Eurostatin uusimmat tilastot tänään: Suomen työttömyysluvut Euroopan surkeimpia
Suomen työttömyys noussut eniten Euroopassa, ykkössijasta jäätiin elokuussa 0,2 prosenttiyksikköä.
Työttömiä on Suomessa nyt enemmän kuin melkein missään muussa Euroopan maassa. Myös Ruotsin työttömyysaste nousi Euroopan kyseenalaiseen kärkijoukkoon.
Espanjan työttömyysaste elokuussa 10,3, Suomen 10,1 ja ruotsin 8,8 %. Tässä EU:n kolmen kärki.
https://yle.fi/a/74-20186105
Suomen työttömyys pysyttelee Euroopan surkeimpien maiden kärjessä. Suomi pitää kakkossijaa heti Espanjan jälkeen.
Euroopan komission tilastovirasto Eurostat julkaisi tänään kaikkia EU-maita koskevat tiedot kunkin maan työttömyysasteesta. Tiedot kertovat elokuun tilanteesta.
Kerroimme kuukausi sitten, että Suomi on kivunnut kyseenalaiselle kakkossijalle työttömyystilastoissa heti Espanjan jälkeen. Ykkössijaa yhä pitävän Espanjan työttömyys on hellittänyt hitusen elokuussa ja Suomen taas hieman paisunut. Nyt maiden työttömyystilanne näyttää lähes yhtä huonolta.
Pylkkänen: Muissa maissa tilanne on jo helpottanut
Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä pitää Suomen tilannetta monella tavalla heikkona. Suomen työttömyys kasvaa suhteessa muihin EU-maihin.
Meillä työttömyys on kasvanut samaan aikaan, kun muissa perinteisen työttömyyden maissa työttömyys on hellittänyt.
Suomessa on jo Euroopan korkein miesten työttömyys. Joka kymmenes suomalaismies on ilman töitä.
Espanja 10,3 %
Suomi 10,1 %
Ruotsi 8,8 %
Viro 8,2 %
Kreikka 8,1 %
EU-maat 5,9 %
Kiitos Orpo ja Purra!
Kohta mennään Espanjan ohi.
Kommentit (28)
VM:n sanomiset joutuvat naurettavaan valoon. Onko tuo ministeriö kokoomuksen työkalu???
Tätä saa, kun äänestää valtaan sekoomuksen ja pershuorat.
Ja nyt persujen kannatus noussut 2 % Ylen gallupissa, onko nää kansalaiset sekoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä se kuuluisa työvoimapula?
Muistan että silloin puhuttiin kovasti kriisistä, kun oli työvoimapulaa (jossain), mutta nyt siis ei ole kriisi, kun työttömyys on noussut EU-maiden huipulle.
No nyt se työvoimapula on helpottanut, joten kriisi on ohi ja valtakunnassa jälleen kaikki hyvin
OrpoPurraSatosen Ruotsinmalli toimii - Menimme heittämällä työttömyydessä ohi ja pian EU:n kärkeen
Eurostatin tänään julkaisemien työttömyyslukujen mukaan Suomen työttömyysaste on EU-maiden toisiksi korkein ja nousussa, kun taas 0,2 % eroa pitävässä Espanjassa laskussa. Miesten työttömyys on jo Suomessa Euroopan korkein.
Espanja 10,3 %
Suomi 10,1 %
Ruotsi 8,8 %
Viro 8,2 %
Kreikka 8,1 %
EU-maat 5,9 %
Orpo, Purra, Satosen Ruotsinmalli toimii aivan selvästi kun olemme menneet jo reippaasti ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen VM kommentoi ettei mitään suurtyöttämyyttä ole olemassakaan
Kyllä on pokkaa VM:n virkamiehillä. Heidän kaikki laskelmansa mennyt täysin pieleen ja vielä virkavastuullisina puhutaan täyttä palturia.
Kunpa meillä olisi yhtä pätevä presidentti kuin USAlla. Virkamies olisi jo etsimässä uusia, hänelle paremmin soveltuvia, haasteita. Kenties suoramainonnan tai puhelinmyynnin parista.
persulla ei mitään hajua kuka talouspolitiikasta päättää. tämä menee täysin hallituksen ja et enkin vvm Purran piikkiin
Persuthan luulee, että Sanna Marin tekee edelleen kaikki päätökset Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri eilen VM kommentoi ettei mitään suurtyöttämyyttä ole olemassakaan
Kyllä on pokkaa VM:n virkamiehillä. Heidän kaikki laskelmansa mennyt täysin pieleen ja vielä virkavastuullisina puhutaan täyttä palturia.
Kunpa meillä olisi yhtä pätevä presidentti kuin USAlla. Virkamies olisi jo etsimässä uusia, hänelle paremmin soveltuvia, haasteita. Kenties suoramainonnan tai puhelinmyynnin parista.
persulla ei mitään hajua kuka talouspolitiikasta päättää. tämä menee täysin hallituksen ja et enkin vvm Purran piikkiin
Lipponen ja Sale veivät Suomen euroon. Ei ikinä sopeuduttu siihen. Missä Suomen tukipaketti????
Ei Suomessa ole suurtyöttömyyttä, ei ole, ei ole, ei ole, ei ole. ei, ei, ei, EI.EIIIIIIIIII!!!!! MENKÄÄ KULUTTAMAAN!