Duunitori: "Lapsen tarpeet eivät jousta, työn on joustettava"

Millaista arki on, kun perheessä on vain yksi aikuinen vastaamassa kaikesta? Entä miten työnantajat voisivat aidosti tukea yksinhuoltajia ja itsellisiä vanhempia pysymään työelämässä ja rakentamassa uraa?

Itsellinen äiti Emilia Rantalaiho kertoo avoimessa kirjeessään suoraan, millaisia haasteita hän kohtaa ja millaisia ratkaisuja hän toivoo työelämältä.

"Hyvä työnantaja, 

Olen kahden pienen lapsen äiti, kuopukselle itsellinen äiti ja perheen ainoa aikuinen. En osannut ensimmäistä kertaa äidiksi tultuani kuvitella, kuinka paljon vanhemmuus voi vaikuttaa uraani ja mahdollisuuksiini hakeutua kiinnostaviin tehtäviin. 

Olen jättänyt hakematta moneen tehtävään, koska työ olisi vaatinut taipumaan omassa elämäntilanteessani liikaa. Kokoaikatyön, päivittäisen läsnäolovaatimuksen ja päiväkodilta työpaikalle kuluvan pitkän ajan yhtälö on osoittautunut todella haastavaksi. 

Soolovanhemmuus haastaa työn ja perheen yhdistämisessä, koska resursseja on kaikessa puolet.

Yhden vanhemman perheessä lähtökohtaisesti kukaan muu ei vie eikä hae päiväkodista, ole pikkukoululaisen tukena koulupäivän jälkeen tai pitkillä kesälomilla, tee kotihuoltoa, kuljeta harrastuksiin, laita ruokaa tai ole kotona sairaan lapsen kanssa.

Vaikka minulla on tukiverkkoa, se ei korvaa toista aikuista arjessa. "

Itse olen yhden taaperoikäisen lapsen yksinhuoltaja (ilman tukiverkkoja) ja täytyy sanoa, että nykyinen työnantajani on niin joustava mitä lapseen tulee, että en edes uskalla haaveilla paremmasta työpaikasta ja palkasta tai että lähtisin opiskelemaan toista alaa. Niimpä vellon tässä 1400e nettopalkkatyössä niin kauan, kunnes lapsi on tarpeeksi vanha ja omatoimisempi. Joka aamu rukoilen, että päiväkodista eivät soita lasta hakemaan taas pelkän nuhan takia kuten viime viikolla, koska työnantaja joustaa jo nyt niin paljon, mutta samalla koen valtavan huonoa omaatuntoa tästä toiveestani, koska tiedän miten vaikeaa varhaiskasvatuksessakin on.