JUURI NYT: Tere Sammallahti Iltalehdessä: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) vaatii kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa Suomeen eli sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia.
Sammallahti sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin huolestunut vieraskielisten yliedustuksesta toimeentulotuen saajista.
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.
Kun vieraskielisten osuus koko väestöstä on noin 11 prosenttia, voidaan tilanne todeta täysin kestämättömäksi. Rajusti velkaantuvalla Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa eikä velvollisuutta maksaa ulkomaiden kansalaisille sosiaaliturvaa. Suomen on siirryttävä pikaisesti kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan EU-sopimusten sallimissa puitteissa, Sammallahti linjaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3079f853-3ab2-4c03-a448-791e5906b…
Kommentit (610)
Mitä. Miten niin en voi siivota eduskuntatalon lattiaa, kun on täysistunto. Mulle sopii siivous just nyt, kun ei ole työvuoroa kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä. Miten niin en voi siivota eduskuntatalon lattiaa, kun on täysistunto. Mulle sopii siivous just nyt, kun ei ole työvuoroa kaupassa.
Kuulemma pitää ottaa toinen työ kaupan osa-aikatyön lisäksi ja kaupassa on työvuorot eri joka viikko, aina eri kellonajat.

No, mutta onneksi oikeustalolle ja poliisilaitokselle voi mennä siivoamaan mihin kellon aikaan tahansa. Lisätunteja ja palkkaa.
En minä voi sopia mitään tiettyä päivää ja kellonaikaa milloin tulen oikeustalolle siivoamaan, koska kaupassa on työvuorot eri joka viikko eli tulen siivoamaan silloin, kun kaupassa ei ole työvuoroa. Ei se nyt varmaan haittaa, jos pesen lattioita samalla, kun teillä on oikeudenkäynti.
Saan 40 h viikko työtunteja täyteen.
Mitä ihmettä? Kuinka on mahdollista että ulkomailta keskuuteemme saapunut erikoisosaaja notkuu Kelan tiskillä rahaa pummaamassa? Nämähän ovat sitä parasta A-ryhmää, jonka vertaista ei löydy kolmesataatuhatpäisestä työttömien joukosta jotka meillä on omasta takaa valmiina lähtemään töihin heti seuraavana aamuna kunhan palkkaa maksetaan.
"Mutta jos sun ystävä muuttaa tänne vaikka Englannista niin niiden perhe saa asumistuet ja toimeentulotuet. "
No ei kyllä saa.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta jos sun ystävä muuttaa tänne vaikka Englannista niin niiden perhe saa asumistuet ja toimeentulotuet. "
No ei kyllä saa.
Kyllä saa. Ei ne pelkällä 595 työmarkkinatuella elä. Mun naapurissa asui englantilainen joka kävi suomen kielen kurssia. Sen puoliso oli toisesta maasta, myös ulkomailta.
Kannattaako ottaa kokkareiden jokaisen somenousukkaan harhaisia jorinoita niin kirjaimellisesti? Tyylipuhdas persumyyrä kokkareiden riveissä ainoana motiivina neljän vuoden hillotolppa.

Erona se, että noi eduskunnan somenousukkaat saa 7 tonnia kuussa tekemättä mitään järkevää. Miettikään nyt jonkun Keskisarjankin aikaansaannoksia. Sille vois maksaa 7 tonnia siitä, että pysyis vaan raapustelemassa niitä kirjojaan, jotka ei kiinnosta ketään, kaikista vähiten omia äänestäjiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä. Miten niin en voi siivota eduskuntatalon lattiaa, kun on täysistunto. Mulle sopii siivous just nyt, kun ei ole työvuoroa kaupassa.
Kuulemma pitää ottaa toinen työ kaupan osa-aikatyön lisäksi ja kaupassa on työvuorot eri joka viikko, aina eri kellonajat.
Moni kuule tekee niin. Ajavat kaupungin erilaidoilta toiselle toiseen saman ryhmän kauppaan. Miksi teidän paska ammattiliittonne ei halua tehdä tälle asialle mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta jos sun ystävä muuttaa tänne vaikka Englannista niin niiden perhe saa asumistuet ja toimeentulotuet. "
No ei kyllä saa.
Kyllä saa. Ei ne pelkällä 595 työmarkkinatuella elä. Mun naapurissa asui englantilainen joka kävi suomen kielen kurssia. Sen puoliso oli toisesta maasta, myös ulkomailta.
Olivatko ihan oikein "työperäisiä". Niistä 40% on työttömiä, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. Olen aina kuvitellut, että työperäinen tarkoittaa sitä, että se muuttaa maahan töihin, mutta eipä näemmä sitten kuitenkaan
Olikos tää aivopierun ehdottaja sama määly joka itse valehteli CV:sään? 😂😂😂
"Olivatko ihan oikein "työperäisiä". Niistä 40% on työttömiä, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. "
Työperäisistä 40% on työttömiä? Miten se on mahdollista kun lain mukaan maasta joutuu poistumaan jo 3 kuukauden työttömyyden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä. Miten niin en voi siivota eduskuntatalon lattiaa, kun on täysistunto. Mulle sopii siivous just nyt, kun ei ole työvuoroa kaupassa.
Kuulemma pitää ottaa toinen työ kaupan osa-aikatyön lisäksi ja kaupassa on työvuorot eri joka viikko, aina eri kellonajat.
Moni kuule tekee niin. Ajavat kaupungin erilaidoilta toiselle toiseen saman ryhmän kauppaan. Miksi teidän paska ammattiliittonne ei halua tehdä tälle asialle mitään?
Kilpailijalle ei saa mennä töihin eikä välttämättä pääse saman ketjun kauppaa, niissä on jo työntekijät. Kaupoissa on paljon töissä nuoria harjoittelija palkalla eli 9 euroa /tunti.
Suomi ei olisi tilanteessa jossa sopuleita pukkaa solkenaan Suomeen jos Suomi itse valitsisi valitsisi henkilöt ja omineen saapujat palautettaisiin bumerangina takaisin kotimaihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä. Miten niin en voi siivota eduskuntatalon lattiaa, kun on täysistunto. Mulle sopii siivous just nyt, kun ei ole työvuoroa kaupassa.
Kuulemma pitää ottaa toinen työ kaupan osa-aikatyön lisäksi ja kaupassa on työvuorot eri joka viikko, aina eri kellonajat.
Moni kuule tekee niin. Ajavat kaupungin erilaidoilta toiselle toiseen saman ryhmän kauppaan. Miksi teidän paska ammattiliittonne ei halua tehdä tälle asialle mitään?
Kilpailijalle ei saa mennä töihin eikä välttämättä pääse saman ketjun kauppaa, niissä on jo työntekijät. Kaupoissa on paljon töissä nuoria harjoittelija palkalla eli 9 euroa /tunti.
Pääsee ja jotkut niin tekevätkin kerätäkseen täyttä työviikkoa. Miksi sun paska ammattiliittosi ei halua edes korjata tätä asiaa
Vierailija kirjoitti:
"Olivatko ihan oikein "työperäisiä". Niistä 40% on työttömiä, mikä on mielestäni täysin käsittämätöntä. "
Työperäisistä 40% on työttömiä? Miten se on mahdollista kun lain mukaan maasta joutuu poistumaan jo 3 kuukauden työttömyyden jälkeen?
Kolmen kuukauden sääntöhän on vasta laadittu hirveän porun kanssa. En tiedä onko se vielä edes voimassa
Terekö se siellä huutelee 500e/kk rikkaampana myös ja kovin on hiljaa omista palkkionkorotuksista tässä huolestuttavassa talouden kuoppatilanteessa? Mutta hei, kattokaa maahan muuttajat!
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kävisi, jos päättäisin muuttaa vaikkapa Australiaan elämään paikallisella työttömyysetuudella ja toimeentulotuella? Kauankohan saisin nauttia siitä, vai tyssäisikö matka jo rajalle, kun ei ole riittävästi käteistä mukana edes kahdeksi viikoksi...
Monella tänne tulevista täytyy olla jo rahaa yli kahdeksi viikoksi. Vai miten selität sen , että ajavat uusilla/uudehkoilla autoilla käymättä ikinä töissä? Kun opiskelin, siellä oli opiskelijana tumma mies A fri kasta. Kysyin mikä siitä tulee kun valmistuu, sanoi, että ei aio ikinä valmistua tai mennä töihin, kun opiskelusta maksetaan niin hyvin. Oli tullut tänne jo toistakymmentä vuotta aiemmin eikä ollut tehnyt ikinä töitä. Suomea sentään oli oppinut vähän. Kävi aina kotimaassa matkoilla, koska siellä oli iso karjatila ja lisää vaimoja sekä lapsia hänellä. Näytti kuviakin sieltä. Kummallista kun ei voinut kuitenkaan palata, sanoi pääsevänsä hengestään siellä edellisen "uransa" takia ja oli siksi tänne tullutkin alunperin.Sillä oli uusi katumaasturi. Uteliaisuuttamme tarkistettiin, kuka sen omistaa ja oli sen tyypin nimissä. Kenelläkään meistä työssäkäyvistäkään ei olisi ollut varaa ostaa sellaista.
En kehdannut ikinä kysyä, millä rahoilla oli autonsa hankkinut.
Ei ole nyt just työvuoroa kaupassa niin pesen tässä nyt sitten oikeussalin lattiaa. Puhukaa vaan ja kyselkää kysymyksiä. Ei se haittaa tätä siivoamista.
Työvuorot on joka viikko eri kaupassa, tulen kaupan työvuorojen mukaan siivoamaan tänne oikeustalolle.