997). Yhdessä tutkimuksessa (Golombok et al., 1997) lesboäidit olivat

enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin heteroäidit.

Brewaeysin työryhmä (Brewaeys et al., 1997) tutki vanhemmuutta, äitien hyvinvointia ja lasten

kehitystä perheissä, joissa oli käytetty keinoalkuista hedelmöitystä. Lapset olivat siten asuneet

lesboäitiensä kanssa jo vauvasta lähtien. Aineistossa oli 30 lesbo- ja 38 heteroparia, jotka olivat

saaneet lapsensa keinoalkuisesti, ja 30 heteroseksuaalia paria, joiden lapsi oli saanut alkunsa normaalissa

yhdynnässä. Lapset olivat tutkimuksen aikaan 4 ¿ 8-vuotiaita. Tutkimukseen oli pyydetty

kaikkia kyseisen hedelmöitysklinikan asiakkaita viiden vuoden ajalta. Kaikki lesboparit suostuivat,

heteropareista 53 %. Kontrolliryhmä muodostettiin perheistä, jotka vastasivat keinoalkuisia

perheitä äidin ja lapsen iän, perheen koon ja lapsijärjestyksen suhteen. Valituista perheistä

60 % suostui tutkimukseen. Näin ollen lesboperheissä ei tapahtunut valikoitumista, mutta on

mahdollista, että heteroperheet, joilla oli vaikeuksia, jäivät pois tutkimuksesta.

Yhtenä tutkimuksen kohteena olivat lasten suhteet vanhempiinsa. Vanhempien haastattelun perusteella

todettiin, että kaikki äidit, niin biologiset kuin sosiaalisetkin äidit, niin heterot kuin lesbotkin,

olivat enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin isät ja vuorovaikutuksen laatu oli

myönteisempää. Samaan päätyi myös Falks (Falks et al., 1995). Kun sitten tutkittiin " kakkosvanhemman"

vuorovaikutusta lapsen kanssa, selviytyivät lapsen synnyttäneiden lesboäitien kumppanit

paremmin kuin heteroperheitten isät. Tämä johtunee siitä, että nainen on omassa kehityksessään

sosiaalistunut äidiksi ja rakentaa ehkä läheisemmän suhteen lapseen kuin mies. Voi myös

olla niin, että miehen sosiaalinen rooli vetää häntä pois perheen ulottuvilta enemmän kuin naista.

Brewaeyn tutkimuksessa kartoitettiin myös lasten tunteita ja kokemuksia suhteestaan vanhempiinsa,

koska on epäilty, että lapsilla saattaa olla vaikeuksia suhteissaan lesboäitiin tai tämän

naiskumppaniin. Lasten kokemuksissa ei ollut eroja lapset synnyttäneiden lesbo- ja heteroäitien

välillä: kaikkien kolmen ryhmän lapset toivat esille enemmän positiivisia tunteita äitejään kuin

kakkosvanhempiaan kohtaan. Kun taas verrattiin lasten kokemuksia ja tunteita kakkosvanhempiaan

kohtaan, todettiin, että lasten tunteet isiä ja sosiaalista äitiä kohtaan olivat hyvin samanlaiset.

Lesboperheitten lapset eivät siten kokeneet mitään erityisiä vaikeuksia suhteessaan perheensä

äiteihin. Synnyttäneet äidit olivat lasten mielissä etusijalla sekä hetero- että lesboperheissä.

Golombokin ja työtovereiden (Golombok et al., 1983) tutkimus edustaa aikaisempaa tutkimusaaltoa.

He tutkivat lapsia, jotka olivat saaneet alkunsa vanhempiensa heterosuhteesta ja jääneet

sitten lesboäidin huoltoon. Näitä lapsia verrattiin heteroyksinhuoltajien lapsiin. Perheitä oli molemmissa

ryhmissä 27. Lesboperheissä oli lapsia 37 ja heteroperheissä 38. Lapset olivat 5 ¿ 17-

vuotiaita, keski-ikä 9 ¿ 10 vuotta. Kartoitettaessa lasten suhteita muualla asuviin isiin havaittiin,

että suurimmalla osalla lesboäitien lapsista oli ainakin jonkinlainen kontakti isäänsä päinvastoin

kuin heteroäitien lapsilla. Kolmannes lesboäidin lapsista tapasi isäänsä ainakin kerran viikossa,

kun taas heteroäitien lapsista ainoastaan 8 %. Lesboäitien lapsilla oli siten huomattavasti enemmän

kontakteja isiinsä kuin heteroäitien lapsilla. Ero saattaa johtua siitä, että lesbot tuntevat huolta

miehen puuttumisesta lesboperheestä ja he pyrkivät aktiivisesti pitämään isän mukana lapsen

elämässä. Tätä tukee myös Kirkpatrickin ja hänen työtovereittensa tutkimus (Kirkpatrick et al.,

1981). Ero voi johtua myös siitä, että äidin uuden kumppanin ollessa nainen ei perheeseen synny

kilpailutilannetta kahden miehen ja kahden isän välillä. Lapsen alkuperäinen isä säilyy lapsen

ainoana isänä.

27

Äidin uusi lesbokumppani näyttää olevan ylipäätään aktiivisempi solmimaan suhteita lapsiin ja

ottamaan vastuuta lapsista kuin heteroäidin uusi mieskumppani. Taskerin ja Golombokin tutkimuksessa

(1995) lesboäitien lapset kokivat äidin naiskumppanin läheisemmäksi kuin heteroäitien

lapset äitinsä miesystävän. Tyttöjen ja naisten sosialisaatiota äidiksi voidaan ajatella syyksi siihen,

että nainen pyrkii ehkä aktiivisemmin solmimaan läheisen suhteen uuden kumppaninsa lapseen

kuin vastaavassa tilanteessa oleva mies.

Tutkimuksien perusteella voidaan todeta, että huoli homoseksuaalisen ihmisen vanhemmuuden

puutteellisuudesta on turha. Myöskään isän puuttuminen perheestä ei näytä johtavan vanhemmuuden

ongelmiin, esimerkiksi kurinpidon ja valvonnan puutteisiin. Monissa tutkimuksissa lesboäidit

selviytyivät paremmin kuin heteroäidit. Ero ei todennäköisesti johdu vanhemman seksuaalisesta

suuntautumisesta, vaan siitä, että homoseksuaali vanhempi on joutunut miettimään vanhemmuuttaan

ja tekemään siihen liittyviä päätöksiä eri tavalla kuin heterovanhempi. Harkinnan

ja tietoisen päätöksen myönteistä merkitystä vanhemmuudelle tukee myös se, että keinohedelmöityksen

avulla syntyneiden lasten vanhemmat tuntuvat selviytyvän vanhemmuudesta paremmin

kuin luonnonmenetelmällä alkuun saatettujen lasten vanhemmat (Brewaeys et al., 1997).

Seksuaalinen kehitys

Seksuaalinen kehitys jaetaan tavallisesti kolmeen eri alueeseen, joita ovat sukupuoli-identiteetin,

sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisen orientaation kehitys. Kaikkia näitä voidaan tarkastella

monitahoisesti ja niiden traditionaalisia lähtökohtia ja sisältöjä voidaan arvioida kriittisesti. Yksinkertaistaen

niillä tarkoitetaan seuraavia asioita. Identiteetillä tarkoitetaan tietoisuutta siitä, että

minä olen tyttö tai minä olen poika ja asian omaksumista osaksi itseä. Sosiaalisella sukupuolella

tarkoitetaan niitä sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia, jotka sosiaalisesti erottavat miehet ja naiset

sekä tytöt ja pojat toisistaan. Seksuaalisella orientaatiolla tai suuntautumisella tarkoitetaan

seksuaalista parinvalintaa.

Sukupuoli-identiteetin kohdalla tutkimuksien tulokset ovat hyvin selkeät. Missään tutkimuksessa

ei ole todettu homoseksuaalisten vanhempien lapsilla poikkeavuutta. Lapset ja aikuiset pitivät

itseään tyttöinä tai poikina, naisina tai miehinä biologisen sukupuolensa mukaisesti (Kirkpatrick

et al., 1981; Golombok et al., 1983; Green, 1978; Green et al., 1986; Golombok et al., 1997).

Tutkimukset koskevat yli 300 homo- tai lesbovanhemman jälkeläistä (Patterson, 1992).

Sukupuoli-identiteetin kehityksen ajatellaan tapahtuvan ensimmäisten ikävuosien aikana. Suurin

osa tutkimuksista koskee lapsia, jotka ovat kasvaneet nämä vuotensa heterovanhempiensa kanssa,

koska avioero on tapahtunut vasta myöhemmin. Näin ollen voidaan kysyä, antavatko tutkimustulokset

kuitenkaan vastausta siihen, miten lapsen sukupuoli-identiteetin kehitys etenee, jos

lapsi kasvaa vauvasta lähtien homo- tai lesboperheessä. Viimeisimmät tutkimukset, jotka jo koskevat

lesboparien omia lapsia, tukevat kuitenkin tulosta, että vanhemman seksuaalinen orientaatio

ja sosiaalinen parinvalinta ei vaikuta lapsen sukupuoli-identiteetin kehitykseen (Golombok et

al., 1997; Brewaeys et al., 1997; Chan et al., 1998). Vaikka tutkimukset ovat uusia, ovat lapset

kuitenkin jo ohittaneet ratkaiseviksi ajatellut varhaiset vuodet. Näin ollen on vahvaa näyttöä siitä,

että omien vanhempien seksuaalinen parinvalinta ja lapsen kasvaminen homoseksuaalisten vanhempien

kanssa ei vaikuta ihmisen sukupuoli-identiteettiin.

28

Sosiaalisen sukupuolen normatiivinen kehittyminen on paljon monimutkaisempi kysymys. Kyseessä

on myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen käytäntö ja sopimus siitä, minkälainen naisen ja

miehen tulee olla. Vallitsevia odotuksia voidaan pitää monilta osin kahlitsevina sekä miesten että

naisten suhteen ja sukupolvi toisensa jälkeen onkin pyrkinyt niitä muuttamaan.

Asiaa on lähestytty tutkimuksellisesti monelta kannalta. Javaid (1993) tutki 26 lesboäidin odotuksia

ja toiveita koskien lastensa tulevaisuutta. Lesboäidit halusivat lastensa avioituvan ja saavan

lapsia aivan kuten kontrolliryhmässä olevat heteroäiditkin. Greenin ja hänen työryhmänsä

tutkimuksessa (Green et al., 1986) tarkasteltiin 56 lesbo- ja 48 heteroäidin lapsen leluja, leikkejä,

pelejä ja mieliohjelmia televisiosta. Ryhmien välillä ei löytynyt eroja. Hoefferin tutkimuksessa

(1981) sitä vastoin lasten lelut olivat lesboperheissä vähemmän sukupuolisidonnaisia kuin heteroperheissä.

Ylipäätänsä tiedetään, että äidit valitsevat lapsilleen vähemmän sukupuolistereotyyppisiä

leluja kuin isät, joten erot lesbo- ja heteroperheiden välillä voivat selittyä isien valinnoilla.

Erot ovat kaiken kaikkiaan hyvin pienet.

Lapsia itseään koskevissa tutkimuksissa ei löydetä systemaattisia eroja tyttöjen tyttömäisyydessä

ja poikien poikamaisuudessa hetero- ja homoperheiden lasten välillä (Green, 1978; Hoeffer,

1981; Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Patterson, 1994; Brewaeys et al., 1997;

Brewayes ja Golombok, 1997; Golombok et al., 1997), joskin yksittäisissä tutkimuksissa voidaan

raportoida pieniä eroja suuntaan tai toiseen. Greenin tutkimuksessa (Green et al., 1986) lesboäitien

lapset kertoivat osallistuvansa monipuolisempiin leikkeihin ja toimintoihin koulussa ja naapurustossa

kuin heteroäitien lapset. Näiden lasten äidit kertoivat, että heidän tyttärensä leikkivät

jokus autoilla ja harrastivat aika ajoin rajuja fyysisiä leikkejä; poikien suhteen ei tullut eroja. Molempien

lapsiryhmien käyttäytyminen oli kuitenkin normaalin rajoissa. Reesin tutkimuksessa

(1979, ref. Patterson 1992) puolestaan lesboäitien tyttäret olivat feminiinisempiä kuin heteroäitien

tyttäret. Aineisto oli kuitenkin melko pieni, vain 12 lesboäidin tytärtä.

Gottman (1990, ref. Patterson 1992) tutki aikuisia ja vertasi kolmea naisryhmää keskenään. Kyseessä

olivat 35 lesboäidin tytärtä, 35 heteroäidin tytärtä, jotka olivat eronneet ja asuivat yksin, ja

35 heteroäidin tytärtä, jotka olivat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin. Naiset olivat 18 ¿ 44

vuoden ikäisiä. Näidenkään ryhmien naiset eivät eronneet toisistaan naisellisuuden suhteen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että mitään systemaattisia eroja ei ole lasten sosiaalisen sukupuolen

kehityksessä sen mukaan, mikä vanhemman seksuaalinen suuntautuminen on. Tärkeä tutkimustulos

on myös se, että lapsi kasvaa sosiaalisesti tytöksi ja pojaksi riippumatta vanhempiensa

sukupuolesta. Aikaisempi oletus, jonka mukaan isän läsnäolo oli välttämätön, jotta pojasta tulisi

poikamainen, ei näytä pitävän paikkaansa. Lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymistä ei selitä

yksinkertainen mallioppiminen, vaan se on paljon monimutkaisempi prosessi ja näyttää tapahtuvan

vuorovaikutuksessa laajemman ympäristön kanssa.

Seksuaalinen suuntautuminen määritellään useimmiten seksuaalisen parinvalinnan mukaan.

Vaikka seksuaaliset mieltymykset liikkuvat jatkumolla heteroseksuaalisuuden ja homoseksuaalisuuden

välillä, käsitellään seksuaalista orientaatiota tavanomaisessa keskustelussa kolmiluokkaisena.

Pari voidaan valita vastakkaisesta (heteroseksuaali) tai samasta (homoseksuaali) sukupuolesta

tai molemmista (biseksuaali).

Sukupuolinen suuntautuminen tulee esille vasta murrosiässä ja sen jälkeen, joten sen tutkimiseen

tarvitaan pitkiä seurantoja ja tutkimusta aikuisista. Tämän vuoksi tutkimuksen kohteena ovat

olleet nimenomaan heteroavioliitossa syntyneet lapset, jotka ovat viettäneet suuren osan lapsuuttaan

ja nuoruuttaan homoseksuaalisen vanhempansa kanssa. Näiden tutkimusten mukaan seksuaalinen

suuntautuneisuus ei näytä liittyvän vanhempien parinvalintaan eikä siihen, miten suuren

29

osan lapsuudestaan lapsi on elänyt homo- tai lesboperheessä (Huggins, 1989; Golombok et al.,

1983; Bailey et al., 1995; Golombok ja Tasker, 1997; ks. myös Patterson, 1992 ja Brewaeys ja

van Hall, 1997).

Tutkimuksissa on tavallisesti kysytty ihmisiltä parinvalinnasta. Seksuaalinen suuntautuminen on

kuitenkin monisyisempi ja rikkaampi kokonaisuus kuin vain parinvalinta ja se ilmenee prosessina

lapsen ja nuoren kehityksessä. Tasker ja Golombok (1997) haastattelivat tutkittaviaan ja kysyivät

nuoruudenaikaisista seksuaalifantasioista, ihastumisista, seksuaalisista kokeiluista ja lopulta parinvalinnasta

ja omasta kokemuksesta itsestä homona, lesbona tai heterona.

Tutkimus koski 27 lesboäidin ja 27 heteroäidin lasta, joiden kehitystä seurattiin 14 vuotta. Lasten

keskimääräinen ikä oli tutkimuksen alussa 9 vuotta ja lopussa 23 vuotta. Viimeisessä seurannassa

tavoitettiin 25 lesboäidin lasta ja 21 heteroäidin lasta. Tutkimuksen alkaessa perheet olivat yksinhuoltajaperheitä,

mutta vuosien saatossa äidit alkoivat seurustella ja äitien puolisot muuttivat

perheisiin.

Noin neljäsosa nuorista kertoi, että heillä oli nuoruudessa seksuaalista kiinnostusta ¿ fantasioita

ja ihastumisia ¿ myös samaa sukupuolta kohtaan. Tässä ei ollut eroja kasvutaustan eli äidin seksuaalisen

orientaation ja parinvalinnan mukaan. Kuitenkin lesboäitien nuoret olivat toimineet

tunteittensa mukaisesti useammin kuin heteroäitien lapset, eli heillä oli enemmän homoseksuaalisia

kokemuksia kuin heteroäitien nuorilla. Kun aikaa kului ja nuoret aikuiset hakeutuivat parisuhteisiin,

ei parinvalinnassa ollut eroja hetero- ja lesboäitien aikuisten lasten välillä.

Näyttääkin siltä, että homoseksuaaliset fantasiat ja ihastumiset ovat nuoruusiässä tavallisia riippumatta

perhetaustasta. Tämä on tuttua ja tukee aikaisempia käsityksiä seksuaalisesta kehityksestä.

Homoseksuaalisia kokeiluja sitä vastoin on enemmän homoseksuaalisissa perheissä kasvaneilla.

Tämän voidaan ajatella johtuvan siitä, että näille nuorille omien fantasioiden ja ihastuksen

mukainen toiminta oli sosiaalisesti hyväksytympää kuin heteroperheiden lapsille. Homoseksuaaliset

kokeilut eivät kuitenkaan näytä johtavan homoseksuaalisuuteen. Seksuaalinen parinvalinta

ja identifioituminen heteroksi, homoksi tai lesboksi ei puolestaan näytä riippuvan perhetaustasta.

Tutkimusten tulokset ovat mielenkiintoiset ajatellen seksuaalisen orientaation kehitystä ylipäätään.

Voidaan ajatella, että homoseksuaalisten vanhempien lapsilla kasaantuvat sekä homoseksuaalisuuteen

altistavat geneettiset että ympäristötekijät. Näin ollen voisi odottaa, että heistä kehittyisi

useammin homoseksuaaleja, mutta tutkimus ei ainakaan tällä hetkellä tue tätä. Tutkimustulos

onkin haaste homoseksuaalisuuden kehityksen teorioille. On tietysti huomattava edelleen, että

suurin osa tutkimuksista koskee lapsia ja aikuisia, jotka ovat kasvaneet aivan varhaisimmat vuotensa

heteroperheessä. Lisäksi on huomattava, että seksuaalinen suuntautuminen saattaa muuttua

elämänkulun myötä, mikä voi aiheuttaa eroja homo- ja heteroperheitten lasten välille myöhemmin.

Lasten sosiaalinen kehitys

Lapsen sosiaalinen kehitys on ollut erityinen huoli niin homojen ja lesbojen omassa keskuudessa

kuin pohdittaessa homoperheiden oikeutusta. Vanhemman seksuaalista suuntautumista on pidetty

sosiaalisena leimana, jonka vuoksi lapsi joutuu tovereidensa kiusaamaksi ja eristämäksi. Edelleen

on pelätty sitä, että lapsen itsetunto kärsii ja sosiaalinen kehitys vaikeutuu.

30

Golombokin, Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa kerättiin äideiltä systemaattista tietoa

lasten ystävyyssuhteista. Materiaalin arvioi tutkija, joka ei tiennyt lasten perhetaustaa. Molemmissa

ryhmissä kaksi lasta kärsi selvistä sosiaalisista ongelmista ja noin kolmannes lievemmistä

vaikeuksista liittyen arkuuteen, riitelyyn tai vaikeuksiin ylläpitää ystävyyssuhteita. Ryhmien välillä

ei sitä vastoin ollut eroa. Green et al. (1986) tutkimuksessa 56 lesboperheen lasta arvioi itsensä

yhtä suosituiksi kuin heteroperheitten lapsetkin (48), eikä äitienkään arvioinneissa ollut

eroja liittyen lasten sosiaalisuuteen ja sosiaalisiin taitoihin. Lapset näyttävät kuitenkin olevan

tietoisia ympäristön negatiivisista asenteista ja suojaavan itseään aktiivisesti syrjinnältä. He valitsevat

ne ystävät, joille he kertovat perhesuhteistaan ja joita he kutsuvat kotiinsa (Javaid, 1993;

Tasker ja Golombok, 1995).

Tasker ja Golombok (1995) tutkivat nuoria aikuisia (keski-ikä 24 v) ja kyselivät heidän aikaisempia

kokemuksiaan kiusatuksi tulemisesta. Lesboperheissä kasvaneet (25) ja heteroperheissä

kasvaneet nuoret (25) eivät eronneet toisistaan kiusaamiskokemusten määrän suhteen. Lesboperheitten

lapsia, erityisesti poikia, oli kuitenkin kiusattu enemmän kuin muita omaan seksuaalisuuteen

liittyvillä asioilla. Lesboperheissä kasvaneet olivat myös nuoruusiässä kokeneet perheensä

erilaisuuden jonkinasteisena ongelmana, vaikkakaan eivät varhaisemman lapsuuden aikana tai

murrosiän jälkeen. Tämä saattaa liittyä siihen, että nuoruusiässä on tärkeätä olla samanlainen

kuin muut nuoret.

Tutkimukset osoittavat, että lesboperheiden lasten kyvyt solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita ovat

samat kuin muiden. Lasten ystävyyssuhteet kehittyvät samoja polkuja homo- ja heteroperheissä.

Lapset näyttävät löytävän omat ystävänsä ja luovan omat ihmissuhdeverkostonsa myös tavallisesta

poikkeavissa perheolosuhteissa, eivätkä ole sen enempää eristettyjä ja yksinäisiä kuin

muutkaan lapset ja nuoret.

Homo- ja lesboperheiden lasten hyvät kokemukset sosiaalisesta ympäristöstä ovat yllättäviä.

Tutkimukset ovat pääosin tehty USA:ssa, Englannissa, Hollannissa, Belgiassa ja Kanadassa. Ainoa

suomalainen tutkimus käsittelee lesboperheitten nuorten perhekäsityksiä. Sen tulokset ovat

samansuuntaiset kuin ulkomaisten, vaikkakin sen aineisto on pieni, seitsemän nuorta (Ahola,

2000). Lasten hyvät kokemukset johtuivat ehkä siitä, että lesboperheet, jotka olivat hankkineet

lapsia, tai lesboäidit ja homoisät, joille lapset olivat jääneet, pystyivät valitsemaan asuinpaikkansa

ympäristön suvaitsevaisuuden mukaan tai vanhemmat tekivät aktiivisesti itse työtä ympäristön

asenteiden pehmittämiseksi omille lapsille. On mahdollista, että jos perhe asuu hyvin homokielteisellä

alueella, jossa perhe eristetään ja leimataan, joutuvat myös lapset saman kohteeksi.

Yhteenveto:



Pohdintaa

Tutkimuksia on kertynyt jo melko paljon. Tutkimusaineistot olivat alkuvaiheessa hyvin pieniä

alle kymmenen henkilön aineistoja, nykyään jo suurempia. Aineistot saatiin alkuvaiheessa esimerkiksi

ilmoittamalla homoseksuaalien julkaisuissa, ja voidaan olettaa, että tutkimuksiin valikoitui

hyvin selviytyviä perheitä. Toisaalta myös vertailuryhmät valittiin vastaavilla menetelmillä,

joten aineistot vinoutuivat samaan suuntaan. Täytyy myös muistaa, että homoseksuaaliset

perheet ovat hyvin pieni ja syrjitty vähemmistö, jolta on myös otettu lapsia pois. Suurten, edustavien

aineistojen kerääminen on näissä oloissa mahdotonta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Asenteet ovat avoimemmat ja keinohedelmöitys on tuonut uudenlaisen mahdollisuuden tutkia

lesboperheitä yhdessä muunlaisten perheiden kanssa. Merkittävää on se, että uudet tutkimukset

näyttävät vahvistavan ja rikastuttavan aikaisempia tuloksia.

Tutkimustulokset ovatkin hämmästyttävän yhdensuuntaiset: ne painottavat ihmissuhteiden ja

vanhemmuuden merkitystä. Lasten kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista

vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai

mies. Perherakenne ja vanhempien sukupuoli eivät sitä vastoin näytä olevan erityisen tärkeitä.

Lasten kehityksen vaikeuksiin puolestaan vaikuttavat samat tekijät niin hetero- kuin homoperheissä:

ongelmat perheen ihmissuhteissa ja erityisesti vanhempien keskinäisissä väleissä, vanhempien

mielenterveyden häiriöt, vanhemmuuden pettäminen ja perheen taloudellisen tilanteen

romahtaminen. Nämä ongelmat eivät ole riippuvaisia vanhempien sukupuolesta.

Tutkimukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, etteivät erilaiset perheet olisi toisistaan poikkeavia

kasvuympäristöjä. Tutkimusten lähtökohtana on ollut tarkastella homoseksuaalisiin perheisiin

liittyviä kielteisiä uskomuksia ja tutkimusasetelmat ovat olleet sen mukaiset. Nyt olisi aika jatkaa

tutkimuksia toisista lähtökohdista. Jokaisessa perhemuodossa, niin hetero- kuin lesboperheessä,

niin yksilapsisessa kuin kahdeksanlapsisessa perheessä on omat haavoittuvuutensa ja omat vahvuutensa.

Perhetutkimuksessa olisi nyt edettävä tutkimaan perheiden rikasta kirjoa ilman moraalisia

kannanottoja. Tähänastinen tutkimus on osoittanut, että moralisoimiselle ei ole perusteita.