9 kk ja " vaikea" temperamentti/pikku kitisijä?

Ei siihen meillä auttanut muu kuin aika. Tuossa 1v 3 kk - 1v 6 kk välillä alkoi helpottaa, ja nyt on ihana kolmevuotias neiti, joka tietää mitä tahtoo. Voit siis varautua, että sunkin tyttös ehkä tulee kiukuttelemaan paljon, kun ei asiat mene hänen mielen mukaan ;) Nykyään on jo helppoa, vaikka silloin pahimpana kitinäaikana ei paljoa naurattanut, kun vauva kitisi 24/7, jos ei saanut olla sylissä viihdytettävänä.

Meillä myös esikoistyttö oli tuollainen. Nyt 3v eihän se tempperamentti mihinkään ole kadonnut, ilmenee vain eri tavalla eri vaiheissa lapsen kasvaessa.

kävi jo hermostuttamaan jossain vaiheessa, kun se itki koko ajan. Nyt poika on 4,5 v ja on vieläkin jotenkin " omistushaluinen" . Siis osaa leikkiä yksinkin, mutta kun saa päähänsä, että jonkun pitää leikkiä hänen kanssaan, niin sitten se kitinä taas alkaa.

Mutta ei yhtään kuulostanut tutulta tuo sun tekstisi. Ensinnäkään se vauva ei ikinä kitissyt, vaan parkui täyttä kurkkua. Toiseksi olisin ollut tosi onnellinen, jos vauva olisi nukkunut edes vaunuissa tai sylissä, mutta kun ei missään, ei sängyssä, vaunuissa, sylissä, autossa, melussa, hiljaisuudessa...



Ja kolmanneksi meillä ei se parkuminen helpottanut minkään kehitysvaiheen myötä. Paitsi sitten vihdoin 2 v 2 kk iässä, kun alkoi puhumaan, niin silloin moni parku jäi vähemmälle, kun lapsi oppi sanomaan, mikä meni hänen mielestään pieleen.



Ainoa tutulta kuulostava juttu oli tuo sylissä viihtyminen, että aina olisi halunnut olla vain sylissä, yötä päivää. Ja niin sitten olikin. Tehtiin miehen kanssa nukkumisvuorot ja kahden tunnin välein vaihdettiin huutajavauvan kantajaa. Siinä meni yöt rattoisasti puoli vuotta tuolla järjestelyllä.

Oon kyllä pitänyt sitä harvinaisen tavallisena keskivertovauvana. Mutta niinhän sinä laitoitkin vaikean lainausmerkkeihin.



Joten tältä pohjalta mun neuvoni on, että älä hermostu, anna mennä vaan, hyvin sä pärjäät!

Meillä ei ole mihinkään helpottanut ja lapsi on nyt neljävuotias. Ärrin purrin vähän väliä, mutta nyt helpottaa se, etten enää odota hänen muuttuvan miksikään, ainakaan paikallaan istuvaksi nukeksi. Ymmärän jo, että huuto loppuu meiltä sitten, kun esikoinen muuttaa pois kotoa.

Vierailija:

Mutta ei yhtään kuulostanut tutulta tuo sun tekstisi. Ensinnäkään se vauva ei ikinä kitissyt, vaan parkui täyttä kurkkua. Toiseksi olisin ollut tosi onnellinen, jos vauva olisi nukkunut edes vaunuissa tai sylissä, mutta kun ei missään, ei sängyssä, vaunuissa, sylissä, autossa, melussa, hiljaisuudessa...

Ja kolmanneksi meillä ei se parkuminen helpottanut minkään kehitysvaiheen myötä. Paitsi sitten vihdoin 2 v 2 kk iässä, kun alkoi puhumaan, niin silloin moni parku jäi vähemmälle, kun lapsi oppi sanomaan, mikä meni hänen mielestään pieleen.

Ainoa tutulta kuulostava juttu oli tuo sylissä viihtyminen, että aina olisi halunnut olla vain sylissä, yötä päivää. Ja niin sitten olikin. Tehtiin miehen kanssa nukkumisvuorot ja kahden tunnin välein vaihdettiin huutajavauvan kantajaa. Siinä meni yöt rattoisasti puoli vuotta tuolla järjestelyllä.

Meillä kanssa se " helpompi" oli ap kuvaileman kaltainen vauvana ja se " oikeasti temperamentinen" kyllä ei ole koskaan kitissyt vaan antoi tulla ihan täydeltä laidalta.



Tsemppiä!

Ei tietenkään koskaan jokainen, mutta eikö se kuitenkin ole enemmän tavallista kuin harvinaista.

Mutta tuo oli ihan hyvä muistutus, että loppuuhan se huuto sit, kun muuttaa kotoa. Eikä koulun alkuunkaan oo enää monta vuotta (meidän muru vajaa 3-vuotias nyt), joten sit saadaan aamupäiviksi rauha. Enintään opettaja koululta soittelee :-)

Vierailija:

Meillä ei ole mihinkään helpottanut ja lapsi on nyt neljävuotias. Ärrin purrin vähän väliä, mutta nyt helpottaa se, etten enää odota hänen muuttuvan miksikään, ainakaan paikallaan istuvaksi nukeksi. Ymmärän jo, että huuto loppuu meiltä sitten, kun esikoinen muuttaa pois kotoa.

ja on niin julmetun tempperamenttinen että oksat pois. joka päivä on täynnä draamaa kun neiti ei saa tahtonsa mukaan ja purskahtaa sydäntäsärkevään itkuun. ja huutaa kahta kauheemmin kun ei edelleenkään saa tahtoaan läpi. tasan kaikesta tapellaan, mitään ei saa tehtyä ilman huutoa ja karjumista. meidän lapset ei vaan ymmärrä mitään ellei niille huuda naama punaisena. mutta mullapa onkin härkä ja leijona täällä kotona.

Vai onko tää vain masentanut?

nyt meidän " kitisijä poika" on kohta ja 5 v ja edelleen on luonne tallella :-) Lyhtpinnainen ja tulisieluinen, mutta samalla todella aktiivinen touhuaja, organosoija ja osaava lapsi.



Nyt meidän toinen lapsi on 6 kk ja on luonteeltaan ihan erilainen. Viihtyy välillä itekseen lattialla pitkiäkin aikoja ja pinna ei pala edes vaatteita pukiessa...



Että kyllä ne vauvat ja lapset ovat niin erilaisia. mutta iänkanssa on siis esikoisen kanssa helpottanut ja vaikea temperamentti on kääntynyt pääosin hyväksi asiaksi. saas nähdä milainen tästä helpommasta vauvasta sitten tulee taaperoiässä jne.

Vaativa huusi, ei kitissyt. Helppo vauva oli sellainen, että kitisi kyllä, mutta just lelulla tai jollain sai houkuteltua. Vaativa tiesi heti synnäriltä lähtien mitä halusi (ja varsinkin mitä EI halua) eikä se muuttunut vaikka olisi mitä lelua heiluttanut nenän edessä.

kyllä sellainen joka antoi tulla suoraa huutoa. Siihen ei auttanut sitten mikään. Meillä kyllä kitinät ja huudot vähenivät 10 kk eteenpäin.



Nyt vajaa 2v ja minusta suht helppo tapaus. Ei kai lapsi koskaan täysin helppo ole vaan aina ne työllistää. Välillä on huonompia päiviä, mutta eiköhän meillä kaikilla ole.