Miksi ihmiset uskovat naapurin pahuuteen, mutta eivät eliittiin?

Kun joku väittää, että maailman rikkaimmat eivät välitä tavallisista ihmisistä ja voivat jopa lavastaa julmia tapahtumia omaksi hyödykseen, reaktio on usein nauru tai vähättely. Sen sijaan jos sanotaan, että tavallinen kansalainen suunnittelee pahaa toiselle, moni pitää sitä uskottavana. Miksi näin on?

Ihmisen mieli hakeutuu yksinkertaisiin ja helposti käsiteltäviin selityksiin. Naapurin Pertti on konkreettinen hahmo hänet voi nähdä, kuulla ja kohdata. Ajatus siitä, että miljardöörit tai maailman johtajat olisivat valmiita tekemään pahaa, on monelle liian suuri ja horjuttava. Nauru ja iva toimivat tällaisessa tilanteessa puolustusmekanismina, joka auttaa säilyttämään turvallisuuden tunteen.

Taustalla vaikuttaa myös luottamus instituutioihin. Suurin osa ihmisistä kasvaa harhaiseen ajatukseen, että valtio ja eliitti suojelevat kansaa. Jos tätä perustavanlaatuista luottamusta haastetaan, moni kokee sen uhkaavaksi. Helpoin tapa torjua epämukava ajatus on leimata se hulluksi tai naurettavaksi. Tämä liittyy myös ryhmänormeihin. Ihmiset toimivat usein sen mukaan, mitä heidän ympärillään pidetään normaalina. Jos enemmistö kokee väitteen eliitin pahantahtoisuudesta absurdiksi, yksilö nauraa mukana, jotta ei erottuisi joukosta.

Myös media ja kulttuuri muovaavat käsityksiämme. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti tavallisten ihmisten tekemistä rikoksista, koska ne ovat konkreettisia ja lähellä arkea. Sen sijaan eliittiin liittyvät väärinkäytökset esitetään usein abstrakteina päätöksinä, talouskysymyksinä tai ulkopolitiikkana. Tämä luo illuusion, että tavallinen naapuri on todellinen uhka, vaikka valtaapitävien jokapäiväisten päätösten seuraukset voivat olla paljon tuhoisampia.

Lopulta kyse on myös todennäköisyyden harhasta. Ihmisen käsitys mahdollisuuksista perustuu usein tunteisiin eikä kylmään logiikkaan. Koska naapuri on läsnä omassa kokemuspiirissä, hänen tekonsa tuntuvat mahdollisemmilta. Rikkaiden rikokset taas tapahtuvat kaukana, epäsuorasti ja usein salassa siksi ne eivät tunnu yhtä todellisilta.

Ironista kyllä, juuri se mikä tekee eliitistä vähemmän uskottavan syyllisen tavallisen ihmisen silmissä etäisyys, valta ja näkymättömyys tekee heistä tosiasiassa paljon todennäköisempiä toimijoita suurten vääryyksien taustalla. Historia on täynnä esimerkkejä, joissa vallanpitäjät ovat lavastaneet, salailleet tai vääristelleet totuutta omaksi hyödykseen.