Uskoisitko pystyväsi jallittamaan psykopaattia, sosiopaattia, narsistia ja mitä näitä pershäröjä nyt on
Luuletko että tunnistaisit tällaisen henkilön, etkä menisi hänen peleihinsä mukaan? Jokainen meistä on kuitenkin tilastojen mukaan kohdannut näitä ihmisiä.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään en enää lankeaisi, mutta useampi tällainen on tullut kohdattua kyllä. Oikeastaan kaikki miehet ovat tällaisia, vaatien ensin hyötyä itselleen ennen kuin suostuvat antamaan mitään naiselle, jos antavat silloinkaan. Useat ovat jopa sen verran typeriä, etteivät edes hahmota miesten ja naisten intressien eroavan toisistaan, eivätkä itse siis hahmota narsismiaan, vaan kuten vauvat kuvittelevat, että koko maailma pyörii vain heidän ja heidän tunteidensa ympärillä, ovat kaikkitietäviä, jne.
Mitähän hyötyä minäkään olen naisilta halunnut ja saanut? Ehkä seksi? SORI SIITÄ.
Osaan tunnistaa ja välttää heitä. Mutta jallittamaan en pysty, koska heillä on kaikki konstit käytössä (röyhkeät, epäreilut, rikolliset, muita satuttavat, sadistiset, sairaat jne), minulla vain reilut ja rehelliset.
Jos esimiehenä on narsisti ja joutuu tällaisen silmätikuksi niin ei siinä oikein muu auta kuin lähteä työpaikasta. He ovat niin taitavia kieroilemisessa ja valehtelemisessa ettei sitä normi-ihminen kestä. Terveys menee.
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kanssa olen nuorempana ollut tekemisissä. Nyt iskee defenssit päälle heti kun kohtaan sellaista käytöstä. Minimimäärä mitään kontakteja sellaisiin ihmisiin.
Ihmisen ei tässä iässä enää ole pakko, edes työelämässä. 59 v.
Miten vältät työelämässä? Pystytkö valikoimaan työsi?
Pystyisin ja olen niin tehnytkin. En kyllä tiedä mikä minun diagnoosi tämän perusteella on. En tunne mitään halua tehdä niin enää, parempi olla välittämättä kokonaan ko henkilöistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos esimiehenä on narsisti ja joutuu tällaisen silmätikuksi niin ei siinä oikein muu auta kuin lähteä työpaikasta. He ovat niin taitavia kieroilemisessa ja valehtelemisessa ettei sitä normi-ihminen kestä. Terveys menee.
Sitä ennen oma kirjanpito ja todisteiden keruu vääryyksistä, tiedustelu keitä muita rääkätty, esim. yhteys entisiin työntekijöihin, liittoutuminen ja valituksia tarpeeksi ylös ja mieluiten mahdolliseen "neuvostoon" tai johtoryhmään. Yksin ei kannata taisteluun ryhtyä ja paras huolehtia siitäkin ettei anna ainoana kasvojansa millekkään protestille. Jos on paljon menetettävää, niin kannattaa miettiä riskit ja onko sen arvoista. Tässä joukko on valtaa ja kun saa yhdenkin puhumaan niin seuraavan on aina helpompi avautua. Ihmiset tietenkin pelkäävät ja hirviöstä eroon päästyään eivät yleensä halua taakseen katsoa, mutta tällälailla ne luonnehäiriöiset saavat temmeltää ja kiipiä yhä ylemmäs. Vallankumouksen voi aloittaa varovasti vertaistukimentaliteetilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastaa ja kunnioittaa itseään terveellä tavalla, ei tuollaisten uhriksi yleensä joudu. Nuo valitsevat ihmisiä joilla ei ole selkeitä omia rajoja, koska terveitsetuntoinen pitää kyllä huolen rajoistaan.
Pitää osata sanoa ei jos toisen toiminta ei tunnu oikealta.
Tämä ei pidä paikkansa. He nimen omaan yrittävät etsiä ihmisiä, jotka ovat vahvoilla. Niiden tuho on paras saavutus. Jos kuvittelet olevasi turvassa, kun sinulla on rajat, olet väärässä. Juuri sinuun he yrittävät iskeä kaikista lujimmin. Muut ovat vain alkupaloja narsistin toiminnan näyttämöllä. Älkää kukaan kuvitella olevanne turvassa, sillä juuri se on isoin riskitekijä! Kaikkien ihmisten itsetunnon saa murennettua, se on vain kylmä fakta. Toki terveet rajat on hyödylliset elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut tunnistamaan opportunistiset pyrkyrinarskut kaukaa. Oppi on tullut kantapään kautta.
Joskus olen yrittänyt tietyistä tapauksista varoittaa muitakin, mutta eivät he uskoneet, koska luulivat minun olevan kateellinen. Sitten narskut paljastivat oikean karvansa ja onnistuivat haavoittamaan. Säästyin itse ja pysyin turvassa, koska pidin alusta saakka etäisyyttä. Teki kyllä mieli sanoa, että mitäs minä sanoin ja siinäs nyt näätte.
Yleensä ei uskotakaan. Ovat hyviä manipuloimaan ja esittämään mukavaa, empaattista, auttavaista jne. Varsinkin psykopaatit, narsisteilla tahtoo helpommin maski lipsua. Ihmisen on vaikea tajuta, että hymyilevä ja yställinen ihminen, joka auttaa (tai ainakin teeskentelee auttavansa) sinua voi olla täysin tunnekylmä oman edun tavoittelija.
Lastensuojelu
Usein nämä luonnehäiriöiset saavat uhrin vieläpä näyttämään epävakaalta ja hysteeriseltä. Kykenevät itse näyttäytymään hillittynä lastensuojelulle, oikeussaleissa ja viranomaisille, koska aitoja tunnereaktioita ei ole. Tärkeää on aina voittaa, vaikka sitten se huoltajuus ja vaikkei lapsista välittäisi tuon taivaallista. Toivoisin päättävissä asemissa olevien keskittyvän faktoihin eikä vaikutelmiin. Tulisi kuitenkin olla hereillä, suhteettoman "miellyttävän" käytöksen kanssa, sillä se ei välttämättä ole ihan normaalia stressaavissa riitatilanteissa, etenkään huoltajuuskiistoissa, toisin kuin reaktiivisuus.
Ei kiinnosta. Pysyn kaukana.