Miksi nykyistä hallitusta syytetään aina kaikesta?
Ihmettelen sitä, että mitä ihmeellisimmät asiat ovat aina muka hallituksen syytä. Jostainhan se maksettava velka on tullut, eikä se ole nykyisen hallituksen syytä.
Samaan aikaan valitetaan valtion velkaa, mutta ei hyväksytä leikkauksia eikä ymmärretä sitä, ettei sitä rahaa voi enempää antaa kuin sitä ei ole. Sitten ollaankin jo kinuamassa miksei oteta lisää velkaa. Tietysti itse on tehty se ratkaisu, että pikavipit on otettu ja käytetty, sitten voivotellaan sitä, kun ei saada valtiolta tukea, että valtio ne maksaisi - ja toivotaan valtion ottavan lisää velkaa.
Ihmettelen ihmisten kykenemättömyyttä katsoa peiliin ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Ja ennen kuin joku vetää sairauskortin niin sanon jo nyt heti alkuun, että "ei, en tarkoita, että sairaiden ja työkyvyttömien pitäisi kyetä töihin" ja "ei, en tarkoita, että lääkkeet pitäisi jättää sairaille antamatta". Sitä mieltä kyllä olen, että vanhempien pitäisi huolehtia lapsistaan, ja vastavuoroisesti lapsien vanhemmistaan, jos tuet eivät ole riittävät.
Kommentit (16)
Ensi kerralla äänestät sitten toisin.
Onneksi perussuomalaiset ei syyttäneet edellistä hallitusta kaikesta ja niin muuten, jatkavat edelleen syyttelyä, vaikka Purra ja perussuomalaiset on nyt hallituksessa ja kakkospuolueen asemassa ja voisivat ihan oikeasti tehdäkin jotain, mutta Marinin syyttely vain jatkuu.
Nyt kumminkin PÄÄASIA ETTÄ PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI KOLMESSA VAALEISSA PERÄKKÄIN KAKSIKOLMASOSAA POHJAMUTIIN JA TIPPUU EDELLEEN KUIN VANHAN ÄIJÄN KULLI. 🤣🤣🤣
Tervetuloa demokratiaan. Jokaista hallitusta on jossain vaiheessa kritisoitu. Paalu paikalla tuulee käy sanonta eikä turhaan.
Samaa mieltä ap:n kanssa. Sama levy soi päivästä toiseen. Hallitus on huono, hallitus päättää väärin, hallitus sitä ja tätä. Tuntuu olevan kätevää, kun mihinkään ei tarvitse etsiä syyllisiä muualta, kun asiaan kuin asiaan on jo ennalta valmis syyllinen: hallitus.
Miksi nykyinen hallitus syyttää kaikesta edellistä hallitusta?
Ap. Huom.... Nyt on SDP kannatusmittauksissa ykköspaikalla.... Eikö olekin kivaa...🥳🥳🥳🥳🥳
Vihervassareiden masinoimaa vihapuhetta, jota ostetaan Pietarista.
Harmillista, että asioista ei voida keskustella asiallisesti, vaan keskustelu hukkuu toistuvasti tuohon hallituksen syyttelyyn ja sen komppaamiseen.
Vauvapalstan luuserit eli tukielätit vihervassut haukkuu hallitusta, ei näillä raukoilla ole muutakaan tekemistä kun tuet pienenivät eikä ole varaa istua baarissa.
Kun hallitus tuli valtaan, sen ensimmäinen homma oli kertoa, että nyt alkaa leikkaukset, ja kulutus lakkasi siihen paikkaan.
Mikä tahansa tervejärkinen hallitus aloittaa luomalla uskoa tulevaisuuteen, nämä ei taida olla tervejärkisiä.
Parhaita on ne keskustelut täällä, joissa on jotain negatiivista tapahtunut ennen vuotta 2023 (joista oikeuden päätös on tullut vasta nyt ja siksi uutisoitu) niin pistetään nykyhallituksen syyksi
Nykyään on muotia tuo minkä ap mainitsi. Eli itse eletään yli varojensa ja otetaan pikavippejä. Ja kun seuraukset tulevat vastaan, niin vastuunkantamisen sijaan syytetään hallitusta.
Vastuun kantaminen ei ole nykyään muotia. Puhutaan vain oikeuksista, mutta vastuista puhutaan vähemmän. Jo lapset tietävät oikeutensa, mutta heille ei ole opetettu niiden oikeuksien vastavoimana olevia vastuita.
nykyhallitus on itse miinoittanut pelikenttänsä.
huomasit varmaan aikanaan ylen artikkelin jossa todettiin että ylimmät tulodesit elävät suhteessa tuloihin eniten yli varojen, otetaan älyttömiä velkariippuvuuksia jne. suhteessa tulotasoon.
johtuu kateudesta muihin kun roikutaan instassa tms.?
"Ihmettelen sitä, että mitä ihmeellisimmät asiat ovat aina muka hallituksen syytä. Jostainhan se maksettava velka on tullut, eikä se ole nykyisen hallituksen syytä."
Mutta nyt tällä hallituskaudella otettava edellistäkin hallitusta suurempi velka on ihan tämän hallituksen syytä.
Nönnönnööö.