Vauva ja kissat?
Meillä on 3 kissaa ja vauva tulossa. Miten on yhdistelmä sujunut?
Kommentit (6)
eivät tykkää ihan niin rajusta silittämisestä.
Lähinnä kissa on välinpitämätön vauvoja kohtaan, sellasiahan noi kissat vähän on että ovta mieluiten omassa rauhassaan. Jos haluat vauvansängyn päälle voi ostaa kissasuojan. En tosin tiedä mistä, saimme omamme lahjaksi. Esikoisella oli käytössä, kuopuksella ei ole enää ollut.
Aloittaa käytön noin 1kk-2 viikkoa ennen vauvan saapumista(Eli jatkaa käyttöä myös siihen asti kun vauva tulee jos ei ihan laskettuna aikana tupsahda:)Ja sitten noin 1-2kk vauvan saapumisen jälkeen.
perheessämme oli kolme kissaa. Kaikki meni ja on mennyt mitä mainioimmin, tosin kahdelle näistä kissavanhuksista olemme jo joutuneet hyvästit sanomaan...
meillä 2 kissaa.
Tietysti alussa kissat olisi mielellään majailleet vauvan sängyssä tai sitterissä. Mutta oppivat nopeasti ettei niihin asiaa.
Silloin kun vauva oli nukkumassa eivät pyrkineet sänkyyn, vain silloin kun se oli tyhjillään.
Kissat taisivat aluksi hieman pelätä vauvaa. Ja nyt taapero välttelevät vieläkin, mistähän johtuisi :)
Toinen kissa suuttui kun vauva tuli kotiin. Majaili n. viikon toisessa huoneessa, eikä tullut sinne missä vauva oli.
Mutta tottuivat nopeasti. ei ne vauvaa mitenkään erityisesti huomioineet.