Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Kun parisuhdekumppani on aina tärkeämpi kuin vanha ystävä
15.09.2025 |
Onko ihan radikaali ajatus, että joskus valitsisi ystävän seuran ukon sijaan? Esim. ehtisi vaikka tulla kylään, jos tietää, että toinen on yksin ja surullinen, tai viitsisi tulla juhlimaan, kun ystävä täyttää pyöreitä. Ainako se miehen kädestä kiinni pitäminen ja pussailu voittaa kaikissa olosuhteissa minkä tahansa muun ihmissuhteen? Vaikka mies olisi ollut kuvioissa muutaman kuukauden, ja ystävyys on vuosikymmeniä vanha.
Kommentit (31)
Mulla on sitten vaan p*ska munkki ystävien suhteen vissiin. Menetin läheisen, ei ehtinyt kaveri jutella, kun oli miehen kanssa saunaan menossa. Saatika että olis kylään tullut vaikka pyysin, ettei tarttis olla yksin. Ja tämä vain yksi esimerkki. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sitten vaan p*ska munkki ystävien suhteen vissiin. Menetin läheisen, ei ehtinyt kaveri jutella, kun oli miehen kanssa saunaan menossa. Saatika että olis kylään tullut vaikka pyysin, ettei tarttis olla yksin. Ja tämä vain yksi esimerkki. Ap
Ystävilläsi on ilmeisesti myös rasittava ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se ikävää, kun ystävä rakastuu ja yhtäkkiä ei haluaisi tehdä muuta kuin viettää aikaa oman kultansa kanssa. Ratkaisu tähän on yrittää hankkia useampia ystäviä tai kavereita, niin ei haittaa, vaikka jonkun kanssa olisikin hiljaisempaa välillä.
Joo, myönnän, mulla on kohtuullisen pienet piirit. Noin 10 ystävää, joihin voisin kuvitella olevani esim hätätilanteessa yhteydessä. Ja jokaisella sama. Aikaa on, jos ei ole sovittu parisuhdekumppanin kanssa muuta, ja yleensä on sovittu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, myönnän, mulla on kohtuullisen pienet piirit. Noin 10 ystävää, joihin voisin kuvitella olevani esim hätätilanteessa yhteydessä. Ja jokaisella sama. Aikaa on, jos ei ole sovittu parisuhdekumppanin kanssa muuta, ja yleensä on sovittu. Ap
Tämän perusteella kuulostaa vähän siltä, että alatte olemaan jo sen ikäisiä (> 30), että kaverit eivät ole enää se ykkösprioriteetti. Mahdollisesti jo perheitäkin perustetaan. Tai sitten ystäväsi ovat kaikki hyvin introverttejä luonteeltaan, ja viihtyvät kotosalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, myönnän, mulla on kohtuullisen pienet piirit. Noin 10 ystävää, joihin voisin kuvitella olevani esim hätätilanteessa yhteydessä. Ja jokaisella sama. Aikaa on, jos ei ole sovittu parisuhdekumppanin kanssa muuta, ja yleensä on sovittu. Ap
Tämän perusteella kuulostaa vähän siltä, että alatte olemaan jo sen ikäisiä (> 30), että kaverit eivät ole enää se ykkösprioriteetti. Mahdollisesti jo perheitäkin perustetaan. Tai sitten ystäväsi ovat kaikki hyvin introverttejä luonteeltaan, ja viihtyvät kotosalla.
Ollaan ihan tukevasti keski-ikäisiä, ja monella lapset jo isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, myönnän, mulla on kohtuullisen pienet piirit. Noin 10 ystävää, joihin voisin kuvitella olevani esim hätätilanteessa yhteydessä. Ja jokaisella sama. Aikaa on, jos ei ole sovittu parisuhdekumppanin kanssa muuta, ja yleensä on sovittu. Ap
Tämän perusteella kuulostaa vähän siltä, että alatte olemaan jo sen ikäisiä (> 30), että kaverit eivät ole enää se ykkösprioriteetti. Mahdollisesti jo perheitäkin perustetaan. Tai sitten ystäväsi ovat kaikki hyvin introverttejä luonteeltaan, ja viihtyvät kotosalla.
Jos kaveri täyttää pyöreitä tai häneltä kuolee läheinen, ja on iso suru, sittenkö ei enää tueta, kun ollaan yli 30 v, ja "kaverit eivät ole ykkösprioriteetti"?
Vierailija kirjoitti:
Joo, myönnän, mulla on kohtuullisen pienet piirit. Noin 10 ystävää, joihin voisin kuvitella olevani esim hätätilanteessa yhteydessä. Ja jokaisella sama. Aikaa on, jos ei ole sovittu parisuhdekumppanin kanssa muuta, ja yleensä on sovittu. Ap
10 ystävää on kyllä paljon, ei kuulosta pieniltä piireiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut mieheni kanssa yli 30 vuotta, ja silti valitsen usein hänet ennemmin kuin jonkun muun menon. Toisaalta hän tekee pitkiä työpäiviä/putkia ja kaveritapaamiset sovitaan yleensä sellaiseen ajankohtaan. Mukavampi olla ja jutustellakin kun mies ei ole paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa yli 30 vuotta, ja silti valitsen usein hänet ennemmin kuin jonkun muun menon. Toisaalta hän tekee pitkiä työpäiviä/putkia ja kaveritapaamiset sovitaan yleensä sellaiseen ajankohtaan. Mukavampi olla ja jutustellakin kun mies ei ole paikalla.
Entäpä, jos sun läheisen ystävän joku läheinen ihminen kuolee, eli tätä tapaamista ei nyt ole sovittu, ja ystävä tarvitsee sua, ja miehesi onkin vapaalla? Riittääkö 30 vuotta yhdessäoloa, vai lähdetkö lohduttamaan ystävää vasta, kun mies on taas töissä? Menetkö ystävän kanssa juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä vain, jos se sattuu olemaan miehen työvuoron aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koitahan ajatella asiaa jostain muualta kuin uhripositiosta.
nämä samaiset kaverit olisi sitten sinkkuuntumisen jälkeen koko ajan menossa ja seuraa vailla, mutta eivät suhteessa ollessa enää muista miltä tuntui olla yksin. Kyllä sä ap pärjäät, mutta muistat myös jatkossa olla vähemmän saatavilla sun kavereille. Varsinkaan kun tulee näitä oivoi mies meni kavereiden kanssa ulos, mä olen täällä nyt ihan yksin ulinoita :). Seurakunnissa on muuten sururyhmiä tarjolla, kannattaa selvittää, saa samankaltaista keskusteluseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa yli 30 vuotta, ja silti valitsen usein hänet ennemmin kuin jonkun muun menon. Toisaalta hän tekee pitkiä työpäiviä/putkia ja kaveritapaamiset sovitaan yleensä sellaiseen ajankohtaan. Mukavampi olla ja jutustellakin kun mies ei ole paikalla.
Entäpä, jos sun läheisen ystävän joku läheinen ihminen kuolee, eli tätä tapaamista ei nyt ole sovittu, ja ystävä tarvitsee sua, ja miehesi onkin vapaalla? Riittääkö 30 vuotta yhdessäoloa, vai lähdetkö lohduttamaan ystävää vasta, kun mies on taas töissä? Menetkö ystävän kanssa juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä vain, jos se sattuu olemaan miehen työvuoron aikaan?
Me itse asiassa olimme juuri ystäväni syntymäpäivillä, molemmat meidät kutsuttiin ja tottakai menimme. En osaa kuvitella tilannetta että kummankaan ystävä ei kutsuisi puolisoineen, tai me heitä puolisoineen.
Jos ystäväni läheinen kuolee niin tottakai voidaan puhelimessa jutella pitkäänkin, se on päivänselvää. Ja ystävä voi tulla meille jos haluaa. He asuvat sen verran kaukana, että itse en pääsisi lähtemään sinne ainakaan ilman isompia järjestelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa yli 30 vuotta, ja silti valitsen usein hänet ennemmin kuin jonkun muun menon. Toisaalta hän tekee pitkiä työpäiviä/putkia ja kaveritapaamiset sovitaan yleensä sellaiseen ajankohtaan. Mukavampi olla ja jutustellakin kun mies ei ole paikalla.
Teet väärin. Naisen tulee valita aina ystävä eikä miestä. Patriatkkaatti on painanut meitä naisia alas vuosisatoja ja sinä pidät sitä yllä.
Jos rakentaa koko elämänsä sen varaan, että se oma pitkäaikainen puoliso on aina siinä vieressä, tai sitten sen varaan, että jos ei olekaan pitkäaikaisia kumppaneita, aina kuitenkin joku, se voi olla aika kova kolaus sitten, kun joutuukin olemaan ilman kumppania. Jos kohtelee ystäviä aina vain elämänsä toissijaisina varahenkilöinä, voi yhtäkkiä huomata olevansa hyvin yksin. Me ei kukaan tästä elämästä tiedetä, ja sitä rakkautta ja välittämistä kannattaa kyllä jakaa sen oman talouden ulkopuolellekin muutenkin kuin joulukorttien muodossa.
Olen itse jättänyt pari ihmissuhdetta, kun eivät kyenneet olemaan ystäviä silloin, kun sitä todella tarvitsin. Molemmat olivat pitkäaikaisia suhteita.
No ei se mies tietenkään aina ja kaikissa olosuhteissa voita vanhaa ystävää. Tietenkään. Kyllä vanhaa ystävää lohdutetaan suruissa ja mies sen ymmärtää. Samoin sen, että välillä vietetään aikaa ilman miestä jne.