Mikä on mielestäsi lapsiperheen rankin ikävaihe?

Meillä on kolme lasta joista vanhimmat alkavat nyt olemaan täysi-ikäisiä.

En ole kokenut mitään vaihetta lasten kanssa raskaana. Pikemminkin päinvastoin.

Jossain vaiheissa vain on vähän enemmän iloa kuin toisissa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

1-100 ovat ne ihmiselämän pahimmat ikävuodet. Sitten helpottaa.

Esiteini tyttö osaa ainakin meillä olla ihan hurjan hankala. Suorastaan ilkeä ja kaikesta välinpitämätön. Sanon siis tämän 12-13v vaiheen. 

Pikkulapsiaika oli ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun ADHD-kiljukaulan tai muuten kusipäägeenit perineen lapsen kanssa kaikki ikävaiheet ovat varmasti omalla tavallaan aivan älyttömän rankkoja.

Suurimmassa osassa ADHD-lapsia ei edes ole mitään vikaa. Jos viaksi ei lasketa sitä, että vanhemmat eivät halua pitää lapselle kuria ja sitten selittelevät kauhukakaran käytöstä "ADHD:lla".

Sanoisin että monissa todellakin on vikaa, mutta on täysin kyseenalaista onko diagnoosin määritelmä ja lääkitys oikeita. Joku perustavaa laatua vika on lapsessa joka on pienestä pitäen ilkeä ja käyttäytyy kuin ääliö. Olen nähnyt sellaisia lapsia ns. fiksuilla ja vastuullisillakin vanhemmilla. Kun taaperoikäinen pieni lapsi haukkuu toista lasta rumaksi tai nauraa ivallisesti tönäistyään toisen lapsen kumoon, niin mun mielestä se lapsi ei ole sairas vaan luontaises

Tuossa lapsen käytöksessä kyllä on aika vahvasti kyse vanhempien käytöksestä. Jos lapsi haukkuu toista niin se on opittua. Valitettavasti ne sinun näkemäsi fiksut vanhemmat on todennäköisesti kotonaan aivan jotain muuta jos heidän lapsi on niin kamala kuin annat ymmärtää.

Esikoisen vauva-aika oli rankkaa, kun se ei nukkunut oikein ikinä, myös 3-vuotisuhma oli rasittavaa ja koulun aloitus kaveriongelmineen. Teini-ikä oli helppo. 

Toisella lapsella eskari ja ala-aste olivat vaikeita. Hän yritti kovasti keskittyä koulussa ja koulussa kiusattiin, mutta opettajat luulivat, että kaikki on hyvin. Kotona hän sitten sai raivareita ja läksyjen teko oli hyvin vaikeaa. Hänellä on ADD ja autismi, mutta tutkimuksiin päästiin vasta yläasteella, koska ongelmat eivät näkyneet koulussa.

Yläasteella koulunkäynnistä ei tullut enää mitään. Hän oli jatkuvasti sairaana, flunssaa, pääkipua ym, ei siis koskaan lintsannut, mutta syyt olivat pohjimmiltaan psyykkisiä. Hänellä oli burn out, masennusta ja ahdistusta ja hän joutui lopulta psykiatriselle osastolle. Osastojakson jälkeen vointi on ollut huomattavasti parempi, mutta kokoajan on huoli, että tuleeko takapakkia. 

Alle kouluikäisen kanssa on pääasiassa raskasta. Tauotonta ns. työtä, uhmakiukuttelua, vahtimista. Ei voi jättää hetkeksikään edes pikaisen kauppareissun ajaksi yksin. Toki sekaan mahtuu niitä hyviä ja iloisia hetkiä, mutta huomattavasti enemmän sitä epämiellyttävää aikaa. 

7 lasta. Ovat 2-21v. Rankin ikävaihe on niin yksilöllistä jokaisen kohdalla. Kuopuksen kohdalla se oli ehdottomasti pieni keskoisuus (rv26) minkä vuoksi alku oli hyvin epävarmaa. En mä osaa eritellä, ehkä mulla on ollut helpot lapset tai itse olen niin hyvä äiti :) No ei vaiskaan, mutta kaikki kehitysvaiheet kuuluu lapsen elämään eikä ne minusta ole ollut rankkaa kun on asennoitunut siihen, että on koliikkia, uhmaa, uuden opettelua, kasvua, iloa ja surua, teiniangstia ja kehitystä aikuisuuteen.

Nk. Murrosikä on vaikeinta,kun ei heistä ota selvää mikä on hätänä ja onko kaikki ok. Muutenkin kun kaveripiiri kasvaa, niin täytyi valvoa kenen kanssa kulkivat. Kyllä huokasin kun täyttivät 18 tai oikeastaan vasta yli 20v pystyi vasta luottamaan, että osaavat toimia oikein. 

Vauvasta murrosikään oli mukavaa aikaa, kun pyörivät vielä jaloissa ja kaverit kävivät kyläilemässä. Oli mukava olla osana heidän elämää, suunnitella reissuja, viettää joulua ja uutta vuotta. Lapset ovat niin innolla mukana. Nyt aikuisena heillä jo omat jutut, ei saa kysellä, ei huolehtia, miniät ovat kuin riivinrautoja, kyläilevät vain omien vanhempiensa luona. Pojat eivät asiaan puutu, vaikka sanovat, että tulisivat kyllä käymään, jos se miniälle sopisi joskus. Rahaa tiukassa paikassa pyydetään kyllä meiltä, ei miniän vanhemmilta. 

Uppp

Aivan ehdottomasti päiväkotivuodet! Vauva-aika ja teini-ikä helpointa, alakoulukin lasten leikkiä verrattuna päiväkotiaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Aivan ehdottomasti päiväkotivuodet! Vauva-aika ja teini-ikä helpointa, alakoulukin lasten leikkiä verrattuna päiväkotiaikaan.

Tämä

Ikävuodet nollasta kahteenkymmeneen.

Kuulemma pikkulapsivaihe ja silloin meillekin lapsettomille riittää aikaa ystävänä, kun ei pääse mihinkään ilman apuja.

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun ADHD-kiljukaulan tai muuten kusipäägeenit perineen lapsen kanssa kaikki ikävaiheet ovat varmasti omalla tavallaan aivan älyttömän rankkoja.

Suurimmassa osassa ADHD-lapsia ei edes ole mitään vikaa. Jos viaksi ei lasketa sitä, että vanhemmat eivät halua pitää lapselle kuria ja sitten selittelevät kauhukakaran käytöstä "ADHD:lla".

Se joka väittää adhd-lasta villiksi kauhukakaraksi ei ymmärrä adhd:sta yhtään mitään.

Kyllä se oli ikävuodet 2-5. Koko ajan joku uhma päällä, jatkuva sairastelukierre, huonosti nukutut yöt. Samaan aikaan piti käydä jo täysipäiväisesti töissä.  Koululaisten kanssa on iisimpää. Jää jo aikaa ja energiaa omillekin harrastuksille. 

Vierailija kirjoitti:

Siihen kouluiän raskauteen voivat vanhemmat itse vaikuttaa. Esim. lasta ei ole pakko laittaa mihinkään ohjattuihin harrastuksiin saati sitten kyydittää lasta sinne. Sen ikäinen oppii myös tekemään paljon kotitöitä kunhan vain opettaa (esim. ruuanlaitto).

Toki, jos haluaa olla antamatta lapselle mahdollisuuksia toteuttaa itseään haluamallaan tavalla ja luomaan kaverisuhteita samanhenkisten ihmisten kanssa.

Omalla lapsella ei ole yhtään sydänystävää koulussa. Harrastuksessa on ne parhaat ystävät. Olisi aika karu ajatus, että lapsi ei saisi harrastaa minun mukavuudenhalun vuoksi ja jäisi paitsi oikeista ystävyyssuhteista.

Ikävuodet 0-3, kun lapsi ei nukkunut käytännössä ollenkaan. En ole koskaan ollut niin väsynyt ja minulle jäi pysyvä unihäiriö.

Adhd lapset ovat ihan tavallisia lapsia, mutta vähän tavallista vilkkaampia. Oikeanlaisessa perheessä heidän elämänsä voisi olla toisenlaista. Olen huomannut, että monilla lapsilla on myös itse aiheutettu adhd. Kannattaa googletella. Se tulee, kun istuu aamusta iltaan älylaite kourassa.

Kyllä se meillä oli se kun lapset ei olleet menneet vielä kouluun, mutta vanhemmat oli töissä. Eli päiväkotivaihe. Helpotti kyllä paljon, että osa noista vuosista meillä oli kotona lastenhoitaja. Mutta siinä vaiheessa kun vanhin meni eskariin, niin kaikki meni päiväkotiin. Se vieminen ja hakeminen ja töihin ehtiminen ja lapset siinä iässä, että niitä piti pukea ja passata.

Ala-asteiässä lapset ovat jo itsenäisempiä. Onnistuu aamupala, kävelevät edes takaisin kouluun. 

 

Nyt nuorimman lapsen ylioppilasjuhlat on joulukuussa, joten onneksi kaukana on tuo vaihe.