Kerron sinulle tositarinan
Kommentit (21)
On suorastaan ihme, jos joku hajustettu aine sopii minulle. Ja kummallisesti hajuvesiä voin käyttää kyllä.
Hajustettua... koska uskoin olevani tarpeeksi vahva.
Mutten ollut. Käteni alkoivat kutisemaan kuin miljoona muurahaista olisi marssinut eestaas. Ja raavin kuin mielipuoli.
Ja lopulta käteni menivät verille raapimisesta.
Kun verenvuoto rauhoittui, alkoi toiseen käteeni nousta sellaisia keloidin näköisiä.
Tämä oli outoa, koska en ole keloiditaipuvainen. Ihmettelin, että mitä tämä nyt on. Jotain outoa on meneillään.
En tiedä kuinka kauan tarkalleen meni, mutta arvioisin, että parisen viikkoa?? Kun nämä ns. arvet olivat vain ihossa ja ajattelin, että täytyy mennä johonkin kosmetologin hoitoon.
Jossain vaiheessa tutkailin ns. arpia ja hoksasin, että niitä pystyi puristamaan. Ne märkivät hieman.
Sitten tajusin, että olin käyttänyt sienivoidetta. Kämmenselässäni kasvoi sieniä! Suppilovahveroita, keltaheiveröitä, limanuljaskoita ja koiranpökkösieniä!
Ja tässä vaiheessa tajusin, että ne eivät ole arpia.
Tällä hetkellä jäljet ovat melko hyvin parantuneet, mutta KAUAN se kesti. En ole koskaan ennen kokenut tällaista allergista reaktiota. Tai yliherkkyysreaktiota.
Rekisteröin kiireenvilkkaa itselleni toiminimen ja aloin tuottaa sieniä myyntiin.
En laita enää ikinä hajustettua voidetta kätösiini. Paitsi nivean sinistä. Se ei aiheuta tällaista helvettiä.
Nykyään vien tatteja Italiaan ja siitaketta Japaniin. Yritykseni työllistää 30 hlöä.
Älä yliarvioi herkkää ihoasi. Se EI KESTÄ. Älä edes kokeile.
Myöhemmin ihottuman syyksi paljastui sperma-allergia.
En voi enää koskaan vetää käteen.
Mutta sitten tajusin että vesi ei yksinkertaisesti voi olla vanhin voiteista. Onkohan Marsista löydetty spermaa? Kuka pääse ensimmäisenä häpäisemään punaisen planeetan
Minulla on aina ollut erittäin herkkä iho. Samoin limakalvot ja kaikki.