Maria Veitolan Milan Jaff -jakso hyllytettiin - Kertoo nyt Me Naisille seurauksista: Menetin uskoni elämään
Maria Veitola romahti viime vuonna kohun seurauksena, kun hänen sarjastaan tehty jakso Milan Jaffista hyllytettiin. Pelkkä mainospätkä sai aikaan someraivon, ja pian Veitola sai vihaviestien vyöryn - myös hänen lastaan uhattiin. Kohu syntyi siitä, että moni koki mainospätkän asettavan Jaffin huonoon valoon. Eli yleinen käsitys oli enemmän kielteinen, vaikka Veitola ei ehkä ollut sitä tarkoittanut niin.
Hän kertoo menettäneensä uskonsa ihmisiin, sairastuneensa masennukseen ja joutuneensa lääkkeiden varaan. Lopulta terapeutti ohjasi hänet psykiatrin vastaanotolle, mikä pelasti tilanteen. Veitola sanoo järkyttyneensä siitä, kuinka voimakkaasti ihmiset kommentoivat hänen toipumistaan ja jopa sitä, miltä hänen olisi pitänyt näyttää uupuneena.
Kommentit (57)
Maria, kasva aikuiseksi. Tuon ikäisen ihmisen itsetunto ja mieli ei pitäisi enää olla hiuksenohut ja murtua muiden ihmisen mielipiteistä/sanoista. Onko uhriutumisella ikinä saatu mitään muutosta aikaan. Uskomatonta tämä nykyaika!
Aika rankasti on ottanut hyllytyksen, mutta sellaisia julkisuudessa ruikuttajiahan nuo ovat. Nyberg samanlainen, itki viikkoja mediassa, kun Yle lakkautti sen ohjelman.
Ja hyvinhän Veitolalle näyttää käyneen, nyt on minä minä minä -podcast jo Ylelle.
Vierailija kirjoitti:
Siis moni koki, että mainospätkä saattoi tapon yrityksestä, pahoinpitelyistä, huumerikoksista ja ra i ska uksesta syytetyn Jaffin HUONOON VALOON? Siis Jaff ei ollut teoillaan saattanut itseään huonoon valoon, vaan sen olisi tehnyt Maria Veitolan ohjelma?
Aiheuttihan Maria Veitola senkin, että Tomi Metsäkedon ura tuhoutui.
Vierailija kirjoitti:
Kokenut toimittaja = täysin häikäilemätön ja ilman minkäänlaista arvostelukykyä sen suhteen pitäisikö joku juttu tehdä vai ei.
Ei ihme että suomimedia on syvällä kun joka toimituksen asenne journalismiin on tuo. Pääasia että kohutaan, öyh öyh t. mediamme
Olen kyllä eri mieltä. Jaff puhutti paljon, olisi ollut hyvin mielenkintoista nähdä se dokkari. Ihan sossupornon hengessä. Miksi rikollista pitää suojella julkisuudelta?
🇺🇦🇮🇱
Kaffebulla kirjoitti:

Miksi rikollisen pitää päästä valkopesemään valtakunnantv:ssä tekojaan? Sama media kuitenkin tuomitsee surutta vähänkin vääränlaisesta poliittisesta mielipiteestä koko voimallaan niin miksi konkreettisia tekoja pitää päästä vähättelemään.
Vierailija kirjoitti:
Siis moni koki, että mainospätkä saattoi tapon yrityksestä, pahoinpitelyistä, huumerikoksista ja ra i ska uksesta syytetyn Jaffin HUONOON VALOON? Siis Jaff ei ollut teoillaan saattanut itseään huonoon valoon, vaan sen olisi tehnyt Maria Veitolan ohjelma?
Mistähän tuonkin mahdoit tempaista kun ainakaan löytämäni jutut ei missään tuollaista väitä. Veitola sai kritiikkiä kun kansa ei tykännyt siitä että rikollinen päästetään selittelemään tekojaan telkkariin.
Olenko ainoa, jota olisi kiinnostanut Milan Jaffin tarina? Siitähän ei lopulta paljoa tiedetä.
Jaff on myös uhri, niin kuin itse asiassa suurin osa rikollisista. Kukin äiti voi miettiä esimerkiksi omaa yläkouluikäistä poikaansa. Mitä tälle kävisi, jos hän olisi yksin vuosikausia pyörimässä ympäri Eurooppaa ilman perhettä ja sukua? Mitä tapahtui lähtömaassa? Millaisia kokemuksia kertyi ennen Suomeen tuloa?
Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. Hän oli poika, joka olisi ollut kipeästi perheen tuen tarpeessa. Sen sijaan hän on ollut oman elämänsä heittopussi ja kehitti sitten itselleen identiteetin "isona rikollispomona". Se oli väärin ja virhe, mutta taustan huomioon ottaen ymmärrettävää.
Eettisesti olisi ollut väärin antaa mediahuomiota Jaffille. Kummallista, että Veitola ei tätä ristiriitaa ymmärrä. Ehkä media-alalla tulee vauhtisokeus, koska kenttä elää ja hengittää huomiotaloudesta.
"Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. "
Ymmärrän pointin. Silti on miljoonia ihmisiä, joilla on yhtä huonot lähtökohdat. He eivät kosta lähtökohtiaan väkivallalla toisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jota olisi kiinnostanut Milan Jaffin tarina? Siitähän ei lopulta paljoa tiedetä.
Jaff on myös uhri, niin kuin itse asiassa suurin osa rikollisista. Kukin äiti voi miettiä esimerkiksi omaa yläkouluikäistä poikaansa. Mitä tälle kävisi, jos hän olisi yksin vuosikausia pyörimässä ympäri Eurooppaa ilman perhettä ja sukua? Mitä tapahtui lähtömaassa? Millaisia kokemuksia kertyi ennen Suomeen tuloa?
Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. Hän oli poika, joka olisi ollut kipeästi perheen tuen tarpeessa. Sen sijaan hän on ollut oman elämänsä heittopussi ja kehitti sitten itselleen identiteetin "isona rikollispomona". Se oli väärin ja virhe, mutta taustan huomioon ottaen ymmärrettävää.
Inhoan teitä kuoliaaksiymmärtäjiä🤮💩🖕🏿
Yrittääkö tämäkin hömppätoimittaja saada jonkun journalistipalkinnon, kun alkoi vääntämään muka vakavasti otettavia dokumenttejä. Kyllä nämä mediapersoonat tuntuu olevan niin täynnä itseään, tulee mieleen joku arman alizadkin.. hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jota olisi kiinnostanut Milan Jaffin tarina? Siitähän ei lopulta paljoa tiedetä.
Jaff on myös uhri, niin kuin itse asiassa suurin osa rikollisista. Kukin äiti voi miettiä esimerkiksi omaa yläkouluikäistä poikaansa. Mitä tälle kävisi, jos hän olisi yksin vuosikausia pyörimässä ympäri Eurooppaa ilman perhettä ja sukua? Mitä tapahtui lähtömaassa? Millaisia kokemuksia kertyi ennen Suomeen tuloa?
Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. Hän oli poika, joka olisi ollut kipeästi perheen tuen tarpeessa. Sen sijaan hän on ollut oman elämänsä heittopussi ja kehitti sitten itselleen identiteetin "isona rikollispomona". Se oli väärin ja virhe, mutta taustan huomioon ottaen ymmärrettävää.
Olet ainoa. Ei muita kiinnosta pätkääkään tollanen sontaläjä, ei muu kuin se, kuinka äkkiä se saadaan viskattua ulos täältä ja pestyä kädet siitä ikuisiksi ajoiksi..
Vierailija kirjoitti:
Päätin jo vuosia sitten etten katso yhtään ohjelmaa missä Veitola esiintyy. Enpä näytä menettäneeni kovinkaan paljon.
Sama. Enkä voi sietää rouvan puhetyyliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis moni koki, että mainospätkä saattoi tapon yrityksestä, pahoinpitelyistä, huumerikoksista ja ra i ska uksesta syytetyn Jaffin HUONOON VALOON? Siis Jaff ei ollut teoillaan saattanut itseään huonoon valoon, vaan sen olisi tehnyt Maria Veitolan ohjelma?
Aiheuttihan Maria Veitola senkin, että Tomi Metsäkedon ura tuhoutui.
--->
Ööö...Ei muuten aiheuttanut. Netissä on saatavilla Tomin anteeksipyyntö, jossa hän tunnustaa olleensa monia kohtaan öykkärimäinen, etsineensä uutta naisseuraa turhan kärkkäästi ja yksipuolisella tahdonvoimalla. Myös juhliminen on välillä karannut käsistä, joten soppa on ollut valmis.
Marian ammatti on toimittaja. Toimittajat tutkivat ja kysyvät vaikeita kysymyksiä.

Kerrotko vielä että mikä se rikos oli mitä tomi teki jotta sai potkuja sieltä sun täältä veitolan maalittamisen johdosta?
En pidä Veitolan olemuksesta ja tyylistä. En jaksa sen naamaa.
Hyvä vaan, että on pysynyt poissa julkisuudesta.
Nyt on nuorempien toimittajien aika.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jota olisi kiinnostanut Milan Jaffin tarina? Siitähän ei lopulta paljoa tiedetä.
Jaff on myös uhri, niin kuin itse asiassa suurin osa rikollisista. Kukin äiti voi miettiä esimerkiksi omaa yläkouluikäistä poikaansa. Mitä tälle kävisi, jos hän olisi yksin vuosikausia pyörimässä ympäri Eurooppaa ilman perhettä ja sukua? Mitä tapahtui lähtömaassa? Millaisia kokemuksia kertyi ennen Suomeen tuloa?
Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. Hän oli poika, joka olisi ollut kipeästi perheen tuen tarpeessa. Sen sijaan hän on ollut oman elämänsä heittopussi ja kehitti sitten itselleen identiteetin "isona rikollispomona". Se oli väärin ja virhe, mutta taustan huomioon ottaen ymmärrettävää.
Mua kiinnostaa vaan se some pläjäys jossa tää jaffa roikkuu puussa siellä kotimaassaan.
Vierailija kirjoitti:
No niin. Tuo on se ensimmäinen askel, ensin menee usko ihmisiin ja sitten pikku hiljaa alkaa ymmärtämään, että ne ovatkin itse asiassa ne pallit jotka aiheuttavat ongelmat. "Ihmisistä" puhutaan vaan aina kun syyllinen on mies.
Naisellakin voi olla pallit! Mene muualle transfobiasi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
"Jaffista kasvoi vaarallinen ihminen. Hänen karkottamisensa on oikea ratkaisu. Mutta jos ajattelee tuota ihmiskohtaloa, niin ei Jaff saanut elämälleen hääviä lähtokohtaa. "
Ymmärrän pointin. Silti on miljoonia ihmisiä, joilla on yhtä huonot lähtökohdat. He eivät kosta lähtökohtiaan väkivallalla toisia kohtaan.
Nyt aletaan lähestyä pointtia. Miksi Jaff kosti vaikka kaikki samoista lähtökohdista lähtevät eivät niin tee. Ehkä haastattelu olisi tuonut jotain valoa tähän.
Kyllä. Eerikäinen uhkailu myös Stefania.
https://gekkonen.net/esko-e-29620/